Kulttibändi lahkon edessä – Voivod Tampereen Klubilla

Kanadalainen pitkän linjan progressiivinen thrash-yhtye Voivod ei ole koskaan saanut suurta yleisöä. Monessa paikassa Kanadan parhaaksi metallibändiksi parjatulla poppoolla ei välttämättä ole sitä suurta hittiä, eikä se välttämättä ole edes julkaissut sitä levyä, mutta se on kuitenkin monen vaiherikkaan vuoden pituisen uransa aikana tehnyt nimeä yhtenä ainutlaatuisimmista metallibändeistä kautta aikain. Bändi vieraili Suomessa viimeksi viitisen vuotta sitten Jalometalli-festareilla, minkä jälkeen se on julkaissut vuonna 2016 ”Post Society” -EP:n ja viime kuussa ”The Wake” -pitkäsoiton, minkä myötä bändi saapui viimein uudestaan tälle puolelle planeettaa.

Klubilla ei kuitenkaan keskitytty tyystin ”The Wakeen”, sillä bändin Suomeenkin saapunut kiertue oli teemaltaan bändin 35-vuotista uraa juhlistava – hieman hämmentävästi, sillä kaiken lukemani tiedon mukaan bändi on perustettu vuonna 1982 eikä 1983… mutta olkoon. ”The Wake” oli luonnollisesti edustettuna keikalla viime vuonna kolmekymmentä vuotta täyttäneen ”Killing Technologyn” ohella, joista juuri ”Killing Technology” saattaa olla se bändin menestynein klassikkojulkaisu olkoonkin, ettei bändi ole koskaan saavuttanut läheskään yhtä kovaa suosiota kuin ne muutamat 80-luvun thrash-bändit.

Vanhan liiton thrash on jo niin apinoitu alagenre, että sitä tänä päivänä emuloidessa täytyy tehdä jotain erityistä. Illan lämppäriksi valittu kreikkalainen Bio-Cancer onnistuukin siinä monella tavalla, sillä sen musiikissa kuultavat vaikutteet ovat niin laajalta alalta, ettei bändin musiikki jää aivan suoraksi laukkarässiksi: Bay area -thrashin lisäksi vaikutteita löytyy hieman vakavamielisemmän puolen thrashin kirjoista ja death metalista. Keikalla ei kuultu pelkkää skankkikomppia, vaan meno äityi välillä ihan blastbeatinkin puolelle, joten ainakin moneen muuhun modernimpaan thrash-bändiin verrattuna Bio-Cancer on yksi mielenkiintoisimmista kokoonpanoista.

Bio-Cancer yhdistelee kappaleissaan sitä nuorempaa kiljurässi-intoa nopeatempoisine joukkohuutoineen hieman laajempiin kappalerakenteisiin, ikään kuin ”The Blackening” -vaiheen (lue: ne nopeammat biisit) Machine Head olisi kuunnellut samoihin aikoihin Municipal Wastea ja siinä samassa tykitellyt sedän dödiskokoelmaa ilman lupaa. Bio-Cancer ei toki tee mitään mittavia progeteoksia, mutta perusrakenteista se poikkeaa kuitenkin mukavasti.

Bändi antoikin melko viihdyttävän esityksen, vaikka en kuvaajatoverini kanssa ehtinyt bändin setin aluksi paikalle. Puhtia löytyi, mutta ongelmaksi ilmeni melko pian kuitenkin se, että vaikka bändin kappaleet ovatkin rakenteeltaan mielenkiintoisia, meni koko homma hyvin monotoniseksi muutaman kappaleen jälkeen. Olisin nähnyt kappaleissa mielelläni jotakin hieman laajempaa vaihtelua nopean ja helvetin nopean vaihteen ohella, sillä ainakaan itse en löytänyt kovin suuria eroja kappaleiden välillä. Bio-Cancer on loppujen lopuksi kuitenkin sitä, mitä se on: jälleen yksi thrash-bändi, joka lainaa monessa suhteessa paljon genren suuremmilta edustajilta. Vaikka potentiaalia löytyy, polkee bändi tyylillisesti paikoillaan, ellei tuota potentiaalia valjasteta kunnolla.

En oikein tiedä, mistä aloittaisin Voivodin kohdalla. Olen noin yläasteen loppuajoilta asti toivonut näkeväni bändin elävänä, enkä noihin aikoihin oikein tohtinut lähteä Ouluun asti kanadalaisia katsomaan. Tilaisuuden tullessa vihdoin ja viimein ei tarvinnut kauaa pohtia, hyppäänkö hommaan. Pian Suomen keikkojen julkistuksen jälkeen iski hälytys: tyypithän eivät ole enää sitä nuorinta sorttia ja pelkäsin sen näkyvän keikalla helvetin ikävästi. Niin ei todellakaan tapahtunut, vaan tuo nelikko – laulaja Denis ”Snake” Bélanger, rumpali Michel ”Away” Langevin, Daniel ”Chewy” Mongrain ja Dominique ”Rocky” Laroche – oli kaikessa mielessä nuorekkaampi ja energisempi kuin illan lämppäri – ja monet muutkin viime aikoina näkemäni bändit.

Etenkin bändin perustajajäsenet Bélanger ja Langevin yllättivät kovasti, sillä heillä on bändin jäsenistä eniten ikää. Langevinin kompit iskivät kuin mikäkin lujaa vauhtia kulkeva kova esine, eikä hänellä tuntunut olevan lainkaan ongelmia edes vaativimpien tahtilajivaihteluiden aikana. Langevinin musiikkiin eläytyminen päänhetkutteluineen oli myös hauskaa seurattavaa. Eniten – ja parhaiten – yllätti kuitenkin keulahahmo Bélanger, jonka vokaalit ovat yhtä olennainen osa Voivodin soundia kuin dissonanssinen kitarointi. Hänen laulunsa ei ole ehkä teknistä taiturointia, mutta se tuo niin paljon sitä outoa voivodmaisuutta Voivodin musiikkiin, etten näkisi ketään muuta hänen roolissaan. Klubilla Bélanger onnistui kuulostamaan jopa hieman paremmalta, sillä bändin levytysten rajoitukset – alkuvaiheiden tuotantoarvot eivät ole päätähuimaavaa tasoa – eivät päteneet tippaakaan, ja bändin musiikki tuli vastaan raaempana. Etenkin ”Angel Rat” -levyn ”The Prow” kuulosti hämmästyttävän hyvältä.

Muutkin jäsenet – Mongrain ja Laroche – pääsivät hienosti esille, eivätkä jääneet liiaksi bändin veteraanien varjoon. Vaikka Laroche on ollut bändissä huomattavasti vähemmän aikaa kuin Mongrain, tulee bändin ”uusi tyyppi” varmaan vielä jonkin aikaa olemaan Mongrain, joka kymmenisen vuotta sitten liittyi bändiin täyttämään vuonna 2005 edesmenneen Denis ”Piggy” D’Amourin paikkaa. D’Amour oli niin merkittävä osa bändiä, että hänen kuolemansa jälkeen bändi julkaisi parikin hänen materiaaliinsa pohjautuvaa levyä, joten Mongrainilla oli aikanaan iso paikka täyttää edesmenneen muusikon saappaat. Piggyn muistoa kunnioitettiin Klubilla huudattelun muodossa, mutta Mongrain ei ole enää korvaamassa Piggyä – hän on osa bändiä, ja hemmetin sopiva rooliinsa. Mongrain kuten myös basisti Laroche ja Bélanger heiluivat lavalla aivan kuin ikää ei olisi. Bändin jäsenet eivät ole aivan nuoria, mutta he ovat ikääntyneet arvokkaasti: monet pidemmän linjan bändit luottaisivat tässä vaiheessa ikonistatuksen korjaavaan voimaan, mutta Voivod ei alene sen takana pönöttelyyn.

Illan settilista oli melko kattava kokoelma kappaleita bändin uralta keskittyen luonnollisesti lähinnä Bélangerin laulamaan materiaaliin, joten Eric ”E-Force” Forrestin laulamaa materiaalia ei keikalla kuultu. Setti sisälsi vähintään yhden kappaleen jokaiselta ennen Forrestin aikakautta julkaistulta levyltä vuoden 1986 ”Rrröööaaarrr”-levyä lukuun ottamatta. Omalta suosikiltani ”Killing Technologylta” kuultiin peräti kolme kappaletta ja olisin myös mielelläni kuullut levyn nimikkokappaleen… 2000-luvun jälkeistä materiaalia kuultiin vain ”Post Societyn” ja ”The Waken” muodossa. En ole toisaalta hirveästi lämmennytkään sen ajan julkaisuista edellä mainittujen kappaleiden ja vuoden 2013 ”Target Earth” -levyä lukuun ottamatta, joten mikäpä siinä. Setissä ei ollut yhtään heikompaa kappaletta, eikä keikalla ollut tylsää hetkeä missään vaiheessa, ja siitä kiitos kuuluu etenkin bändin esiintymiselle.

Hieman kirvoittaa mieltä kirjoittaa tekstiä, jossa en keksi moitteita. Asioiden ylistäminen maasta taivaaseen tuntuu tyhjältä tekstiltä, mutta tällä kertaa iskee aidosti tyhjää. Oikeastaan ainoa asia, joka illassa ärsytti, oli pieni läntti lattialle läikkynyttä kaljaa, joka oli tehnyt siitä pienestä lattiasopukasta hieman tahmean. Olen illasta kuitenkin siinä mielentilassa, että lattian tahmeus teki kaikesta jollain tapaa paremman. Pääsin viimein näkemään Voivodin elävänä edessäni, ja se veti paremmin kuin olisin voinut odottaa. Kaipa se oli sitten aidosti helvetin hyvä keikka.

Settilista:

1. Post Society
2. Ravenous Medicine
3. Obsolete Beings
4. Technocratic Manipulator
5. Into My Hypercube
6. Iconspiracy
7. The Prow
8. Order of the Blackguards
9. Fall
10. Always Moving
11. The Lost Machine
12. Voivod

Encore:

13. Overreaction

Teksti: Thomas Frankton

Kuvat: Ilari Airikka

Kommentit