Kotimaisesta metallilegenda Stonesta kertova kirja julkaistiin nyt äänikirjana: lukijana yhtyeen laulaja-basisti Janne Joutsenniemi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.3.2021

Ari Väntäsen vuonna 2017 Like Kustannuksen kautta julkaistusta Stone-yhtyeestä kertovasta kirjasta on nyt julkaistu äänikirjaversio. Äänikirjassa lukijana toimii yhtyeen laulaja-basisti Janne Joutsenniemi. Voit kuunnella kirjan halutessasi täältä.

Kirjasta kerrottiin lehdistötiedotteessa alun perin seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”1980-luvun lopulla metallimusiikissa tapahtui vallankumous. Suomessa sen etujoukko oli Stone, pääkaupungin liepeillä perustettu speed/thrashbändi, joka nosti vuosina 1988–1992 suomimetallin pikavauhtia kansainväliselle tasolle. Stonea on kiittäminen siitä, että Suomi tunnetaan metallimaana ja että metallista on tullut maamme tärkein musiikkivientituote.

Stone-kirja kertoo suomalaisen metallin tärkeimmän bändin värikkään ja vaiherikkaan tarinan ja paljon muuta: se on historiikki metallikulttuurin synnystä, kasvukivuista ja varhaisvuosista. Ääneen pääsevät Stonen jäsenet, heidän aikalaisensa sekä suomalaisen metallin myöhempien aikojen maailmantähdet.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat