Kovaa jytkettä Ruotsista – arviossa Dynaztyn ”Game Of Faces”
Dynazty, yksi Ruotsin suurimmista rock-, ja metalliylpeyksistä, julkaisee sopivasti ystävänpäivänä 14. helmikuuta kauan odotetun yhdeksännen albuminsa ”Game Of Faces”, minkä myötä yhtye suuntaa myös kiertueelle, joskaan Suomessa bändiä ei valitettavasti nähdä.
Olen odottanut julkaisua innolla, sillä ruotsalaispumpun tekemiset ovat useimmiten antaneet odottaa pelkkää hyvää. Jo aikaisemmin singlenä julkaistut ”Devilry Of Ecstasy”, ”Call Of The Night” ja nimikkobiisi ”Game Of Faces” antavat olettaa, että tälläkin kertaa paahdetaan korkealta ja kovaa. Edellä mainittu ”Call Of The Night” polkaisee albumin käyntiin, ja kappaleen paikka levyn aloitusbiisinä on ehdottoman perusteltu. Todella usein ensimmäiset biisit luovat kuulijoiden päässä jo aika selkeitä käsityksiä koko levyn suunnasta. En ollut ehtinyt kuunnella biisiä sinkkulohkaisuna, joten kun biisi lähti soimaan, tunsin saman tien, miten veri lähti kohisemaan korvissa sykkeen noustessa samalla pari pykälää. Nyt potkii! Heti perässä seuraavat loputkin singlebiisit ”Game Of Faces” ja ”Devilry Of Ecstasy”. Niiden jälkeen alkaakin vasta se todellinen näytön paikka: miten levy pärjää ”omillaan”, kun ensimmäiset kovat on jo ammuttu piipusta.
Hävetä ei tarvitse. Tykitys ja poljento jatkuu vahvana, ja nelosbiisinä kuullaan suorastaan raivostuttavan tarttuva ”Die To Survive.” Biisi on takuulla parhaimmillaan isolla lavalla soitettuna nyrkkien viuhuessa ilmassa. Jos pitää isoista kertosäkeistä ja kevyistä tiluttelusooloista, on ”Die To Survive” aivan nappivalinta. ”Die To Surviven” jälkeen kuullaan ”Fire To Fight”, joka on myös sangen komeaa kuultavaa: kuulijan pään sisään runnovat tiensä suorastaan röyhkeän mouruavat kitarariffit, jotka vaihtuvat erittäin tarttuvaan kertosäkeeseen. Molemmissa kappaleissa myös laulaja Nils Molinin laaja ääniala yltää ehdottomasti parhaimpaansa.
Kuudes kappale on nimeltään ”Dark Angel”. Sillä päästetään ensimmäistä kertaa kunnolla valloilleen tuplabasarit. Biisi kantaa ihan hienosti, vaikkei ehkä jääkään mieleen mitenkään ”erityisenä”. Perushyvä Dynazty-biisi. Tykkään tyylillisesti kevyempien ja raskaiden osioiden vuorottelusta: säkeistöjen pehmeämpi meininki kevyen syntikkamaton kanssa tukee hienosti laulua ja melodiaa, ja toisaalta myös kertosäkeen räyhäkkäämpi meininki tuntuu sen jälkeen jo raikkaalta.
”Fortune Favors The Brave” on aika perinteinen säkeistö-kertsi-säkeistö-biisi. Se ei ole missään tapauksessa huono mutta ei myöskään mitenkään erityisen mieleenpainuva. Ehkä biisi ei vain ehdi kunnolla puhkeamaan kukkaan. ”Sole Survivor” kulkee tasaisesti pontevalla kompilla. Kappale sortuu ehkä hienoiseen yllätyksettömyyteen, ja sen rakenne on melko ennalta-arvattava. Kelpo biisihän se on, eikä toisaalta joka biisissä tarvitse tapahtua koko ajan – edes Dynaztyn kohdalla.
”Sole Survivorin” jälkeen lähdetään taas uuteen nostatukseen. Yllättävän paljon selkeitä pop-elementtejä viljelevä ”Phoenix” kohottaa fiilistä ja antaa hetkeksi ikään kuin uuden alun muutaman vähän tasaisemman biisin jälkeen. Yksi Dynaztyn vahvuuksista on muutenkin se, että bändi on uransa alusta asti kokeillut rohkeasti ja yhdistellyt eri tyylejä ottaen ne omakseen juuri sille sopivalla tavalla. ”Phoenix” on siitä loistava esimerkki.
Mainos päättyy
Toiseksi viimeisenä kappaleena kuullaan levyn ainoa balladi ”Dream Of Spring”. Bändi on yleisesti ottaen onnistunut balladeissa hienosti ja ehdin jo levyä kunnellessani miettiä, onko tunnelmapalalle jätetty tällä kertaa ollenkaan tilaa. Kappale on hieno tarina: perinteisen rakkaudesta laulamisen sijaan sillä haikaillaan ajan kulumista ja sitä, miten meillä on muistomme ja unelmamme, vaikka vuodet vierivät eteenpäin, ja aika kuluu välillä liian nopeasti ja välillä liian hitaasti. Kappaleen kuuntelee mielellään uudestaan vaikka saman tien.
Albumin viimeinen biisi on aikamoinen yllätys. ”Mystery” tuo mieleen laukkakomppeineen, soundeineen ja sanoituksineen vahvasti sotien ja muiden konfliktien ympärille kappaleensa rakentavan Sabatonin. Välillä melkein unohtaa kuuntelevansa aivan toista bändiä… Ehkä juuri tuosta mielikuvasta johtuen koin vaikeaksi päästä biisin sisälle. Yhtye ei ole vielä avannut levyään julkisuudessa, joten on vaikea sanoa, onko bändi kappaleella vakavissaan, vai haluttiinko jälleen kokeilla jotain vähän erilaista. Biisi ei ehkä kuitenkaan tunnu löytävän paikkaansa albumilla… Voi myös olla, että se on sijoitettu albumin kappalejärjestyksessä väärin. Olisin sijoittanut sen järjestyksessä hieman ylemmäs ja antanut levyn loppua slovarin kauniiseen tunnelmaan.
Dynaztyn ”Game Of Faces” on kokonaisuutena erittäin vahvasti plussan puolella. Sille on äänitetty taitavaa tekemistä niin bändin kuin tuotantopuolenkin osalta. Hieman täytyy tosin rokottaa pisteissä puolivälin tasapaksuuden takia.
Mainos päättyy