Valokuva: Jan Lindberg

Kotkalainen death metal -bändi Of Spite julkaisi toisen albuminsa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.4.2023

Kotkalainen vuodesta 2014 operoinut Of Spite on julkaissut toisen kokopitkän studioalbuminsa ”Riddle Redemption”. Albumin teemana on hulluus ja vääristynyt todellisuus. Musiikissaan Of Spite yhdistelee omintakeisessa ilmaisussaan ennakkoluulottomasti soundeja 90-luvun death metalista progressiiviseen rockiin. Voit katsoa ”Agonia”-kappaleesta julkaistun videon tästä:

Bändi taustoittaa tuoretta albumia:

”Riddle Redemption on intensiivinen, seitsenosainen oodi ihmismielen kärsimyselle, joka on syntynyt Antin, Samun, Jeren, Joonaksen ja Jannen aivojen syövereistä. Albumi edustaa niin musiikillisesti kuin temaattisestikin vääristyneen todellisuudentajun aiheuttamaa kärsimystä. Konsepti konkretisoituu laulunkirjoitusfilosofiassamme eklektisten vaikutteiden, vähemmän ennakoitavien tahtilajien ja kiemuraisten, mutta silti helposti kuunneltavien osioiden kautta. Soundimaailman ja taiteellisen kompastelun (progevaikutteiden) vuoksi meidän on vaikea leimata musiikkimme osaksi mitään tiettyä alagenreä (paitsi Death Metal). Jos meidät pitäisi lokeroida johonkin genreen, se olisi ehdottomasti kotkalainen kompasteluhevi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Riddle Redemptionia on työstetty rakkaudella ja välillä jopa raivolla. Kiireettömän ilmapiirin luomiseksi ja luonnollisen soundimaailman löytämiseksi kielisoittimet sekä laulu äänitettiin, ilman studion vuokraamiseen liittyviä aikarajoituksia, treeniksen studiossa. Rummut äänitti Deep Noise Studiolla Saku Moilanen, joka myös miksasi ja masteroi levyn.

Riddle Redemptionin rytmilliset kompasteluansat, monipuolinen riffiporno, jykevä rumpusoundi sekä selkäpiitä karmivat vokaaliraidat vievät mukanaan heti avausbiisi ”Aetherin” swengaavasta tykityksestä aina ”Agonian” viimeiseen iskuun asti.

Of Spite on kotoisin Kotkasta. Olemme viisipäinen joukko kokeneita muusikoita, joilla on runsaasti kokemusta musiikkialasta niin livenä kuin studiossakin. Musiikilliset vaikutteemme vaihtelevat vanhan koulukunnan melodisesta death metallista progressiiviseen rokkiin, aina rautalankaiskelmään asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olemme olleet aktiivisina bändin perustamisesta 2014 lähtien, ja musiikkimme on muuttunut/kehittynyt erittäin paljon erilaisten kokoonpanomuutosten ja henkilökohtaisen kasvun myötä. Joonas ja Antti ovat viimeiset alkuperäiset jäsenet. Nykyinen kokoonpano alkoi muotoutua hiljalleen vuonna 2016, kun Janne ja Samu astuivat bändistä eroavien basistin ja kitaristin tilalle. Heidän oli tarkoitus myös jakaa laulajan saappaat keskenään silloisen laulajan jäätyä pois bändistä opiskelukiireiden vuoksi. Lopulta huomattiin, että saappaat olivat liian suuret ja noin suurin piirtein kuusi vuotta myöhemmin uusi laulaja tuli tarpeelliseksi ja silloin Jere pakotettiin mukaan kuvioihin.”

https://www.facebook.com/ofspite
https://ofspite.bandcamp.com/
https://www.instagram.com/ofspite/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat