Kreyskull on karhulalainen levydebytantti, joka julkaisee ensimmäisen levynsä ”The Year Of The Octopus” Inverse Recordsin kautta 6.6. Infokirjeessä kerrotaan yhtyeen olevan musikaalinen trippi alkuperäisen heavy metalin ytimeen Black Sabbathin, Saint Vituksen ja Candlemassin hengessä.
 
Se paskanjauhannasta ja itse levyn sisältöön. Ensimmäinen kappale ”The Czar Of Rock’n’Roll” esittelee yhtyeen monipuolisuuden. Vanhaa Black Sabbathia kunnioittavat pörisevät kitarasoundit ja hieman tunkkainen yleisilme ovat juuri sitä itseään. Vastaavanlaisia yrittäjiä ei ole hetkeen tullut vastaan, mutta nyt ei vain yritetä vaan tehdään tosissaan. Seuraava kappale ”Preacher & The Devil” alkaa munakkallaa bassoriffillä, ja sitä seuraavat kitaravallit täydentävät äänimaailmaa erittäin hyvin. Kappale on kokonaisuudessaan selvää jatkumoa alulle, eikä mitään yllättävää tai erilaista ole hetkeen luvassa. Myös kolmas ”The Island Of Dr. Mondog” noudattaa samaa kaavaa. Esille voi nostaa poikkeuksellisen hyvän laulajan, joka osaa kyllä tarpeen tullen ilmaista itseään monipuolisesti ja taitaa mainiosti usean eri osa-alueen aina puhtaista lauluista suuriin raspiosuuksiin. Muutama seuraava biisi liikutaan samoissa maisemissa, eivätkä ne sisällä juuri mitään huonoa, mutta vaipuvat ikävä kyllä tasapaksuuden alle. Vaikka yhtye näyttää pystyvänsä useaan erilaiseen ilmaisuun, näyttää tässä vaiheessa siltä, että kaikki isot paukut on jo käytetty.

Kuudes ”Year Of The Octopus (part 1)” näyttää jo jotain normeista poikkeavaa. Kappale alkaa näyttävällä kitaramelodialla, joka hyväilee korvia koko kestonsa ajan ja toimii hyvänä siltana seuraavaan ”Wicked Lady” -kappaleeseen. Alussa on erittäin jykevä riffivalli, joka kestää lähes läpi koko kappaleen. Tässä olisi laulajan osalta toiminut hieman rankempi ulosanti, mutta nyt puhtaat laulut latistavat muuten hyvää kappaletta todella paljon. Huomaa myös, että välillä laulaja näyttää pystyvänsä mahtaviin suorituksiin, mutta juuri kun pään valtaa se kuuluisa ”nyt lähtee” -ajatus, palaakin kappale aina takaisin tasaiseksi; tämä sama huomio toistuu useassa levyn kappaleessa.

Kahdeksas ”Back To The Island” on levyn heikointa materiaalia. Se ei tunnu lähtevän kunnolla käyntiin missään vaiheessa vaan pyörii samanlaisen yllätyksettömyyden ympärillä koko ajan. Kliseiset kuviot jokaisen soittimen kohdalla eivät myöskään auta asiaa. Viimeinen kappale ”Carnival Nightmerium” alkaa ilkeän kuuloisella, doomilta haisevalla riffillä. Tuntuu sinällään oudolta, että kuunnellessa ei tule mieleen, että kappale olisi levyn viimeinen, vaan se sulaa levyn linjaan erittäin istuvasti.
 
Kreyskull taitaa alueensa hyvin. Vanhojen doom-yhtyeiden vaikutteet ovat erittäin selvät, ja juurikin nuo alussa mainitut yhtyeet pomppivat mielessä koko ajan. Siellä täällä iskee tasapaksuus ja yllätyksettömyys, niin kuin lähes kaikessa muussakin tänä päivänä julkaistussa musiikissa. Selvät kohokohdat on helposti lueteltavissa, mutta hyviä kappaleita tasoittaa nuo tietyt täytteenoloiset kappaleet. Vaikka äänimaailma on tarkoituksella sotkuinen ja suttainen, ja alussa se tuntuu hyvältä asialta, niin loppua kohden juuri tämä seikka alkaa vaivata. Mutta jos levy olisi toteutettu nykypäivän soundeilla, se ei omistaisi sitä salaperäistä hämyyden varjoa, ja se hukkuisi erittäin helposti virtaan. Saattaa olla, että yhtye löytää kuulijansa ja siitä tulee vielä jopa tunnettu – tai sitten ei.
 

6/10

Kappalelista:
1. The Czar Of Rock’n’Roll
2. Preacher & The Devil
3. The Island Of Dr. Mondog
4. Selling The Sadness
5. The Maze (That Satan Built)
6. Year Of The Octopus (part 1)
7. Wicked Lady
8. Back To The Island
9. Carnival Nightmerium

Kirjoittanut: Eeli Helin