Kotimaiset doom-suutarit loistavat lestissään – arviossa Swallow the Sunin ”Moonflowers”

Jyväskylästä alun perin lähtöisin oleva Swallow the Sun on jo yli kahden vuosikymmenen ajan määrätietoisesti pedannut itselleen paikkaa melankolisen death-doom metallin kuvainnolliseen kunniagalleriaan. Kuluvalla viikolla julkaistavan ”Moonflowers”-eepoksen myötä yhtye on tehnyt musiikillisia tutkimusmatkoja huolten ja murheiden erämaihin yhteensä kymmenen studioalbumin (”Songs From the North” kolmeksi kokonaisuudeksi laskien) ja yhden EP:n verran, kokeilullista ”Lumina Aurea” -singleä unohtamatta. Taipaleen on täytynyt kulkijoilleen tuntua ajoittain yhtä raskaalta kuin esittämänsä musiikki, sillä mittavasta ja tasaisen laadukkaasta tuotannostaan huolimatta varsinaista valtavirtaläpimurtoa yhtye ei ole onnistunut saavuttamaan. Toisaalta taas huipulle kapuamiseen sisältyy se jekku, ettei sieltä enää pääse kuin alaspäin. Kaikkien huojennukseksi voin todeta, ettei ”Moonflowers” edusta minkäänlaista notkahdusta Swallow the Sunin uralla, vaikkeivät portit kaikkien myynti- ja soittolistojen kärkeen sen myötä avautuisikaan.

”Will you die in misery”, haastaa laulaja Mikko Kotamäki kuulijaa albumin avausraidalla ”Moonflowers Bloom in Misery”. Kappale on väkevä julistus, jossa Kotamäen aina yhtä vakuuttava laulutyöskentely saa tulitukea loistavasta ja kaikille instrumenteille sopusuhtaisesti tilaa antavasta miksauksesta. Soitto- ja tuotantopuoli on juuri niin raskasta kuin tällaiselle musiikille sopiikin. ”Enemy” lisää kierroksia sen verran, että pysytään vielä Swallow the Sunille ominaisessa tempossa. Upean melodinen ja tarttuva kappale on takuuvarma hitti myös yhtyeen keikkasetissä kauas tulevaisuuteen. Kappaleen puolivälin paikkeilla kuultava yhtyeelle tyypillinen kitarasiirtymä tuudittaa kuulijan hitaampiin tunnelmiin, joista noustaan lopuksi viimeisen kertosäkeen myötä huikeisiin sfääreihin. ”Woven into Sorrow” kurottaa tunnelmillaan lähes samoihin syvyyksiin kuin ”Songs from the North” -albumikolmikon päätöslevyn raskaimmat hetket. Kappaleen jälkipuoliskolla kuultava riffi yhdistettynä tuomiopäivän tunnelmia tavoitteleviin koskettimiin ja Kotamäen murinoihin on suorastaan mykistävää kuultavaa.

Niin loisteliaita kuin Kotamäen laulutulkinnat ovatkin, nousee muun bändin musisointi levyn instrumentaaliosuuksilla vielä paremmin albumia kantavaksi voimaksi. ”Keep Your Heart Safe From Me” -kappaleen viimeisiä kertosäkeitä edeltävä kitara- ja kosketintunnelmointi on niin upeaa kuultavaa, että ne olisivat aivan hyvin yksinäänkin saatelleet kappaleen arvoiseensa päätökseen. Vaimealla liekillä palava ”The Fight of Your Life” puolestaan pääsee ensiminuuttiensa jälkeen lähes henkeäsalpaavaan lentoon hurjan rumputulen, kauniisti ujeltavan liidikitaran ja murinalaulujen siivittämänä. Harmikseni kappale taantuu pian samaiseen laahustamiseen millä alkoikin, mutta onneksi lopussa kuullaan vielä kuvailemaani doom-musiikin juhlaa. Black metal -vaikutteita sisältävä päätösraita ”This House Has No Name” oli suosikkini kuullessani albumin ensi kertaa Sonic Pump -studiolla pari kuukautta sitten, eikä kappaleen viehätysvoima ole kadonnut mihinkään näiden viikkojen aikana. Sen sijaan muutkin ”Moonflowersin” kappaleet ovat puhjenneet lisäkuuntelujen myötä sellaiseen kukoistukseen, että levyn suosikkihetki alkaa olla päivästä ja mielentilasta kiinni.

On vaikea kuvitella, että ”Moonflowers” jättäisi kylmäksi ketään Swallow the Sunin musiikkiin mieltynyttä. Albumia on työstetty lukuisissa studioissa Suomessa ja Ruotsissa, ja lopputuloksena on yhtenäinen, jylhä ja hyvin mahdollisesti parhaalta soundaava levytys Swallow the Sunin katalogissa. Kritiikkiä albumille voisi jakaa jonkin verran sanoituspuolesta, joka paikoitellen tönkköine ilmaisuineen ja liian väkinäisine korulauseineen jää selvän matkan päähän vaikkapa hengenheimolaisyhtye Katatonian tyylitajusta. Albumilla on myös kuultavissa jonkin verran vanhojen ideoiden ja teemojen kierrätystä, kuten esimerkiksi ”All Hallows’ Grieve”, josta verkkaisine kitaranäppäilyineen ja naislauluineen tuli heti ensikuulemalta mieleen muutaman vuoden takainen ”Heartstrings Shattering”.

Yhtä varmasti kuin yhtyeen vanhat fanit tulevat olemaan mielissään, lienee ”Moonflowersin” turha odottaa tuovan massiivista yleisöryntäystä Swallow the Sunin leiriin ennestään tutun kuulijakunnan ulkopuolelta. Yhtye on vakiinnuttanut asemansa ja jatkaa päättäväisesti eteenpäin polulla, jolla todennäköisesti on suosion suhteen jo saavutettu se, mikä saavutettavissa on. Sen sijaan Juha Raivio ja koko Swallow the Sun -kollektiivi voivat syystä olla ylpeitä työstään, jolla ovat nostaneet itsensä musiikillisten esikuviensa rinnalle. Viimeistään ”Moonflowersilla” yhtye painaa peruuttamattomasti sinettinsä melankolisen metallin kaanoniin, jossa sen maine on elävä niin kauan, kuin tällaista musiikkia maailmassa ylipäätään kuunnellaan.

9-/10

Kappaleet:

1. Moonflowers Bloom In Misery
2. Enemy
3. Woven Into Sorrow
4. Keep Your Heart Safe From Me
5. All Hallows’ Grieve (Featuring Cammie Gilbert)
6. The Void
7. The Fight Of Your Life
8. This House Has No Home

Teksti: Ossi Kumpula