”Kreissack” syntyi rakkaudesta videopeleihin ja elektro-musiikkiin – haastattelussa omaa visiotaan seuraava Joonas Holmén
Kotimainen muusikko, Joonas Holmén, julkaisi toukokuussa ”Kreissack”-nimisen albumin. Kaaoszine tavoitti muusikon kesäkuun kynnyksellä, ja tiedusteli pitkäsoiton taustoista. Haastattelun aikana Holmén paljasti myös muiden musiikillisten projektiensa tilaa, ja paljastui myös konsolipelien ystäväksi, jonka johdosta haastattelussa sivutetaan jonkin verran videopelejä.
Tervehdys Joonas! Julkaisit 21. toukokuuta ”Kreissack”-albumin Lunar Holmen nimellä. ”Kreissack” poikkeaa hyvin paljon vuonna 2018 julkaisemastasi ”Sterner Stuff” -albumin linjasta. Kertoisitko, miksi päädyit aivan toisenlaiseen musiikkiin?
Joonas: Morjes! Musiikillinen mielenmaisemani on oikeastaan aina ollut jakautunut kahteen varsin erilaiseen osaan. Syntetisaattorimusiikki oli itse asiassa ensirakkauteni, kauan ennen sähkökitaroita. Jo pikkuvesselinä kuuntelin Jarrea, Kraftwerkiä, Daft Punkia ja muita elektrolegendoja. Tämä puoli ei ole koskaan kadonnut, mutta jostain syystä ”Kreissack” on ensimmäinen täyspitkä levyllinen elektronista musiikkia, minkä olen julkaissut.
Mainos päättyy
En siis niinkään päätynyt toisenlaiseen musiikkiin, vaan kummatkin linjat kulkevat elämässäni yhtä aikaa eteenpäin. Ajattelen, että syntikoiden orgaaninen pulputus ilmaisee hyvin luontoa, kosmosta ja olemassaolon ihmismielen ulkopuolisia puolia, kun taas repivät sähkökitarat kuvaavat hyvin asioita henkilökohtaisemmalta tasolta; omia tunteitani ja ajatuksiani olevaisuuden pienistä ja suurista ongelmista.
”Sterner Stuff” -pitkäsoitolla kuljetit kuuntelijan monipuolisen vaihtoehtorockin ja elämää pohdiskelevien lyriikoiden maailmaan. Uusi albumi vaikuttaa olevan toista maata. Mistä ”Kreissack” kertoo, ja ennen kaikkea, tarkoittaa albumin nimi jotakin?
Joonas: ”Kreissack” on saanut nimensä 1994 julkaisusta ”One Must Fall 2097” -pelistä. Majuri Hans Kreissack oli pelin viimeinen vastustaja. Kyseisessä pelissä ihmiset liittivät aivonsa taisteleviin jättiläisrobotteihin, ja tämä kuvasi mielestäni hyvin levyn soundia. Se on häpeilemättömän digitaalinen; suurin osa sen syntikoista on täysin ohjelmoituja, eli soittamisen ”inhimillinen tatsi” puuttuu kokonaan. Kuitenkin koen, että kappaleiden rakenteissa, melodioissa ja muissa sävellyksellisissä elementeissä on persoonani tullut vahvasti läpi.
Pohdiskelevat lyriikat eivät silti levyltä täysin puutu! Vaikka esim. ”Gasoline”-kappaleen sanoitukset ovat täyttä dadaa, löytyy eksistentialismia muualta. ”Wonder” pohtii ihmislajin merkitystä pienenä kärpäsen kakkana kaiken ajan ja avaruuden keskellä. ”Voice” on kahden tekoälyn keskustelu siitä, onko niiden olemassaolossa merkitystä, kun ne suunnitelleet ihmiset eivät ole itse selvillä omasta merkityksestään. ”Story” on luojalleen pillastuneen robotin ininää.
Bandcamp-sivuston perusteella olet aiemminkin julkaissut ”Kreissack”-albumin tyylistä musiikkia. Mistä viehtymyksesi kyseiseen genreeseen kumpuaa?
Joonas: Elektronisen musiikin luomisessa parasta on se, että se tukee introvertin elämäntyyliä. Parhaimmassa tapauksessa synamusiikkia säveltäessäni paikalla on minä, läppäri ja ehkä pullo kokista. Yön pimeydessä sekvensserin tikittäessä valitsemaa tahtiani eteenpäin, on helppo unohtaa muu maailma ja sukeltaa siihen illuusioon, että minulla on kontrolli. Jos joku yksityiskohta musiikissa mättää, minulla tuntuu olevan loputtomasti aikaa ja mahdollisuuksia korjata asia. Ehkä tällaisen musiikin jatkuva jyystäminen siis toimii terapiana maailman entropiaa vastaan. Syntikat eivät hypi silmille samalla tavalla kuin ihmiset (luen myös itseni tähän joukkoon), eläimet (erityisesti hyönteiset), äänet ja valot.
”Kreissack”-albumi kuunnellessa huomasin ajautuvani lapsuuden muistoihin, joita värittävät vanhat, yksinkertaiset tietokonepelit. Luulen, että moni muukin kuuntelija saattaa ajautua tällaisiin muistoihin. Jos sinulla on kokemusta Lemmingsin, Pacmanin ja Tetriksen kaltaisista peleistä, koitko ”Kreissackin” äänittämisen nostalgisena kokemuksensa?
Mainos päättyy
Joonas: Kyllä ”Kreissackiin” on hiipinyt roima annos sitä ihmetystä, mitä koin lapsena pelatessani pelejä. Pieneen päähäni ei mahtunut – eikä mahdu – se kuinka vaikuttava taiteellinen elämys pelit voivat olla. Ihmiset tuntuvat enimmäkseen arvostavan taiteessa narratiivia. Kirjoissa, elokuvissa ja biiseissäkin yleensä tarina on ihmisille tärkeintä. Peleissäkin pystytään ihan yhtä koviin suorituksiin tässä asiassa, mutta pelit tarjoavat gameplayn kautta aivan erilaisia kokemuksia, jotka ovat abstraktiudessaan mielestäni paljon vaikuttavampia elämyksiä.
Hyvän pelin pelaaminen on aivan jotain muuta, kuin pelkkä selkeä narratiivi. Se vetoaa analysoitavan esteettisen kokemuksen lisäksi määrittelemättömämpään liskoaivoon. Koska pelaaja itse tekee ratkaisut, päätelmät ja vaikuttaa pelin maailmassa, voi hän kokea pelistä kumpuavan elämyksen paljon tehokkaammin, kuin vaikka passiivisesti seuratessaan elokuvan tapahtumia.
”Kreissack” on siis osittain kunnioituksenosoitus peleille, jopa silläkin tavalla, että sillä soi monet samplet ja mallinnukset vanhojen pelien käyttämistä äänikorteista. Esimerkiksi ”Mimic”-kappaleen melodia kuulostaa Commodore 64:selta ja ”Leiasaurin” taustalla pyörivä arpeggio on toteutettu samplaamalla ja muokkaamalla alkuperäisen Nintendon tuottamia pulssiaaltoja.
Vielä hieman peliteemalla. Onko jokin pelaamasi peli lapsuudessa jäänyt erityisesti mieleesi`?
Joonas: Lukuisat MS-DOS -pelit ovat jättäneet aivojeni perukoille syvät jäljet. Jazz Jackrabbit -pelin musiikit ovat ehkä kaikkein eniten elämässäni vaikuttanut musiikillinen teos. Muutenkin tuon ajan trackereillä tehdyt kappaleet pyörivät jatkuvasti soittolistoillani. Lapsena pelasin paljon Epic MegaGamesin pelejä (nykyinen Epic Games). Jazz Jackrabbitin lisäksi One Must Fall 2097 ja Tyrian olivat kovassa kulutuksessa. Vanhempani eivät ostaneet minulle konsoleita, mutta pilkka osui omaan nilkkaan, sillä aikuistuttuani olen ostanut kaikki Nintendon konsolit, ja pelit joita en voinut silloin pelata. Nintendo on vanhuudestaan huolimatta (131 vuotta!) pelialan freesein ja luovin tekijä. Rakastan Metroideja, Zeldoja ja Marioita. Tämän lisäksi pelasin nuorena ja yhä edelleen mm. Doom-pelejä, Mega Manejä ja Resident Evileitä.
