Kummallista goottirockia Saksasta – arviossa M. W. Wildin ”The Third Decade”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 18.4.2017

M. W. Wild julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa. Kaverin nimi ei välttämättä sano yhtään mitään kuten ei myöskään The Cascades -niminen yhtye, jossa hän on aiemmin vaikuttanut. Okei, ukko on siis melko tuntematon, joten lähestytään häntä laulutyylin suhteen. M. W. Wildilla on nimittäin mielenkiintoinen ääni – se on hyvin matala ja ylevän kuuloinen. Kun kuuntelin levyä ensimmäistä kertaa, mietin, onko tällä levyllä Sisters Of Mercyn laulaja Andrew Eldritch. Kyseessä ei kuitenkaan ole sama vokalisti, vaikka äänissä onkin yhtäläisyyksiä.

”The Third Decade” on kuin sekoitus Sisters Of Mercyä ja The 69 Eyesia. M. W. Wildin apaattinen ja hienosteleva lauluääni tuo vahvasti mieleen uskonsisaret, ja monien kappaleiden kitararaidat sekä pimeys tuovat mieleen suomalaiset goottirokkarit. Albumin äänimaailma ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen asia – se on kuin sekoitus käsin kosketeltavaa pimeyttä, discoelementtejä ja kitarariffejä. Kappaleiden tunnelmat vaihtelevat ahdistavista keveiksi, ja välillä käydään myös kierojen äänimaailmojen puolella. Debyytin kappaleista huokuu teatraalisuutta; ne pyrkivät vakuuttamaan kuuntelijan siitä, ettei vastaavaa ole. Toisin sanottuna albumi on todella omaperäinen, tarkemmin mietittynä jopa melko outo.

Debyytiltä erottuu muutamia kappaleita, jotka aion nostaa esille: ”Marionettes” on kuin vierailu mielisairaalassa, jossa ihmisiä ohjaillaan kuin marionette-nukkeja. Kertosäkeet kuulostavat mielipuolisilta ja jäävät kummittelemaan mieleen vielä toviksi. ”Nobody” on kömpelön kuuloinen rakkauslaulu, jossa kertosäettä tankataan turhankin paljon. ”Dark All Over” on nimensä mukaisesti kuin pimeyden kulminoituma, ja vokalistin ääni tukee hyvin pimeitä mielikuvia, joita kappale synnyttää. ”Mirrors” on itsensätutkiskelukappale, jossa mietitään omaa asemaa taivaan ja meren välissä. Vaikka kappaleen sanoitukset hiukan ontuvat yksinkertaisuuden vuoksi, tunnelma kompensoi kokonaisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Levyn loppupuolelle käännyttäessä melodiat muuttuvat kirkkaammiksi ja lennokkaammiksi, mutta sanoituksista ammennetaan syvyyttä ja synkistelyä. ”Spring Again” ja ”Turning Leaf” ovat melodioiltaan albumin kevyimpiä kappaleita, joista jälkimmäisessä solisti laulaa välillä hymisten pianon säestystä vasten. Molemmissa kappaleissa tunnelma poikkeaa täysin siitä, mitä kuultiin levyn alussa. ”Russian Roulette” ja ”Danubia” alkavat molemmat puheella, mutta muuttuvat räväköiksi rockralleiksi. M. W. Wildin debyytti ja musiikki ylipäätään ovat merkillistä. Jos levyn arvostelisi pelkästään omaperäisyyden perusteella, ansaitsisi se erinomaisen arvosanan, mutta kun levyltä löytyy useampi mitäänsanomaton kappale, taittuu arvosanakin…