Kulttuuriteko, jonka sisältämä tunneskaala ei voisi olla laajempi – kirja-arviossa Matti Riekin kirjoittama Swallow The Sun
Kotimaisen metallin kansainvälinen menestyjä Swallow The Sun ei ole ensimmäinen yhtye, joka tulee mieleen, kun miettii miltä orkesterilta haluaisi lukea historiikin. Nyt sellaisen julkaisu on kuitenkin käsillä, kun musiikkitoimittaja Matti Riekki päätti toteuttaa haasteen Like kustannuksen kustantamana. Swallow The Sun on selvästi kirjansa ansainnut, sillä ainakaan käänteiden puutteesta yhtyeen uraa ei ole syyttäminen. Noin 350 sivua pitkä teos pitää sisällään niin huumoria, kuin elämän traagisempaakin puolta.
Aiemmin Sentenced-yhtyeen uran kertaavan tietokirjan ”Täältä Pohjoiseen” kirjoittanut ja hyvin meritoitunut toimittaja Riekki käyttää kirjassa vahvaa ja dynaamista sanailua. Etenkin kirjan alkupuolella paikoin myös lähes vaikeaselkoisen kauniisti. Voisi hyvin kuvitella, että sanailu on tarkkaan harkittua, sillä pahimmat kummallisuudet jäävät lyhyeen, kun Swallow The Sunin tarina lähtee todenteolla käyntiin. Eikä tämän tason historiikkia lukiessa liiemmin jää kaipaamaankaan sen enempää mitään erityisen vekkulimaisen koukeroista runoilua, kun kerronnan sisältö alkaa jossain kohdin ja jossain määrin kulkea vaikkapa alapää-osaston eritteiden pääosittamissa maailmoissa.
Kirjasta käy selväksi, että Swallow The Sun on yhtye, joka on nähnyt maailmaa. Siitäkin huolimatta, että se pienen budjetin projektina ja Firebox Recordsin signaamana doom-bändinä aloittaessaan 2000-luvun alussa ei liiemmin ole totaalista suursuosiota koskaan päässyt näkemään. Yhtyeen tarinan keskiössä on pitkälti taiteellisuus ja taide edellä tehty musiikki, joka on tullut pääasiallisen biisinkirjoittajan Juha Raivion sielusta ja sydämestä. Ja kuten hän itse kirjassa kertoo; täysin rehellisenä. Niin kaunista kuin Swallow The Sunin musiikki onkin, se ei ole koskaan noussut valtavirtaan. Eikä kompromissejakaan olla yhtyeessä harkittu sen suhteen, pitäisikö niin tapahtua. ”Sitä julkaistaan, mitä sattuu tulemaan”, toteaa Raivio kirjan mukaan ykskantaan, hieman jääräpäisenäkin.
Teos tekee oikeutta Swallow The Sunin olemassaololle ja sen musiikin rehellisyydelle sekä kauneudelle. Miksi ei myös melankolisemman metallimusiikin kulttuurille, jota yhtye on edustanut läpi uransa, siitä kuuluisasta laadusta tinkimättä. Sekä myös omanlaiselle kulttuurille, jota yhtye on ympärilleen viljellyt. Lukiessa hieman ihmetytti, miten hyvin kaikki kirjassa kerrotut tarinat tien päältä ja studioista ovat säilyneet ihmisten muistissa. Yhtyeen historiaa kirjan mukana eläessä, ei voi olla lukijana ihmettelemättä sen totaalisia alkoholinhuuruisia käänteitä, jotka ovat lipsuneet melko tavalla ylikin. Vähemmästäkin saattaisi muisti mennä, ellei mukana olisi myös hieman straight edge-henkeä.
Tarinankerronta on läpi kirjan taitavaa ja johdonmukaista, mistä täydet pisteet toimittaja Riekille. Kun bändi hyppää kirjassa esimerkiksi keikkabussiin ryyppäämään, tuntuu parhaimmillaan siltä, kuin olisi seuraamassa tapahtumia sivusta ja uudelleen elämässä yhtyeen vuosien takaista arkea. Empatiat saattavat siirtyä lukijan mielessä vaivihkaa kertojaminästä riippuen sen puolelle, joka on äänessä, huolimatta siitä, kuka on tehnyt oikein tai väärin. Ja kyllä… draamaltakaan ei tässä tarinassa vältytä! Yhtyeessä kun yksi on täysi absolutisti ja muutama muu alkoholin pariin päivittäin hakeutuva elämäntapataiteilija. Tai mikäli musiikilliset erimielisyydet tulee tarinassa kyseeseen, saattavat ne vaihdella tuottajan huonosta miksauspolitiikasta aina väittelyyn siitä, olikos se Metallica hyvä vai huono bändi. Siinä sivussa kuusihenkinen yhtye reissaa esimerkiksi halki Yhdysvaltojen pienessä pakettiautossa tai ahtaassa keikkabussissa, käyttäen menopelejä myös vuoteinaan, erilaisilla tavoilla. Kanssabändien managereidenkaan hankaluus ei tee Swallow The Sunin elämisestä ihan niin helppoa.
Moni yhtyeen entinen tai nykyinen jäsen päästää lukijan varsin lähelle myös yksityiselämänsä menneitä vastoinkäymisiä ja iloja. Aina nuoruudesta aikuisikään. Näitä kaikkia on samaan aikaan mielenkiintoista, surullista, leppoista ja jännittävää lukea. Siitäkin huolimatta, että yhtye ei ole sellainen, jonka musiikki olisi omassa soittimessa kulunut viikottain, tai edes vuosittain. Voisi siis sanoa, että kirjaan voi ja kannattaa tarttua, vaikka ”StS” ei niitä suurimpia suosikkeja olisikaan.
Mainos päättyy
Swallow The Sun-nimeä kantava kirja on hieno tekele, ja antaa varmasti jopa yhtyeen aktiivisimmille seuraajille uutta tietoa yhtyeen käänteistä ja kommelluksista sekä suruista ja menetyksistä. Yhtyeen tasaisesta menestyksestä puhumattakaan. Tätä julkaisua täytyy pitää ennen kaikkea kulttuuritekona. Kirjan sisältö on vähintäänkin yhtä rehellisen avointa tarinaa, kuin mitä yhtyeen musiikillinen sisältökin.