Kuin Noumenan ja Evanescencen hybridi – arviossa sveitsiläisen Askaran ”Lights Of Night” -albumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.4.2022

Heleä-äänisen naisen laulua, murinavokaaleita ja hieman folk-vivahteita. Ensimmäiseksi mieleen tulee verrata Askaraa Eluveitieen, mutta lähempi tarkastelu osoittaa ettei Askaran ulosanti ole niin progressiivista ja folk-vivahteista, että sitä kannattaisi peilata Eluveitieen. ”Lights Of Night” kun on enemmän tummasävyistä metalia, joka rakentuu klassisen rock-kokoonpanon soitinten varaan. Askaraa voisi kuitenkin kuvailla Evanescencen ja Noumenan hybridiksi, jossa yhdistyvät ensimmäisen yhtyeen kaunis naisääni ja rock-pitoisuus, sekä jälkimmäisen yhtyeen synkkyys ja kahden vokalistin konsepti.

Sveitsiläinen Askara ei ole yhtyeenä noviisi, sillä kokoonpano on perustettu vuonna 2013. Debyyttialbumin sveitsiläisyhtye julkaisi vuonna 2016 ja nyt huhtikuun aikana on toisen pitkäsoiton vuoro. Askaran levy-yhtiö, Fastball Music, on luokitellut yhtyeen ”melodiseksi pimeäksi metaliksi”, mikä on kelvollinen määritelmä. ”Lights Of Night” -albumilta kun löytyy niin harmonisia äänimaisia, synkähköjä lyriikoita kuin kahden erilaisen vokalistin luomaa äänimaisemaa.

11 kappaletta sisältävä ”Lights Of Night” lähtee reippaasti liikkeelle. ”The Birth Of A Star” -intro virittää kuulijan puolentoista minuutin aikana tunnelmaan, mutta vasta ”Nocturne Of Cold Mystery” antaa oikean käsityksen Askaran musiikista. Basisti-vokalisti Elia Schmidtin örinät tuovat hieman mieleen Noumenan Antti Haapasen, eikä mielleyhtymää kotimaisen yhtyeen suuntaan vähennä se, että pianisti-vokalisti Miril Schmidtin äänessä on samanlaista heleä-äänisyyttä kuin Suvi Uuralla. Askaralla on kuitenkin oma soundinsa, eikä sveitsiläisyhtyettä siksi voi väittää Noumenan kopioksi, vaikka yhdistäviä tekijöitä löytyykin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lyriikoidensa suhteen ”Lights Of Night” on kiehtova, vaikka kaikkien kappaleiden kohdalla sanoituksia ei olekaan helppo ymmärtää murinavokaalien takia. Poikkeuksena ovat kuitenkin ”By God”, ”Hibernation” ja ”Seven Years” -kappaleet, joissa naispuolisen Schmidtin lauluosuudet ovat pääosassa. Erityisesti ”By God” -kappaleella käsiteltävä luopumisen teema kuolema äärellä on koskettava. Vastaavasti ”Hibernation”-kappaleella Schmidtin äänenkäyttö on häkellyttävän upeaa, ja hänen suoritustaan tekee mieli peilata Amy Leen ja Sharon den Adelin taidokkaisiin laulusuorituksiin.

”Lights Of Night” on hieman sekava kokonaisuus hyvinkin erilaisten kappaleidensa takia, mutta jos sen sietää, löytyy albumilta monta hienoa kappaletta kuunneltavaksi. Erityisesti Schmidtin kaunista laulua ja pianon säestyksen sisältävä ”Hibernation” kohottaa albumin tasoa, kuten raskaammin kumiseva ”Through Fire”. Askarassa on selvästi paljon potentiaalia, jota ”Lights Of Night” raottaa. Ja hienoisesta poukkoilevaisuudesta huolimatta albumia ei voi ainakaan tylsäksi syyttää.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. The Birth Of A Star

2. Nocturne Of Cold Mystery

3. Through Fire

4. By God

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. To Alisa Rock

6. Reprise: Harbour Lights

7. Hibernation

8. Dark Night Of The Soul Pt. 1

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9. Seven Years

10. Viator

11. The King’s Song

https://www.facebook.com/Askaraband?comment_id=Y29tbWVudDozMzAxMTU5MDI0NTcyNzVfMzM2MTg2NTY4NTE2ODc1

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat