”Kuin sekoitus uutta ja vanhaa raskasta rockia” – arviossa SEA:n ”The Grip Of Time”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 7.5.2017

Kööpenhaminalainen SEA on niittänyt mainetta sen jälkeen, kun yhtye julkaisi nimettömän esikoisalbuminsa vuonna 2014. Debyytti keräsi ylistystä ja kiitosta monilta eri tahoilta ja nappasipa SEA kaksi palkintoakin High Voltage Awardsissa vuonna 2015. Nyt yhtye tuo markkinoille toisen täysipitkänsä, ”The Grip Of Timen”.

Tanskalaisyhtyeen musiikkityyli sijoittuu raskaan rockin ja hevin välille, jossa on myös ripaus progressiivisuutta. SEA:lle ominaista ovat ankarasti polkevat ja raskaat riffit, joita vokalisti-kitaristi Anders Brink ja kitaristi Anders Kargaard kurittavat kitaroistaan. Kun näihin riffeihin yhdistetään Brinkin raudanlujat lauluosuudet, on kokonaisuus väkivahva. Kahden kitaristin vuoksi SEA:n musiikki on kitarapainotteista, joten sooloilta ja kikkailuilta ei voi välttyä levyä kuunnellessa. Vokalisti-kitaristin lauluääni on mukavan karhea ja voimakas, joka toimii myös yhtenä tämän albumin kannattelevana elementtinä.

”Rust” aloittaa levyn salaperäisellä kevyellä melodialla, mutta paljastaa kyntensä minuutin jälkeen – Brinkin upea ja vahva ääni sekä liitävät riffit saavat aikaan ajattomuuden tuntua. Albumilta jo singlenä julkaistu ”Once We Were Dead” on ehdoton korvamato, jossa puserretaan esiin SEA:n raskainta puolta. ”No Dawn” on vastaavasti täysipitkän kevyin kappale, jotta kuunnellessa voisi sytyttää sytkärin – tai vaihtoehtoisesti kännykän taskulampun – ja heiluttaa sitä keikalla, samalla kun SEA kuljettaa utuiseen Tanskan maalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn puolesta välistä löytyy muutama tasapaksumpi veto, joiden jälkeen ”Dust Will Fall” kuulostaakin todella hyvälle. Vaikka kappale kärsii yksitoikkoisista lyriikoista, kompensoituu kokonaisuus energisyyden ja mahtipontisuuden puolesta. ”The Stranger Within” tarjoaa myös hyvät löylyt, ennen kuin kaunis instrumentaalinen ”Sea” päättää albumin. ”The Grip Of Time” on nimensä mukaisesti kuin ote ajasta – levystä huokuu menneiden vuosikymmenten Led Zeppelinin ja Black Sabbathin kaltaisten jättiläisten perintöä. SEA tulkitsee tätä perintöä oman tyylinsä kautta, jolta ”The Grip Of Time” kuulostaa. Levyltä löytyy monta eeppistä heviveisua, jotka kuulisi mielellään helteisenä kesäpäivänä festarilla. Valitettavasti pari kappaletta levyltä hyytyy keskitasoiseksi, jonka takia ”The Grip Of Time” ei aivan yllä erinomaisen arvosanan kriteereihin. ”The Grip Of Time” on pala tanskalaista raskasta rockia, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

8/10

Kappalelista:

  1. Rust
  2. Once We Were Dead
  3. Time Will Let You Know
  4. Shout
  5. No Dawn
  6. Back To The Ground
  7. Sing For Your Right
  8. Dust Will Fall
  9. The Stranger Within
  10. Sea

SEA Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen