Kultalevyjä ja ähkyä – Mokoma Pakkahuoneella 2.9.

Vuosi on 2023 ja Mokoma-yhtyeen menestysalbumi ”Kurimus” täyttää 20 vuotta. Sieltä napattuja täkyjä esiteltiin tamperelaisyleisölle muiden hittien kera.

Keikka polkaistiin käyntiin tietysti ”Kurimuksen” avausraidalla ”Mene ja tiedä”. Ja ihan yhtä hyvältähän se kuulosti kuin levylläkin. Erityistä huomiota suorituksestaan sai osakseen solisti Marko Annala. Korinat ja huutolaulut toimivat niin hyvin, että huomio meinasi täysin herpaantua muista. Siis niin kauan, kunnes herkimpien lauluosien täyttämä ikivihreä ”Kuu saa valtansa auringolta” tuo peliin vielä yhden huippuunsa viritetyn elementin. Ilmassa tuoksui harkinnan sekä taiteellisen ilmaisun täydellinen lopputulos.

Mutta en tiedä, oliko kyseessä uudet Kemper-vahvistinprofiilit vai jotain muuta, kun kitarat kuulostivat aavistuksen ponnettomilta, eivätkä oikein päässeet leikkaamaan läpi. Yleisilme kärsi hieman. En sitten tiedä, olinko lavasta liian kaukana vai liian lähellä… Lisää kitaroita!

Keikalla kuultiin tulevan levyn molemmat sinkkubiisit, joista ensimmäinen ja rivakampi ”Malja sille” on oikeinkin luja kädenpuristus pienellä rentoudella höystettynä. Mokoman jo hieman vakiintunut settilista, jota hallitsevat minua lähinnä puuduttavat kappaleet ”Lunnaat”, ”Sinne missä aamu sarastaa” ja ”Kesytä perkeleet” tarjoiltiin nälkäiselle tamperelaisyleisölle. Ymmärrän toki, miksi edellä mainitut numerot ovat bändille mieluista soittaa. Ne julkaistiin albumeilla, joista yhtye lähti suorastaan uuteen nousukiitoon. Liika on silti liikaa. Onneksi bändi ujuttaa yleensä myös jotain herkuteltavaa minunkin kaltaiselleni jääräpäälle. Tänään kuultiin esimerkiksi ”Luihin ja ytimiin” -älppärin kakkosbiisi ”Nujerra ihminen”, joka on äärimmäisen kova ralli, josta jäi käteen paljon hyvää.

Ehkäpä myös ”Kurimukselta” olisi toivonut sen juhlakiertueella muitakin biisejä noinkin lyhyeen läpileikkaukseen kuin ne samat takatalvet, jotka ovat aina mukana. ”Lupaus” oli niistä nyt se, jota ei keikoilla normaalisti kuulla, mutta esimerkiksi ”Liiton loppu” ja ”Tämä puoli” olisivat olleet ilahduttavampia esitelmiä.

Bändi laski soittimet keikan puolivälissä ja patsasteli lavalla kertoen yleisölle, miten tärkeää livemusiikin soittaminen on sille. Eikä aikaakaan, kun Annala paljasti, että monet bändin pitkäsoitoista ja ”Viides vuodenaika” -EP ovat myyneet tänä vuonna kultaa. Osa albumeista kurottelee jo seuraavaa myynnin rajapyykkiä eli tilausta on, ja lisää on siis tulossa.

Annala kehuskeli keikan edetessä, että luvassa olisi tällä kertaa melko pitkä setti. Loppujen lopuksi keikka oli normaalipituinen, ja heipat yleisölle sanottiin jostain lavan takaa. – Ottivatko selkävaivat muusikosta sitten kuitenkin niskalenkin… Tuota 50-vuotiaan laulajan virheetöntä esiintymistä täytyy joka tapauksessa äimistellä. Kyseessä oli jo toinen Mokoman keikka noin vuoden sisällä, kun totean laulun kulkevan ehkä paremmin kuin koskaan. Myös vaativampi huutaminen on jälleen viiltävää ja karskia. Tekisi mieli liikuttua, ja siihen mielentilaan Mokoma minut yleensä saakin.

Eivätkä Kuisma ja Tuomo jää täysin huomiotta. Lähes jokaisella bändin keikalla tulee hetki, kun yhtye pumppaa suonenseinämät umpeen verta, pahaa verta. Pientä moshpitiäkin saatiin aikaiseksi, mutta tällä kertaa yleisöstä paljastui liian vähän nuorisoa.

Settilista:

1. Mene ja tiedä
2. Punainen kukko
3. Lunnaat
4. Nujerra ihminen
5. Hei hei heinäkuu
6. Kuu saa valtansa auringolta
7. Takatalvi
8. Syyttävä sormi
9. Toinen ihminen
10. Kuollut, kuolleempi, kuollein
11. Lupaus
12. Kasvot kohti itää
13. Malja sille!
14. Sinne missä aamu sarastaa
15. Taivaan tuuliin
16. Pahaa verta
17. Kesytä perkeleet