Iron Maiden @ Hartwall Arena

Kuinka Bruce Dickinsonin ääni on muuttunut vuosien mittaan? Laulaja paljastaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 9.3.2022

Metallilegenda Iron Maidenin Bruce Dickinson on yksi genren arvostetuimmista vokalisteista, jolla on tunnistettava ja voimakas lauluääni.

Laulajan ääni saattaa muuttua vuosien mittaan jonkin verran, ja Dickinsonille esitettiinkin kysymys hänen oman äänensä muuttumisesta laulajan hiljattaisella spoken word -keikalla.

Näin Dickinson vastasi:

”No, en ole varma, että onko se muuttunut kovin paljon. Kun ääni on hyvin nuori – huomasin nuorena, että ääneni oli melko ohut; siinä ei ollut paljon syvyyttä. Ja ääni paksuuntuu hieman, kun ikää tulee lisää. Eikä kahden ja puolen tunnin puhuminen tietenkään auta asiaa. Mutta kun pääsee laulamaan korkeita ääniä… Alkuaikoinani Samsonissa ja sen kaltaisissa jutuissa – minulla oli tapana laulaa falsetissa mutta se jäi taka-alalle, kun tein ”The Number Of The Beast” -albumin, koska keskityin ylärekisteriini”, Dickinson kertoo.

Dickinson kertoo keskustelleensa esimerkiksi tuottaja Robert John ”Mutt” Langea manageroineen Ralph Simonin kanssa äänestään:

”Hän jutteli kanssani näistä asioista, ja kun teimme Maidenin juttuja, kuten ”Run To The Hillsin”, hän tuli luokseni ja sanoi: ’Sinulla on tämä juttu, jonka Mutt tekee kaikkien bändiensä kanssa. Se on se korkeataajuusjuttu, joka saa amerikkalaiset sekoamaan. Sinulla on se korkea oktaavi. Kun käytät sitä, kuten ’Run To The Hillsissa’, ja kun laulat: ’Run to the Hills, run for your life’, se saa amerikkalaiset sekoamaan, he eivät voi sille mitään.’ Joten otin sen neuvosta vaarin. Ajattelin, että käytän sitä korkeampaa oktaavia, joka saa amerikkalaiset sekoamaan.”