Kovat ajat, kovat lääkkeet – arvostelussa Dead Samaritan -yhtyeen ”Come Plague Upon Us” -EP

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 10.2.2022

Jo kymmenen vuotta levyjä julkaissut death/thrash-retkue Dead Samaritan kajauttaa ”Come Plague Upon Us” -EP:llään suoraan päähän. Yhtye ilmoittaa, että vaikka EP:n nimi päteekin täysin valloillaan olevaan aikaan ja tapahtumiin, ei nimellä ole kuitenkaan suoranaisesti mitään tekemistä kyseisten asioiden kanssa. Yhtye tosin joutui tekemisiin taudinkuvan kanssa koronan viivästyttäessä levyn julkaisua. No, esteet on tehty murrettaviksi ja sen verran väkevästi Dead Samaritan puskee päälle, ettei aika ole saanut ainakaan kiukkua tyynnytettyä. Jo kannessa tanssivat mustavalkoiset luurangot kertovat omaa kieltään siitä, ettei nyt nautita auringonpaisteesta ja kevään lämmöstä.

EP on äänitetty Fantom Studiolla – ja onhan jykevät soundit, vaikken ole niistä ennenkään löytänyt ihmeemmin moitittavaa.

Avausraita ”I’ll Be Damned” on yllättävän toimiva soppa erilaisia osia, joissa lyövät päänsä yhteen koko äkäisemmän ulosannin kirjo. Tiukkaa riffittelyä nykivän kompin (paremman termin puuttuessa) saattelemana johdattaa biisiä varmasti eteenpäin. Minuun kolahtaa se raudan luja taito, jolla osat on sovitettu yhteen. Tuon nykivän kompin vastapainoksi on hieno oivallus vetää väliosassa pitkiä sointuja, jotka kuulostavat murskaavan raikkailta samoin kuin kompin kääntö tarttuvaan kertosäkeeseen. Biisi jättää vähän hajanaisen kuvan ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, mutta kuuntelukertojen myötä se päästää sisään maailmaansa ja kasvattaa itseään koko ajan. Teksti on puhdasta kiukkua sisältäen muutamia tiukkoja faktoja siitä, mihin tämän maailman nokkimisjärjestys perustuu.

”Of The Flesh And Devil” on perinteisempää myllytystä, mikä ei ole kuitenkaan mitenkään negatiivinen asia. Jos jokin kulkee yskimättä eteenpäin ja potkii samalla tuntuvasti persuuksille, ei voida olla kovasti väärillä raiteilla. Armoton murskaus keskeytetään hetkeksi biisin lopussa, kun soolo saattelee ikään kuin ruumiin kauniisti tuolle puolen. Kohta on unenomainen ja minulle hyvin visuaalinen. Kohta, jossa syntyy nopeasti vahvoja mielikuvia musiikin ympärille.

Sama visuaalisuus jatkuu ”Hunter’s Night” -biisin ympärillä. Keskitempoinen kappale soi raskaana ja uhkaavana. Ikään kuin yön pimeys ja siellä vaaniva pahuus leijailisivat biisin yllä. Tuo visuaalisuus tuo itse asiassa hieman mieleen Sylvester Stallonen tähdittämän Cobra-elokuvan, joka jäi aikoinaan vaikuttamaan hyvin vahvasti alitajuntaani. 

”Nosferatun” säkeistöissä on hyvä ja mukaansa tempaava poljento. Sovituksessa on osattu kiristää ja löysätä tempoa taitavasti tunnelman mukaan, jolloin kuulija joutuu koko ajan olemaan hieman varpaillaan.

EP:n nimibiisin ”Come Plague Upon Us” tunnelma on vaanivan uhkaava, joka puskee kuulijaansa hiljaisen varmasti nurkkaan valkoista lippua heiluttamaan. Biisin jälkeen sairaalle ihmiskunnalle ei ole jätetty kuin savuavat rauniot. On myönnettävä, että kappaleen soolossa on jotain, mikä miellyttää minua äärettömästi.

Olen jo aiemminkin sanonut, mutta Valendis Suomalaisen vokalisointi ja ulosanti on viiltävän iskevää. Se ei ole varsinaista murinaa vaan enemmän sellaista mustan auran omaavaa kähinää, jossa on ihan oma tunnelmansa. Suomalainen elää ja hengittää jokaisen lausumansa sanan ja diggaan monista pikkujutuista esimerkiksi hänen sanojensa painotuksissa, mistä esimerkkinä olkoon vaikka ”Of The Flesh And Devil”- biisin Belphegor-sanan r-kirjaimen painotus.

Vaikka EP sisältää paljon kaikkea, on paketti toteutettu sikäli hyvällä maulla, ettei mukaan ole tungettu mitään yli rajojen ja on ymmärretty selvästi, missä toiminnan fokus on. Yhtye ei paina koko ajan sokeana tuhatta ja sataa vaan osaa painaa jarrua sopivissa tilanteissa, mikä tekee siitä vielä vaarallisemman yksikön. Bändi hallitsee suvereenisti kentän, jolla se operoi, ja esimerkiksi kitaratyöskentely on täynnä pieniä mielenkiintoisia juttuja. Työelämässä peräänkuulutetaan aina innovatiivisuutta ja samaa voisi käyttää kai tässäkin, vaikkei sitä pyörää tarvitsekaan keksiä aina uudestaan. Riittää, kun osaa polkea tarpeeksi hyvin jo olemassa olevaa.

Kunpa keikat pääsisivät vielä käyntiin, koska tämä levy olisi varmasti omimmillaan juuri meuhkaavan yleisön edessä.