Krypta tekee syvällisyydestä helposti lähestyttävää – arviossa ”Unen oma”
70-luvun rockin rento tunnelma, melodinen äänimaisema ja vokalisti-kitaristi Henri Segerin melankolinen tulkinta. Niiden piirteiden varaan rakentuu Kryptan toinen albumi ”Unen oma”, joka heijastelee sanoituksissa niin maailmanmenoa kuin yksilöllisiä valintoja. Asioita ei kuitenkaan sanota suoraan, vaan ne on kääritty kiinnostavasti erilaisten vertauskuvien ja tulkintamahdollisuuksien taakse. Nimikkokappaleen voi esimerkiksi ajatella kertovan jatkuvasti muutoksessa olevasta elämästä, ja ”Näkymätön liikuttaja” -kappaleessa pohditaan yliluonnollista voimaa, joka vaikuttaa maailmassa. Vastaavasti ”Viikate” kuvailee suhteellisen suoraviivaisesti elämän rajallisuutta, kun ”Minkä taakseen jättää” -kappaleen voisi tulkita kuvailevan nykymaailman menoa ja vastuunpakoilua.
Mielikuvituksellisesti sanoitetut lyriikat ovat ehdottomasti keskeinen osa Kryptan kiehtovuutta. Yhtä merkittävässä asemassa on itse musiikki, joka lipuu vaivattomasti ”Näkymätön liikuttaja” -kappaleen kaltaisesta pirteästä ilmapiiristä hetkessä ”Viikate”-teoksen vakavailmeisyyteen. ”Unenkehrääjä”-kappaleella nostetaan esille Kryptan synkempää ilmaisua, jonka vanavedessä tuleva ”Yötarha” esittelee vastaavasti hillitympää ulosantia. Ja vaikka Kryptan ilmaisu onkin hyvin tunnistettavaa ja persoonallista, olen löytäväni muutamista kappaleista välähdyksiä YUP:sta.
Toisinaan se on kiinni yhtyeen ilmaisusta, joskus taas sanoituksista, miten vahvasti albumi onnistuu puhuttelemaan. Kryptan ”Unen oma” -pitkäsoiton vahvuudeksi voi kuitenkin laskea molemmat. Segerin surumielisesti tulkitsemat sanoitukset saavat täydellisen vastapainon Kryptan reippaasta ulosannista, jonka seurauksena on syntynyt kauniin kaihoisia ja pohdiskelevia kappaleita. Sanoituksissa on syvyyttä mutta myös sellaista kosketuspintaa, että niihin on helppo tarttua. Ja kun kokonaisuus on raamitettu reilun puolen tunnin mittaan, ei kuulija pääse pitkästymään vaan jää pikemminkin kaipaamaan lisää.
Kappalelista:
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

