Kreisin vaihtoehtorock-yhtye Pumpulin uusi single on villi UFO-aiheinen bängeri
Pumpuli on vuonna 2016 perustettu, omien sanojensa mukaan ’’kreisi vaihtoehtorock-bändi’’ Helsingistä. Bändi on tarjonnut freesiä soundia ja tuoksua Helsingin rock-skeneen jo kahdeksan vuoden ajan viihdyttäen pääkaupunkiseudun rokkiklubeja.
Pumpuli on julkaissut kaksi EP:tä ja viisi singleä. Marraskuun 22. päivä julkaistu single ’’Off We Go UFO!’’ on taattua Pumpulia, eikä se jätä kuulijaa kylmäksi. ’’Off We Go UFO!’’ kertoo tarinan alieneiden kidnappaamaksi tulemisesta. Kappale on pullollaan rokkaavia riffejä, groovaavia hassuttelu-osia sekä tietenkin Pumpulille ominainen elämää suurempi kertosäe.
Kappaleen sävellyksen takana on yhtyeen laulaja/rumpali Aarne Toivonen, joka pyrkii aina kirjoittamaan mahdollisimman viihdyttäviä kappaleita, jotka eivät rajaa kuulijoita tiettyyn genreen. Tällä kertaa Pumpuli ottaa vaikutteita 90-luvun rockista ja mm. J-popista sekä klassikkosarjasta X-files.