Kuka todella on kuka? – ”Paholaisen riivaama” -kirja esittelee Alice Cooperin omaperäisen tarinan

Yli parikymmentä julkaistua albumia, satoja keikkoja ja musiikillista uraa yli 60 vuotta. Alice Cooper on sekä yhtyeenä että artistina legenda, joka on inspiroinut useita sukupolvia. Syyskuun alussa Alice Cooperista julkaistiin ”Paholaisen riivaama” -niminen kirja, joka valottaa Vincent Furnierin elämää aina lapsuudesta nykyhetkeen saakka. Samalla selviää myös salaperäisen ”Alicen” tarina.

Alice Cooper, syntymänimeltään Vincent Furnier, on levittänyt shokkirokin sanomaa yli kuuden vuosikymmenen ajan. Vuonna 1975 nimensä Alice Cooperiksi vaihtanut muusikko on musiikin lisäksi tullut tunnetuksi myös erilaisista taideprojekteista sekä golfista. Jälkimmäisen asian tiimoilta Cooper julkaisi vuonna 2008 kirjankin, jossa hän sivuaa myös muusikonuraansa. ”Paholaisen riivaama” pureutuu kuitenkin muusikon elämään monella henkilökohtaisella tasolla ja tuo esille Alice Cooperista myös hieman tuntemattomampia näkökulmia.

Ensitöikseen on mainittava, että suomenkielisen laitoksen nimi on hieman harhaanjohtava. Alkuperäisellä kielellä teoksen nimi on ”Devil On My Shoulders”, joka viitanneen Alice Cooperin luomaan lavapreesensiin, jota hän ruotii kirjassaan paljon. Kyseessä on samanniminen, pahantahtoinen ”Alice”, joka on ollut keskeinen osa niin yhtyeen kuin Cooperin soolouran esiintymistä. Cooper ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan pidä Alicea paholaisena vaan enemmänkin ilkikurisena riiviönä. Paholaiseen hän haluaa tehdä selvää hajueroa uskonsa takia. Kirjassaan muusikko tuo selvästi esille, että lavalla ollessaan hänen minuutensa saa väistyä Alicen tieltä, joka on olemukseltaan vastakohta maltilliselle Cooperille. Lavahahmo on ollut keskeinen osa Cooperin menestystä, mutta sen mukana syntyi myös monia lieveilmiöitä, jotka vaikuttivat Cooperin yksityiselämään.

Menestyksen, bändidraaman ja Alicen ruodinnan lisäksi kirja sisältää paljon muutakin. Cooper on kirjoittanut kirjan yhdessä kirjailija Daniel Richlerin kanssa, jonka kanssa pureudutaan yksityiskohtaisesti Cooperin lapsuuteen. Lapsuutta ja nuoruutta sekä orastavaa bänditoimintaa käydään seikkaperäisesti läpi, ja sen puolesta pari sataa ensimmäistä sivua voivat synnyttää tunteen, milloin asiat alkavat kunnolla edetä.

Kirjassa ei mitenkään peitellä Cooperin halua menestyä ja vaurastua musiikinteolla kuten ei myöskään sitä, miksi teatraalisesta lavashow’sta tuli keskeinen osa yhtyetoimintaa. Menestymisen myötä matkaan tuli mutkia, joista järisyttävimmät olivat alkoholi- ja huumeongelmat. Kirjassa kuvataan realistisesti alkoholisoituneen muusikon elämää, mikä vaihtui myöhemmin addiktiosta toiseen. Samalla tuodaan hyvin esille se, kuinka Cooper yritti pitkään vakuuttaa itselleen asioiden olevan hallinnassa. Välintulojen myötä suunta onneksi vaihtui, ja Cooper raitistui ja ote elämästä vahvistui.

Päihderiippuvuuksien ohessa kirjassa tuodaan kiinnostavalla tavalla esille myös Cooperin hengellisiä juuria ja uskon astumista elämään. Kirjassaan Cooper puhuu uskostaan avoimesti muttei julistavasti, vaikka nostaakin esiin omia näkemyksiään, miksi ja miten usko on hänelle tärkeä. Satunnaisia mainintoja saa myös golf, joka on Cooperille eräänlainen henkireikä, ja jota hän on perannut tarkemmin vuonna 2008 ilmestyneessä ”Golfhirviö”-kirjassaan.

Reilut 400 sivua käsittävä kirja on pääasiassa kronologisesti etenevä, eläväinen teos, jossa tehdään toisinaan aikamatkoja menneen ja tulevan välillä. Välillä kerrontaa jaksottavat Cooperin ja Alicen ”vuoropuhelut”, mutta pääasiassa Cooper toimii kertojana. Toisinaan lavashow’n mystisyys rantautuu myös kirjoitettuun tekstiin, kun lukija ei voi olla täysin varma – eikä ehkä myös itse Cooperkaan – mitkä kohut ovat olleet tosia ja mitkä eivät. Se ei toisaalta ole ihme, sillä onhan osa tapahtumista useiden vuosikymmenten takaa, ja Cooperilla on aikoinaan ollut tapana värittää totuutta.

Materiaalia Cooperin elämästä olisi löytynyt varmaan vielä toiseenkin 400 sivuun mutta on ymmärrettävää, ettei kokonaisuutta ole paisutettu laajemmaksi. Kirjan painotus on selvästi tapahtumissa ennen vuosituhannenvaihdetta, sillä 2000-luvulla ilmestyneet albumit käytännössä sivuutetaan. Ehkä Cooper ja Richler ovat olettaneet, että vanhat tapahtumat kiinnostavat suurta yleisöä enemmän kuin tuoreimmat. Tai sitten Cooperin elämä on ollut tapahtumarikkaampaa ennen 2000-lukua. Joka tapauksessa kirja tulee kuin varkain päätökseensä, mikä vähän hölmistyttää. Toisaalta Cooper on ehkä halunnutkin hieman shokeerata kuten lavalla ollessaan… Aina pitää tapahtua jotain yllättävää.

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen