”’Kruunu’ tulee tästä ajasta missä levyä on työstetty, eli koronan ikeestä” – Haastattelussa seitsemännen albuminsa perjantaina julkaiseva Mustan Kuun Lapset

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 24.2.2021

Mustan Kuun Lapset vuonna 2021: Kalle Takalo (rummut), Heikki Piipari (kitara), Jouni Naumi (laulu), Pete Lehtinen (kitara), Ville Pelkonen (basso). Kuva: Juha Almqvist

Hollolan dark metal-veteraani Mustan Kuun Lapset julkaisee tämän viikon perjantaina seitsemännen kokopitkänsä, joka kantaa nimeä ”Kruunu”. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen täysin akustinen levy, sekä myös ensimmäinen levy, jolla kuullaan kansainvälisiä vierailijoita. Yhtyeen laulaja-kitaristi Pete Lehtinen sekä kitaristi Heikki Piipari kertoivat Kaaoszinelle kuulumisiaan uuden levyn julkaisun alla.

Hei! Miltäpä alkava vuosi 2021 näyttää Mustan Kuun Lapsien leirissä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Heikki: Heipä hei. Vuosihan alkaa mukavasti, kun uutta levyä pukkaa. Prosessin palkitsevin vaihe on, kun tuotos saa fyysisen muodon ja muutkin saa sen ihmeteltäväkseen. Kohta katseet kohti kevättä.

Seuraava albuminne “Kruunu” on kokonaan akustinen. Lähdittekö alunperinkin tarkoituksella tekemään akustista levyä, vai oliko kyse luonnollisesta jatkumosta?

Pete: Akustinen levy on ollut suunnitelmissa jo vuosien ajan. Idea syntyi jo vuonna 2007 MKL:n mentyä tauolle. Meillä oli tuolloin muutaman vuoden ajan Talvenranta -niminen akustinen projekti, jossa mun ja Heikin lisäksi vaikutti Antti Lautala ja Jukka Malinen, kummatkin tuttuja MKL:n vanhoilta levyiltä. Ja toki Antin moni tunnistaa Apulannankin kautta. Homma ei kuitenkaan silloin edennyt paria demoa pidemmälle, ja haave akustisesta levystä haudattiin. Muttei unohdettu. Nyt hetki oli otollisempi, ja kiitos kaikkien mukana olleiden vierailijoiden, lopputuloskin on todennäköisesti kypsempi ja monipuolisempi kuin mitä se olisi ollut reilu kymmenen vuotta sitten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minkälaista palautetta uudesta musiikillisesta suunnasta on tullut?

Heikki: Kevään polttava puheenaihe: ”MKL ja heidän uusi musiikillinen suuntaus” ;) Noh… Ei ehkä ylitä uutiskynnystä, mutta jos edellisiä levytyksiä tarkastelee, niin löytyyhän sieltä akustisia osia ja ainakin yksi kokonainen akustinen kappale. Puhdasta laulua niin miehiltä kuin naisiltakin on ollut lähes joka levyllä. Eli ei mikään täysin uusi juttu. Nyt tehtiin koko levy akustisella teemalla ja totta kai odotetaan mielenkiinnolla millaisen vastaanoton ”Kruunu” saa.

Edellisillä levyillä on ollut havaittavissa temaattista yhtenäisyyttä, esimerkiksi “Valoa” leimasi perinteisen melankolian lisäksi myös jonkinlainen toivo. Onko “Kruunulla” jotain kantavaa teemaa? Mistä nimi tulee?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pete: ”Kruunu” tulee tästä ajasta missä levyä on työstetty eli koronan ikeestä. Koko levy on edellisistä poiketen täysin etänä sovitettu, harjoiteltu ja äänitetty. Soittohommissa vain minä, Heikki ja albumin pääasiallinen laulaja Jouni Naumi ollaan oltu yhdessä koolla. Eli teema on vahvasti eristäytyminen ja ahdistus vallitsevasta tilanteesta. Myös kansissa on sama tematiikka; autio kaupunki ja kaiken yllä väijyvä uhka.

Mikä oli suurin yllätys tai eroavaisuus akustisen albumin teossa verrattuna edellisiin levytyksiin?

Heikki: Se, että bändinä ei treenattu biisejä kertaakaan ennen studiota, oli erilaista muihin levytyksiin verraten. Tosi hyvin Ville [Pelkonen, basso] ja Kalle [Takalo, rummut] hoiti oman tonttinsa vierailijoista puhumattakaan. Yllätyksiltä mun mielestä taidettiin välttyä, ainakin ikäviltä.

Pete: Nyt oli hyvin pitkälti pakko soittaa selvinpäin. Sähkökitaralla saa vielä vähän poiketa taimista, mutta akkari ei anna armoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Levyllä kuullaan useita kansainvälisiä vierailijoita. Kuinka päädyitte heidän kanssaan yhteistyöhön?

Pete: Mark Kelsoniin otimme yhteyttä levy-yhtiön Jaakko Tarvaisen vinkkaamana. Halusimme levyn ainoalle englanninkieliselle kappaleelle englantia äidinkielenään puhuvan laulajan autenttisuuden saavuttamiseksi. Meillähän ei montaa vieraskielistä kappaletta ole, ja vuoden 1997 demotus ”The Dream About a Dying Angel” on yksi niistä harvoista. Sillä oli erityistä arvoa jo ikänsäkin ansiosta.

Heikki: Carolinen [Salmona, viulu] bongasin Instagramissa. Huomasin hänen coveroivan meidän biisiä ja ajattelin, että nyt on hyvä meininki. Petelle kerroin heti mitä löysin ja ei muuta kun kysymään että kiinnostaako? Onneksi kiinnosti ja saatiin hyvä vahvistus mukaan levylle.

The Dream About a Dying Angel” -kappale sai alkunsa jo yhtyeen alkuvuosina. Kuinka alun perin black metalin suuntaan kumartava kappale päätyi lopulta akustiseksi vedoksi australialaisen laulajan tulkitsemana?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Pete: Kun mietimme, mitä jo julkaistuja MKL-biisejä valitsisimme versioitavaksi ”Kruunulle”, halusin mukaan yhden MKL:n uran alkupään kappaleen. Joku ihan sieltä 90-luvun pimeiltä vuosilta. Ne ovat kumminkin enimmäkseen sellaisia nuorten miesten vihaisia rykäisyjä ettei versiointi akustisilla ole helppoa ilman, että kappaleesta jää kaikki alkuperäinen pois. Kuvitelkaa nyt vaikka ”Kuka palvoo Saatanaa” akustisena. ”Angel” valikoitui sieltä lopulta melko helposti.

Heikki: ”Angel” oli kyllä hyvä valinta. Muistaakseni biisi lähti nopeasti muotoutumaan uomiinsa ja Mark luo omalla panoksellaan siihen erittäin hienon tunnelman.

Alla ”Morfiinisiivet” -singleltä löytyvä alkuperäisversio:

 

Erikseen on pakko kysyä myös levyn viimeisestä kappaleesta “La última playa del corazón”. Kyseessä on ralli jollaista en ikinä olisi kuvitellut kuulevani Mustan Kuun Lasten levyllä, mutta täytyy myöntää että omiin suosikkeihini “Kruunulta” tämä meni välittömästi. En tarkalleen ole varma mitä tästä edes pitäsi kysyä. Mitä? Miksi? Miten?

Pete: Heh, toimittajan reaktio on kokolailla sellainen mitä levyn päätöskappaleella haettiinkin. ”La última playa del corazón” eli tuttavallisemmin Kortsu, on todellakin biisi,  jollaista emme ole tehneet vielä koskaan. Se linkittyy albumin teemaan, eli koronaan, ja on syntynyt omasta, hyvin henkilökohtaisesta harmituksesta. Mulla oli vuoden päivät suunnitteilla ja lähes maksettunakin reissu laulun kuvailemiin maisemiin, mutta kuten arvata saattaa, homma meni tietysti pieleen lentojen peruuntumisten, maahantulorajoitusten ja kaiken yllä roikkuvan epävarmuuden takia. Tätähän tapahtui viime vuonna monelle. Matkakuume oli kumminkin alkanut oireilla jo siinä määrin, että jotain nyt oli vaan pakko tehdä. Hyvä kun tuli tehtyä; Kallekin pääsi näyttämään taitonsa muunakin kuin pelkkänä metallirumpalina.

Levyltä löytyy myös akustisia sovituksia yhtyeen vanhemmasta tuotannosta. Kuinka juuri nämä kappaleet valikoituivat uudelleenkäsittelyyn? Olivatko valinnat helppoja?

Heikki: Niin kuin aiemmin tuli jo mainittua, niin ”Angel” oli se tosi vanha biisivalinta, joka toivottavasti olisi myös yllätys bändin vanhemmille faneille. ”Aaria” valittiin, koska sitä alkua ollaan jo akustisilla aikanaan soiteltu. Siitä saatiin letkeä ”irkkuralli” aikaiseksi ja Jenny [Malmberg] lauloi sen todella hyvin. Kiitos siitä hänelle. Materiaalia on toki paljon jo kertynyt matkan varrella, mutta luulen, että harvempi niistä taipuisi järkevästi akustiseen muottiin. Tämä prosessi oli ehkä jollain tavalla verrattavissa livesetin kasaamiseen. On ihan uutta, uudempaa, sitten siitä välistä ja ihan vanhaa. Ollaan kyllä tyytyväisiä, että ”The Dream About a Dying Angel” ja ”Aaria” ovat levyllä edustamassa sitä vanhempaa tuotantoa.

Monet kappaleet syntyvät usein kuvaamaan tekohetkeään. Miltä tuntui purkaa vanhoja kappaleita auki uudelleensovittamisen merkeissä?

Pete: Suurin haaste taisi olla niiden uudelleenopettelu. Esim ”Aariaa” ei ole soitettu sitten aiemmin mainittujen Talvenranta -vuosien, puhumattakaan ”Angelista”. Mitään varsinaisia sovitussääntöjä ei ollut, lähdimme purkamaan ja rakentamaan biisejä vaistonvaraisesti.

Heikki: Pete on säveltänyt biisit alkuperäisesti ja oli mukavaa vaihtelua itselle olla sovittamassa niitä uudelleen. ”Saaton” ja ”Valon” biisit on lähempänä minua, kun niitä olen ollut soittamassa niiden syntyhetkestä lähtien.

Millaista akustista osastoa omilta soittolistoiltanne löytyy?

Heikki: Ei mulla oikeastaan ole suuria fanituksen kohteita akustisella puolella. Flamencokitaristeista tulee mieleen Paco de Lucia. Mulla saattaa olla joku hänen levykin, ehkä. Francis Goya tulee lapsuudesta mieleen.

Pete: Mun kohdalla pitänee puhua levyhyllystä, kun en noista atk-ajan hömpötyksistä juuri perusta. Löytyy kyllä kaikenlaista, mutta ei varsinaisesti puhtaasti akustista musiikkia joitain First Aid Kitin tyyppisiä hippeilyjä lukuun ottamatta. Roky Eriksonilta on pari akustista albumia. Toki klassista löytyy; Brahmsia, Chopinia jne., mutta ne on enempi sellaisia randomeja syrjähyppyjä.

Kiertueiden suhteen eletään erittäin epävarmaa aikaa. Onko live-esiintymisille vielä tässä vaiheessa mitään suunnitelmia?

Pete: Tässä vaiheessa ei ole suunnitteilla mitään ja tuskin ihan hetkeen tuleekaan. MKL on, jos ei nyt ihan telakalla, niin ainakin siellä telakan viereisessä pubissa. Odotellaan ensin, että maailma palaisi tilaan ennen koronaa, ja jos se ei sitä tee, yritetään sopeutua niin yksilötasolla kuin bändinäkin. Meillä ei ole Villeä lukuun ottamatta elinkeino musiikin varassa, joten sikäli paineita ei ole. Varastossa on yksi pihapiirissä kuvattu livetallenne viime kesältä, jonka julkaisemme tulevan kevään aikana, mutta siitä ilmoittelemme myöhemmin.

Kiitokset haastattelusta! Heittäkääpä vielä loppuun jonkinlaiset terveiset Kaaoszinen lukijoille.

Heikki: Mukavaa alkanutta vuotta kaikille. Pidetään liput mahdollisimman korkealla, vaikka se koronaperkele kapuloita rattaisiin vielä viskeleekin. Toivotaan, että elämä alkaisi jo piakkoin kääntymään kohti normaalimpaa arkea.