Kulttuuritalon täydeltä hurmiota – Bruce Dickinson Helsingissä 13.6.

Suomalaiset rakastavat Bruce Dickinsonia. Mihinkään muuhun johtopäätökseen on vaikea tulla, kun muistelee miehen konserttia Helsingin Kulttuuritalolla. Kyllähän Iron Maiden-nokkamiehen sukseeta maassamme ounasteli jo puolentoistavuoden takainen, loppuunmyyty esiintyminen samaisella Kulttuuritalolla, jolloin Dickinson vieraili härmässä Sopken word-kiertueellaan. Musiikillisella soolokeikalla ei Dickinsonia kuitenkaan ole Suomessa näkynyt sitten vuoden 2002, joten paineita täkäläisessä fanikunnassa on toden totta kertynyt tämän suosikkilaulajan kohtaamiseen. Viime torstaisella keikalla nuo paineet sitten purkautuivat sellaisella hurmoksella, jollaiseen suomalaisyleisö harvoin yltää.

Ennen brittiläistä Bruce Dickinsonia saatiin kuitenkin nauttia puolen tunnin verran oululaista Temple Ballsia. Vuonna 2009 perustettu hard rock-yhtye on ehtinyt puskemaan ulos neljä täyspitkää studiolevytystä ja keikkailemaankin ihan mukavasti, mutta suurempi suosio antaa vielä odottaa itseään. Nimekkäitä lämppäripestejä bändille on kyllä riittänyt, viimeisimpänä torstainen Bruce Dickinson-lauteenlämmittely Helsingin Kulttuuritalolla. Temple Balls soitti keikkansa sellaisella antaumuksella ja innokkuudella, johon yleisön oli helppo yhtyä. Parhaana palana keikalta mieleen jäi uljaasti soinut ”Prisoner in Time”. Suurimmat hurraa-huudot bändi kuitenkin keräsi muistuttamalla yleisöä illan pääesiintyjästä, ja Bruce Dickinsoniahan kultsalle oltiin tultu katsomaan.

Yleisön vireystilan tasoa ei tarvinnut arvuutella pääaktin aloitukseen asti, sillä jo useita minuutteja ennen keikan alkua yleisö hoilasi hurmioituneesti Bruce Dickinsonin nimeä niin permannolla, kuin lehtereilläkin. Hieman iltayhdeksän jälkeen yleisön raikuviin huutoihin viimein vastattiin, Dickinsonin taustajoukkoineen astellessa lavalle. Keikan avanneen ”Accident of Birthin” tahdissa yleisö jatkoi samassa hurmoksessa kuin huutaessaan bändiä lavalle, ja yhteislaulut irtosivat erittäin kuuluvasti läpi illan. Keikan alussa kosketinvelvollisuuksia hoitanut italialainen Mistheria musisoi kannettavan keytarin avulla, ja Dickinsonin astuessa taka-alalle hoiti hän mallikkaasti myös yleisön tsemppaamisen.

Niin taitavasti kuin monikansallinen taustabändi tonttinsa suorittikin, oli illan kiistaton päätähti itse Bruce Dickinson. Vajaan parin tunnin keikalla mies todisti myös, ettei tähteys hänen kohdallaan rajoitu vain Iron Maiden-maineeseen. Ottaen huomioon miehen 65 vuoden iän ja noihin vuosiin mahtuneet kilometrit mutkineen, nousuineen ja laskuineen, oli Dickinson niin esiintyjänä, kuin laulajana häkellyttävän hyvässä kunnossa. Kulttuuritalon pullistellessa loppuunmyydyllä kapasiteetilla yleisöstä, joka osoitti poikkeuksellisen voimakasta suosiota ja heittäytymiskykyä, oli ainekset todella mieleenpainuvaan keikkailtaan kasassa, ja sellainen myös saatiin.

Noin kaksituntiseen keikkaan mahtui encoreineen kuusitoista biisiä, ja parhaiten setissä oli edustettuna vuoden 1998 ”The Chemical Wedding” viidellä poiminnalla. Maaliskuun alussa ilmestynyttä ”The Mandrake Projectia” juhlistettiin kolmen kappaleen voimin, joista parhaiten tuntui toimivan ”Afterglow of Ragnarok”. Dickinson hyödynsi tarinankertojan taitojaan spiikkaamalla useammankin kappaleen, ikäänkuin satukirjaa lukien. Keikan visuaalisuudesta vastasi lavan taustalla ollut videoscreeni, jolla biiseihin liittyvän kuvaston ohella pyöri myös elävää kuvaa meneillään olevan keikan tapahtumista.

Keikan jälkipuoliskolla kuultiin perätysten Dave Morenon rumpusoolo ja The Edgar Winter Groupilta lainattu instrumentaali ”Frankenstein”. Tämän osuuden aikana keikan intensiteetti laski väkisinkin Dickinsonin pysytellessä taka-alalla, vaan olihan miehen saatava lepuuttaa ääntään illan loppuhuipennusta varten. Kokonaan pois toiminnasta Dickinson ei tässäkään välissä jättäytynyt, vaan hänet nähtiin muun muassa paukuttelemassa omaa pientä rumpusettiään lavan taustalla.

”Darkside of Aquarius” päätti keikan varsinaisen osuuden, ja encorena kuultiin kolmikko ”Navigate the Seas of the Sun”, ”Book of Thel” ja ”The Tower”. Vaikka tunnelataus olikin ollut kohdillaan läpi keikan, tuntui niin yleisö kuin laulajakin vielä kasvattavan kierroksiaan loppua kohden. Synergia oli täydellinen Dickinsonin imiessä virtaa yleisöstä, ja päinvastoin. Brittisolistin taustabändikään ei jäänyt pelkän statistin rooliin, vaan esiintyimisinnokkuus paistoi pelimannien olemuksesta ja kaikkien taidot pääsivät fraamille sopivissa määrin. Yleisön haltioituminen läpi illan lähenteli jo Etelä-Amerikkalaisia mittasuhteita, ja rupeaman lopuksi Dickinson epäilikin jo, mahtaako Kulttuuritalo olla riittävän suuri sali miehen seuraavalle Suomen keikalle. Sitä seuraavaa keikkaa mies nimittäin lupaili jo, ja vaikka ajankohdasta ei tässä vaiheessa ole aavistustakaan, odottaa sitä Kulttuuritalolla kokemani perusteella jo korvapari jos toinenkin.

Kuvat: AJ Johansson Photo and Video

Settilista (Bruce Dickinson):

Accident of Birth
Abduction
Laughing in the Hiding Bush
Afterglow of Ragnarok
Faith
Jerusalem
Chemical Wedding
Tears of the Dragon
Resurrection Men
Rain on the Graves
Frankenstein
The Alchemist
Darkside of Aquarius

Navigate the Seas of the Sun
Book of Thel
The Tower