Kovinta kotimaista nu metallia pitkään aikaan – arvostelussa Rojun onnistunut debyytti-lyhytsoitto ”NIL”

Muistan kun minua lähestyi sosiaalisessa mediassa bändi, jonka tiedoissa luvattiin modernia metallia nu metallin ja djentin vivahteilla. Bändi ei ollut vielä tuossa vaiheessa julkaissut mitään eikä promokuvaakaan vielä löytynyt netistä. Vain logo, jossa luki rosoisella nu metal -henkisellä fontilla .

Nyt Rojun lyhytsoitto ”NIL” on julkaistu muutaman singlen lämmittelyn jälkeen, ja lopputulos on juuri sitä mitä luvattiinkin. Modernia metallia, josta kuulee kahden eri suuntauksen toimivan yhteistyön; nu metal ja djent / 2010-luvun metalcore. Tämä tyyli on nousevaa ja tuoretta nu metalcorea, jota esimerkiksi Loathe, Lotus Eater ja omalla tavallaan esimerkiksi Void of Vision veistävät.

Avauskappale ”Calamity”, joka toimi myös bändin ihkaensimmäisenä kappalejulkaisuna, avaa pelin. Vokaaleissa on sekä Kornin Jonathan Davisia että esimerkiksi Suburban Triben Ville Tuomen sointia. Pääriffi junttaa melko metalcoremaiseen tyyliin, mutta kertsissä siirrytään hieman jopa Deftonesia muistuttavaan tunnelmaan. Kertosäe saattaisi kaivata vielä hieman lisää tekstuuria; vokaalit + voimasoinnut ovat hyvä yhdistelmä, mutta kenties efektikitaroita ja/tai jotain vokaaleille kontrastina toimivaa lead-linjaa voisi koittaa ujuttaa sekaan? Selvästi myös selvemmät lauluharmoniat ja ”leveämpi” laulusoundi voisivat tehdä hyvää. Kappaleen breakdown pistää kyllä rikkomaan pöydät ja kääntämään lippiksensä väärinpäin; siinä on paljon samaa rujoutta (vai pitäisikö sanoa Rojuutta?) kuin Kornin kahdella ensimmäisellä albumilla.

Kakkoskappalee ”Everglowin” muhevat läiskytysbassot ja sitä seuraava, ahdistavalla tavalla virettä venyttävä efektikitara jatkavat Kornin esiin manaamista varsin onnistuneella tavalla. Kappale etenee hyvin ja loogisesti, eikä bändillä selvästi ole rakenteellisesti homma hukassa vaan täysin hanskassa. Kertosäe keinuu hyvin ja ilmavasti kitaroiden ja rumpujen antaessa yhteistuumin tilaa – mutta mille? Jälleen herää tunne siitä, että voisiko taustalla tapahtua jotain liikettä kontrastina pitemmille linjoille ja rumpujen väljälle kompille? Näistäkin huolimatta kertosäe itsessään on hyvä ja luonteva jatkumo muulle kappaleelle. Solisti Joni Karjalaisen rujommat vokaalit istuvat kuin koripallopaidat nu metal -muusikoiden ylle ja menossa on aistittavissa hyvin kanavoitua ahdistuneisuutta.

Dark Cloudsin” pääriffi potkaisee alun tunnelmoinnin jälkeen tynnyrin alta ja iskee samalla putoamalla naamaan. Nyt meno vaihtuu hetkeksi kohti modernimpaa ja raskaampaa metalcorea esimerkiksi Vildhjartan ja Humanity’s Last Breathin maailmaan ripauksella Emmurea samalla, kun vokaalit ja taustalla kumisevat kalpeat syntikat viittaavat esimerkiksi Static-X:n suuntaan. Karjalaisen vainoharhaiset Corey Taylor -vokaalit tuovat vielä lisäannoksen sähköisyyttä soppaan, joka on jo valmiiksi kuin mustaan ilmapalloon hangattua. Väittäisin että bändin parhaat vokaalisuoritukset löytyvät tästä kappaleesta, ja kun yhtälöön otetaan mukaan kova groove, on käsissä hyvä tuote.

Radiossakin soittoa saaneessa ”Event Horizonissa” päästään taas nu metallin maailmaan, ja kappaleessa kuultavat Limp Bizkit -skrätsäykset eivät ole ollenkaan latteita, vaan (ainakin omasta mielestäni) täysin toimivia. Whammy-pedaalia hyödynnetään hyvin riffittelyssä varsin Wes Borlandmaiseen tyyliin samalla kun vokaalit sukeltavat deathcore-henkiseen ilmaisuun. Valhelähtö kertsiin ennen kakkossäkeistöä toimii hyvin ja osoittaa jälleen bändin rakennetajun tyylikkyydestä. Kun Medeian Frans Aalto aukaisee piippunsa kertsissä, on fiilis sama kuin kuuntelisi ensimmäistä kertaa jotain Suburban Triben timanttikertsiä. Väliosa kuullostaa erittäin mukaansa tempaavalta alun arvaamattomuudessa ja raskaudessa, johon siitä siirrytään, mutta lähtö koko osioon voisi olla vielä hivenen itsevarmempi.

EP:n kaksi viimeistä kappaletta jatkavat tutulla linjalla, eli riffit jytäävät, komppi pomppii ja kertseissä laitetaan lakaisten. Kesämökkiä saisi näissäkin tapauksissa vielä koristella entisestään; arsenaalista selvästi löytyy paljon ymmärrystä toimivasta efektienkäytöstä ja melodioista, joten jatkon kannalta erityisesti kertseissä tuhdimpi sovituspuoli tekee varmasti hyvää. ”Mind Exit” toimii hyvän riffinsä kautta, mutta ”The Solace” saattaa jäädä hieman vaisuksi sovituspuolella. Ajatusmalli tuntuu hivenen liian horisontaaliselta; osissa on vakiomäärä asioita, mutta vertikaalinen puoli harmonioiden, stemmojen ja koristelujen kautta jää toisinaan vähän liian yksipuoliseksi. Kertsissä kuitenkin kuuluu taustalla nätisti heliseviä syntikoita, jotka toimivat.

”NIL” on kaiken kaikkiaan laadukkaan kuuloinen EP. Vaikka sovituspuolella on vielä hieman varaa laajentaa palettia ja puhtaissa vokaaleissa voisi hieman vielä kiristää ilmaisua, löytyy lyhytsoitosta paljon mistä kirjoittaa kotiin perheelle. Riffit toimivat ja nu metal -ymmärrys ihastuttaa minun kaltaistani Bizkitinpyörittäjää lämpimästi. Karjalaisen ärhäkät vokaalit ovat pelottavan lähellä Corey Taylorin raivokkuutta, ja solisti taipuu myös Davisin tyyliseen vainoharhaisuuteen ja Tuomisen horjuvaan sointiin. Siellä täällä whammyt, tremolot ja dissonanssit tuovat onnistunutta lisämaustetta ja kertosäkeet ovat aina taatun melodisia ja mieleenjääviä. Kappaleet on tehty selvästi ymmärryksellä siitä, mikä toimii ja mikä jää kuulijan korvan taakse, mutta sen lisäksi levy sytyttää sisällä sen tietyn tunteen. Ja se tunne on, että pääsisipä pistämään rojut säpäleiksi pitissä!

7/10

Kappalelista:

  1. Calamity
  2. Everglow
  3. Dark Clouds
  4. Event Horizon
  5. Mind Exit
  6. The Solace

Kommentoi julkaisua