Kovat kotimaiset elementissään sekä upeita uusia tuttavuuksia – John Smith -festariraportti osa 2

John Smithin toinen päivä tarjosi uusia tuttavuuksia sekä vanhoja, takuuvarmoja tuttuja. Omalta osaltani päivä lähti käyntiin kunnon sateella ja Ereb Altorilla. Ruotsalaisbändi takoi synkän raskasta viikinkimetalliaan oikein tyylikkäästi, kiertäen muinaisnorjasta ammentavan musiikin kliseisimmät sudenkuopat kiitettävän kaukaa. Keikka taisi olla jumaltenkin mieleen, sillä vielä alkuiltapäivästä ajoittain rankkanakin tullut sade loppui hiljakseen keikan aikana eikä enää päivän aikana palannut.

Rhapsody of Firen power metalin ollessa omaan makuuni hiukan liian juustoista, päätin tässä kohtaa etsiä itselleni vatsan täytettä. Ruokakojuja oli moneen makuun ja oli hienoa huomata, että myös vegevaihtoehtoja oli tarjolla jokaisessa. Oman ei niin vegaanisen grilliannoksen nautittuani nappasin R-kioskin kojulta kahvit ja seurasin etäältä edellä mainitun keikan viimeiset kappaleet. Sitä en voi kiistää etteikö meininki olisi ollut kohdillaan. Energinen ja hyväntuulinen bändi viritteli päivän ensimmäistä wall of deathia emerald sword -huutojen säestämänä ja on selvää, että monelle Rhapsody of Fire oli yksi päivän kohokohdista.

Seuraavana kakkoslavalla esiintyneen Smash into Piecesin tyylikäs cyberpunk-estetiikka herätti aluksi mielenkiintoni, mutta hyvin pian kävi selväksi, ettei itse yhtyeen modernia metallia ja popahtavaa laulua yhdistelevä musiikki ole minun juttuni. Jälkikäteen kuulin useamman keikkaa tarkemmin seuranneen maininneen, että bändi vaikutti turvautuvan lavalla playbackiin. Ei tällaista paskaa livemusiikkiin, varsinkaan raskaampaan sellaiseen, kiitos.

Kotimaan pitkäikäisimpiin metallibändeihin kuuluva Tarot oli itselleni ehkäpä se päivän odotetuin esiintyjä. Viime kesänä paluun esiintymislavoille tehneet perinteikkään heavy metalin veteraanit iskevät heti aluksi tiskiin kovan biisikaksikon “Pyre of Gods” ja “Wings of Darkness”. Suurimpien hittien soittaminen heti kättelyssä pois alta heijastelee hyvin sitä asennetta, joka bändistä huokuu läpi keikan: Kokeneet rokkarit tekee tasan mitä huvittaa, eikä voisi muiden mielipiteet vähempää kiinnostaa! Vai oltiin aiemmalla keikalla menty välispiikeissä liian poliittisiksi? Kas tässä vielä perusteellisemmat haistattelut maailman johtajien suuntaan ja seuraavien biisien välissä sitten tärkeää asiaa kalakukoista. Marko Hietalan yleisöä naurattavat välispiikit laittavat toteamaan, että jotain hurmaavaa siinä on kun bändi ei ota itseään liian vakavasti, mutta kuitenkin tykittelee musiikkinsa sataprosenttisella omistautumisella ja rautaisella taidolla. Ja sitähän Tarotista löytyy. Hietalan taidoista tuskin tarvitsee enää tässä kohtaa sen enempää puhua, mutta myös samplerivastaava Tommi Salmelan lauluääni kuulosti aivan mahtavalta, eikä muukaan bändi ansaitse suorituksestaan muuta kuin kehuja. Lavakemioita, esiintymistä ja todella kovaa biisimateriaalia seuratessa ei voi olla ajattelematta että ainekset suurempaankin kansainväliseen suosioon olisivat olleet läsnä. Ehdottomasti yksi perjantain kohokohdista!

Ennen Insomniumia päätin katsastaa itselleni ennestään tuntemattoman Unleash the Archersin, mikä osoittautuikin oikein hyväksi päätökseksi! Yhtyeen power-, heavy- sekä ajoittain raskaampaakin metallia maukkaasti sekoittelevat biisit toimivat livenä todella hyvin ja yleisöstä huomaa, että kanadalaisyhtyeen ensimmäistä Suomen keikkaa on odotettu. Kappaleet eivät ole soitannollisesti sieltä yksinkertaisimmasta päästä, mutta bändi saa esiintymisen näyttämään vaivattomalta ja hauskalta. Erityismaininta on annettava laulaja Brittney Slayesille, jolta löytyy käsittämättömän upean ja voimakkaan lauluäänen lisäksi todellista bändin keulakuvan lavakarismaa. Yhtye lupaili palaavansa Suomeen tulevalla pohjoismaiden kiertueella, joten jos bändin musiikki yhtään nappaa, ei tulevia keikkoja todellakaan kannata jättää välistä.

Seuraavaksi päälavan vallanneen Insomniumin keikan aikana minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta jotain keskeistä John Smith -festivaalista. Laulaja Niilo Sevänen totesi John Smitheillä esiintymisen olevan aina jollain tapaa erityistä, enkä kyllä muista koskaan ennen nähneeni pitin pyörivän lähestulkoon kokonaisen Insomnium-keikan ajan. Varsinkin “Unsung” ja “Ephemeral” saivat pyörremyrskyyn kunnolla vauhtia ja uusimman levyn kappaleet, joista itse en kauheasti välittänyt, tuntuivat pitistä käsin kuulostavan paremmilta kuin koskaan ennen. Tämä oli paras näkemäni Insomnium-keikka, ja jostain syystä minulle jäi tunne, että tämä yhtye on parhaimmillaan juuri Laukaan Peurungassa.

Hengähdystauko edellisen jälkeen oli enemmän kuin paikallaan ja pian olikin aika siirtyä seuraamaan illan viimeistä keikkaa. Amorphiksen esiintyessä riehuminen vaihtui rauhallisempaan tunnelmasta nauttimiseen, mutta John Smithin taika säilyi. Amorphis on yksi festareiden vakiovieraista ja pääosin uudempaan tuotantoon painottuva setti näyttävine visuaalisine elementteineen otettiin innolla ja yhteislauluilla vastaan. Toki myös vanhempia klassikoita, kuten “Silver Bride” ja “My Kantele” kuultiin. Ikonisen “Magic and Mayhem” -intron soidessa uskalsin jo toivoa kappaleen kuulemista kokonaisuudessaan, mutta pajupillimelodian loputtua siirryttiinkin suoraan “Black Winter Day” -biisiin. Noh, ei siinäkään valittamista, mutta pieni yllättävyys olisi voinut viedä keikan omissa kirjoissani vielä korkeampiin sfääreihin. Joka tapauksessa kyseessä oli upea, näyttävä ja ammattimaisesti vedetty keikka, eikä Amorphikselta vähempää tarvitse odottaakaan. Vaikka etukäteen kovimmat odotukseni osuivat aloituspäivälle, oli John Smithin perjantai lopulta vähintäänkin yhtä kova, ellei jopa kovempi. Hyvillä mielin ja korkeilla odotuksilla kohti lauantaita siis!