Sitten hieman kuluneesta koronavuodesta. Oletko ehtinyt luoda vuoden aikana ”Kreissackin” lisäksi muutakin musiikkia?
Joonas: Rock-puoleni jyystää eteenpäin jatkuvasti, ja jatkoa ”Sterner Stuffille” on tulossa. Levy on jo varsin pitkällä, ja tällä hetkellä tuntuu, että se on parasta, mitä olen toistaiseksi tehnyt. Visioni niin musiikillisesti, kuin sanoituksellisestikin, on kristallisoitunut varsin potentiksi eksistentiaaliseksi ahdingoksi, joka on vangittu sävellyksien raamien sisälle.
Tämän lisäksi noise rock -bändini Steve julkaisee toisen äänitteensä, ja se on tällä hetkellä miksausvaiheessa. Tämän porukan kanssa on päässyt tekemään jotain ihan muuta. Teemme biisit yhdessä ja muutenkin bändifiilis on paljon herkullisempi, kuin soolona musiikkia tehdessä. Odotan, että pääsemme soittamaan keikkalavoilla, sillä biiseissämme on varaa improvisaatioon ja kunnon live-meininkiin.
Uusin albumisi on julkaistu myös oman levy-yhtiösi, Fuu Recs.:in kautta. Mikä tulee olemaan seuraava aluevaltauksesi? Tai seuraava albumijulkaisusi?
Joonas: Fuu Recs. on itse asiassa nyt ottanut mukaan pari täysin uutta artistia. Katsotaan, mihin homma heidän kanssaan kehittyy, mutta luultavasti seuraava julkaisu on tuo mainitsemani Steven LP.
Olet muusikkona selvästi visionäärinen ja uskallat kokeilla monenlaista. ”Sterner Stuff” -albumin äänitit The Lossy Codecsin kanssa, mutta oletko harkinnut tekeväsi yhteistyötä myös jonkin muun yhtyeen tai artistin kanssa?
Joonas: Olen harkinnut ja innostunutkin ajatuksesta! Tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana olen jo toiminutkin muille artisteille, mutta voisi kyllä olla mielenkiintoista viedä homma vielä pidemmälle, ja vaikka alkaa työstämään jollekin toiselle artistille biisejä, tai toimia puhtaasti vain ja ainoastaan tuottajana jollekin toiselle artistille. Olen vain hyvässä ja pahassa tässä asiassa valitettavan omavarainen, ja vähän huono tutustumaan toisiin tekijöihin, kun ajan saa kulumaan yksinkin puurtaessa. Minuun saa kyllä ottaa yhteyttä!
Vaikka tässä ajassa etenkin keikat ovat vielä ison epävarmuuden alla, kysyn kuitenkin, millaisia suunnitelmia sinulla on loppuvuodeksi?
Joonas: Kesällä on tarkoitus äänittää muutamaa bändiä, ja tämän lisäksi jatkaa nuo mainitsemani seuraavat omat projektit loppuun. Toivottavasti kerkeän myös vähän levähtämään. Villeimmissä päiväunissani istun yksin mökin terassilla lukemassa Spider-Man-sarjakuvia. Korvani ovat vähän koetuksella, kun kaikki aika kuluu äänen parissa, joten tällainen mökkireissu toisi lepoa sekä niille, että sielulle.
Kiitos ajastasi ja erityisen kattavista vastauksistasi, Joonas! Haluatko laittaa tähän loppuun lukijoille terveiset?
Joonas: Kiitos itsellesi! Sellaiset terveiset voisin laittaa, että kun korona on purrut ikävästi erityisesti mm. muusikoihin, niin jos vaan itsestään sen löytää, niin nyt voisi olla aika tukea itselleen tärkeitä artisteja. Suurimmalla osasta pienemmilläkin tekijöillä on bandcamp- ja some-sivuja, joista voi ostaa heidän tuotoksiaan. Keikkojen puuttuessa nämä ovat monille ainoa mahdollisuus saada edes vähän tuloja. Ja totuushan on, että eivät keikat ja striimaus tuo muuta kuin aivan isoimmille artisteille tarpeeksi tuloja. Jos haluamme, että muukin kuin kaikkein main streamein musiikki pystyy jatkossakin kukoistamaan, tarvitaan jonkin sortin reformia koronan jälkeenkin.
Haastatellut: Aleksi Parkkonen
