Kotimaisen riffipohjaisen kaahausheavyn mestari Speedtrap esittelee uutta materiaalia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.4.2015

Speedtrap 2015Perjantaina 11.9. julkaistaan Speedtrapin toinen albumi ”Straight Shooter”, ja sitä ennen 12.6. seitsentuumainen vinyylisingle, niin ikään nimeltään ”Straight Shooter”. Sinkkujulkaisulla juhlistetaan yhtyeen 30.5. Ruotsin Muskelrockista alkavaa ”High Speeding Through Europe” -kiertuetta, jonka mittaan Speedtrap käy polttamassa kumia kaikkiaan kolmellatoista eurooppalaisella klubilla ja festivaalilla. Kiertueen jälkeen yhtye jatkaa miltei suoraan lyhyelle Suomen kierrokselle hc-thrashpumppu Foreseenin kanssa.

”Straight Shooter” -levyn nimikappale on kuunneltavissa digitaalisesti jo nyt osoitteessa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Speedtrapin esikoisalbumi Powerdose oli hiomaton turbotimantti, joka kaahasi tiensä monen vuoden parhaat heavylevyt -listan kärkeen, ja esim. Soundi -lehti kuvaili teosta täydelliseksi NWOBHM-laulun, metallikitaroiden sekä punkin vauhdin ja energian yhdistymäksi. Sittemmin Speedtrap on mutatoitunut nelimiehisestä kokoonpanosta viisikoksi, kun aiemmin Rangerissa soittanut Jaakko Hietakangas liittyi mukaan. Lisäksi Antti Salminen saapui bassoon ja aiempi basistiMarkus Hietamies siirtyi vastavuoroisesti rumpujen taakse.

Vaikka Speedtrap on yhä tarttuva, kovaääninen, bensiiniä hengittävä riffikone, se osoittaa Straight Shooterilla kaksikitaraiseksi laajennetun kokoonpanonsa kyvyn laajentaa ja edistää konseptiaan. 300 kilometrin tuntivauhtiinkin mahtuu nyansseja, ja viritetyllä kiihdytysautolla voi myös ajaa mutkitellen.

Speedtrap 2015
Jori Sara-aho – laulu
Antti Salminen –  basso
Jaakko Hietakangas – kitara
Markus Hietamies – rummut
Ville Valavuo – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/speedtrapmetal
http://speedtrap.bandcamp.com/

High Speeding Through Europe 2015
30.05. Ruotsi, Muskelrock
31.05. Ruotsi, Malmö
01.06. Saksa, Hampuri
02.06. Saksa, Würzburg
03.06. Saksa, Mannheim
05.06. Saksa, Wilwarin Festival
06.06. Saksa, Berlin
07.06. Saksa, Leipzig
08.06. Tsekki, Pilsen
09.06. Itävalta, Wien
11.06. Sveitsi, Zürich
13.06. Hollanti, Breda
14.06. Tanska, Kööppenhamina

United Forces Summer Slam 2015
Speedtrap & Foreseen

27.06. Hyvinkää, Jalostamo
03.07. Seinäjoki – Bar 15
04.07. Turku, TVO
10.07. Tampere,  Vastavirta
11.07 Oulu, Ykän pubi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat