Kotimaisen pimeyden syleilyn juhlaa – Paraferian ensi-EP ulkona nyt

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.5.2020

Neljäs kappalelohkaisu EP:ltä, neljä erillistä Youtube- ja Spotify-linkkiä, yksi musiikkivideo, paljon hikeä ja aivonystyröiden kutkuttelua sekä äärettömän paljon hyvää palautetta. Näillä asioilla voidaan kuvailla Paraferian ja vuoden 2020 alkua. Tällä päivämäärällä julkaistava kappale ”Piste” on osa omaa oloaan, mutta myös täydellinen päätös tuolle neljän raskaan musiikin ilosanoman kokonaisuudelle. Yhtyeen Oskari Grahn kertoo:

”Piste on ympäripyöreä. Sillä on toisaalta alku- ja loppupisteet, mutta käytännössä se vain on. Tai ei ole – ainakin kun lyyristä sanomaa lähdetään analysoimaan. Soitannallisesti sekä rytmillisesti tämä on kuitenkin toimiva, keskitempoinen ja hitusen painostavakin tekele. Jälleen syleillään kaikkea itselle rakasta ja pelottavaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten aiemmin mainittiin, ”Piste”-kappaleen myötä myös EP on kokonaisuudessaan pihalla. Tämä ensimmäinen neljän kappaleen kokonaisuus edustaa musiikillisesti yhtyeen näkemystä siitä, millaista raskasta musiikkia maailmassa saisi olla enemmänkin. Grahn jatkaa:

”Aina ei pidä olla täyttä paahtoa tai tekniikkakikkailua. Elementtejä ja rytmejä on, ainakin omasta mielestäni, todella tärkeä yhdistellä eheän kokonaisuuden ollessa mahdollisuus. Vähän kuin seksissä: mikäli on jäykkä penis ja vaan jyystää, niin onko se nyt sitten niin kivaa?”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat