Kun aurinkoiset rannat muuttuivat likaisiksi – Sepulturan Beneath The Remains kolmekymmentä vuotta

Uuden bändin perustaminen ja uran luominen on aina hankalaa, mutta erityisen hankalaa se oli Belo Horizonten kaupungissa Brasiliassa 80-luvun alussa. Varsinkin, jos sambasta tunnetussa maassa yritti eteenpäin ärjymmän puoleisella metallilla. Venomista, Motörheadista sekä punkista eri muotoineen vaikutteita ottaneet Cavaleran veljekset Max ja Igor uskoivat kuitenkin itseensä ja musiikkiinsa.

Queenista musiikin diggailun aloittanut kitaristi-laulaja (aluksi vain kitaristi) Max ja rumpuihin suuntautunut Igor pistivät pystyyn Sepulturan. Maxin tapana oli opetella englantia kääntämällä levyjen ja kappaleiden nimiä. Motörheadin ”Dancing On Your Grave” toimi innoittajana nimelle Sepultura, joka tarkoittaa portugaliksi hautaa. Yhteiskunnan hylkiöiksi itsenä tunteneet hemmot takoivat menemään kehnoilla laitteillaan, ja he saivat kuin saivatkin levy-yhtiön innostumaan itsestään. Bändikilpailusta bändin bongannut Cogumelo-yhtiö antoi heille mahdollisuuden päästä urallaan eteenpäin. Voimakkaasti muun muassa kirkkoa vastustanut bändi ei ollut taipaleensa alkumetreillä mitenkään uniikki tapaus, vaan se opetteli soittamista covereita veivaten ja samalla omaa materiaaliaan luoden. Yhtyettä eteenpäin vienyt tapaus oli kitaristi Jairo T:n liittyminen bändiin, sillä hänellä oli muusikon taitoja jo valmiiksi hallussa. Yhtyeen ensimmäiset levytykset ”Bestial Devastation” ja ”Morbid Visions” olivat hyvästä materiaalista huolimatta alkeellisia (ja osittain siksikin monen underground-suosikkeja), mutta vuonna 1987 julkaistu toinen kokopitkä ”Schizophrenia” vei bändin aivan uudelle tasolle. Musiikillisten erimielisyyksien vuoksi bändistä eronneen Jairon tilalle astui Andreas Kisser, joka ei ainoastaan ollut loistava muusikko, mutta Maxin mielestä myös muita varakkaamman taustansa vuoksi jo valmiiksi kuin rocktähti. Hänen suosikkibändinsä oli kuulemma Metallica sekä kitarainnoittajia Randy Rhoads ja Eddie Van Halen. Oli siis selvää, että hänen liittymisensä tulisi vaikuttamaan suuresti Sepulturaan.

Andreas oli taitava, monipuolinen ja kehittymishaluinen kitaristi, josta Max sai oivan taisteluparin itselleen. ”Schizophrenian” julkaisuun Cogumelo oli nähnyt jo enemmän vaivaa, ja julkaisun jälkeen Maxille avautui mahdollisuus matkustaa kaverinsa papereilla lentoyhtiön ”työntekijänä” New Yorkiin. Max puki puvun päälleen, otti nipun levyjä mukaansa ja lähti tapaamaan alan vaikuttajia. Kolmen päivän aikana hän joutui ryöstön kohteeksi, mutta ehti hän myös piipahtamaan muuan muassa Noise Recordsin ja Roadrunnerin toimistoilla. Yleisesti toimittaja Don Kayeta pidetään Sepulturan löytäjänä Yhdysvalloissa, sillä ennen ”Schizophreniaa” yhtyeen musiikki ei ollut juurikaan levinnyt Brasilian ulkopuolelle.

Monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen Roadrunnerin pääjehu Monte Connor otti yhteyttä ja lupasi heille sopimuksen. Connor on myöntänyt ottaneensa tietoisen riskin bändin kanssa, joka ei ollut ennen edes soittanut Brasilian ulkopuolella, ja jonka tuntemus musiikkibisneksestä oli huono. Ennen internetin aikaa Sepulturan eksoottisuus oli kuitenkin vielä yksi myyntivalteista. Yhtyeen jäsenten kehnon englannintaidon vuoksi kaikki sopimukset jouduttiin kääntämään myös portugaliksi, ja muutenkin yksistään yhteydenpito bändiin kasvatti laskua melko lailla. Sopimuksen myötä bändi aloitti ahkeran ja kurinalaisen harjoittelun, sillä he tiesivät edessä olevan varsinaisen näytönpaikan. Kahdeksan kuukauden ajan he olivat käytännössä lukittautuneet treenikämpälle harjoittelemaan ja kirjoittamaan uutta materiaalia.

Roadrunner oli kaavaillut tulevan levyn tuottajaksi Annihilatorin sydäntä Jeff Watersia, mutta ilmeisesti hän ei halunnut lähteä Brasiliaan asti tekemään levyä. Levy-yhtiö palkkasi tilalle silloin vielä suhteellisen kokemattoman Scott Burnsin, joka suostui verrattain edullisesti lähtemään Etelä-Amerikan lämpöön tekemään ensimmäistä tuottajakeikkaansa. (Myöhemmin Burnsista tuli death metalin kenties tunnetuin tuottaja.) Burnsin saapuminen ei tosin sujunut ihan mutkitta, sillä jo alkumetreillä hänen hotellihuoneensa käännettiin ja rosvojen mukaan lähtivät kaikki vaatteista ennakkonauhoihin.

Kaikesta huolimatta Burnsilla ja yhtyeellä soivat kielimuurista välittämättä sävelet samaan tahtiin, ja joulukuussa ryhmä aloitti tiukan työskentelyn Rio De Janeirossa Nas Nuvens -studioilla. Ilmeisesti säästösyistä levyä äänitettiin vain öisin, joka ei tosin bändiä haitannut. Työ sujui ripeästi, joskin Max joutui myöhemmin käymään Floridassa huutamassa vielä muutamia lauluosuuksia. Aivan ongelmitta äänitys ei kuitenkaan sujunut, sillä lähinnä yhtyeen laitteiston kehnohko taso ja studiosta hajonnut miksauspöytä tuottivat harmaita hiuksia. Tiukan budjetin ja laitteistojen saamisen hankaluuden vuoksi nämä viivästyttivät äänitysten valmistumista.

Levyn miksauksessa myös ilmeni lukuisia ongelmia, sillä yhtyeen mielestä basso ei kuulunut tarpeeksi. Burns oli kertonut asiasta, mutta bändi ei ollut uskonut kuin vasta ajan myötä. Roadrunnerin Connorin kuultua kasetin hän oli sitä mieltä, että rumpujen pellit eivät kuulu tarpeeksi. Burns lisäsi ilmeisesti miksauksessa peltejä niin, että Connorkin kuuli ne enemmän kuin hyvin.

Bassoon liittyen Max on kertonut, että basisti Paulo Jr ei ennen vuonna 1993 julkaistua ”Chaos AD”:tä ole juurikaan soittanut vajavaisten taitojen vuoksi yhtyeen levyillä. Potkujakaan hän ei ole saanut, sillä hän kuulemma kuuluu perheeseen. Tilanne on eittämättä ollut hankala, sillä Igor on varmasti kovana rumpalina vaatinut rytmiryhmältä tiukkuutta.

”Beneath The Remains” -nimellä siunattu levy oli tasoltaan niin kova, että levy-yhtiökin oli vallan tyytyväinen satsaukseensa. Connor oli laskeskellut, että olisi hienoa, jos levy myisi Yhdysvalloissa noin 30 000 kappaletta. Myöhemmin tuo määrä on ylitetty moninkertaisesti.

Albumin kannen taiteillut Michael Whelan oli lähettänyt Roadrunnerille töitään levyjen kansikuviksi, ja Max oli ihastunut erääseen tiettyyn kuvaan. Connor piti kuitenkin toista kuvaa parempana, ja Maxia ihastuttanut kuva päätyikin myöhemmin samaan talliin kuuluneen Obituaryn ”Cause Of Death” -levyn kanneksi. Samaa tarinaa Max on tosin myöhemmin kertonut myös seuraavan ”Arise”-levyn kannesta. Mielestäni Sepultura hyötyi tästä, sillä vaikka ”Cause Of Deathin” kansi on upea, niin ”Beneath The Remainsin” kansi on vielä upeampi. Sen näennäinen yksinkertaisuus ja etenkin värimaailma tekevät siitä oitis tunnistettavan. Yksinkertaisuudesta huolimatta siinä on hienoja yksityiskohtia, kuten ruusuja ja raivohullun suden kaltainen olento. Kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin saan siitä aina uskomattomia säväreitä. Myöhemmin myös Max on myhäillyt tyytyväisyyttään.

Levyn avausraitana soiva nimikappale alkaa eteerisen rauhallisesti ja kauniisti kuten MetallicanMaster Of Puppets” muutamaa vuotta aikaisemmin. Tämä jälkeen helvetti päästetään irti, ja tiukan riffittelyn sekä rummutuksen säestämänä Max läväyttää eteen maailman kauheuden. Bändin lyyrinen anti oli kehittynyt alkuaikojen kliseistä enemmän ympäröivään maailmaan. Max on tuumannut, että bändi alkoi avata mieltään maailmassa sekä lähiympäristössä tapahtuvaan todellisuuteen. Hänen mukaansa Brasilia on muutakin kuin kiva trooppinen maa, ja yhtye halusi kertoa siitä. Lauseet ”cities in ruin, bodies packed on minefields” ja kertosäkeen ”who has won, who has died?” kertovat karua kieltä kundien ajatuksista. Sävellyksenä biisi on suorasukaisuudessaan murhaava, ja toisen kertosäkeen tuleva ”hitaampi” väliosa on vallan tehokas kohta. Kitarasoolossa voi kammen käytön osalta olla viitteitä Slayerin suuntaan, mutta hyvin se seisoo omilla jaloillaankin. Kauniisti alkanut kappale päättyy sodan ja tuhon ääniin. Kappale vie välittömästi omaan nuoruuteenikin, kun minulla oli tapana hyppiä nuokkarin seinään sen tahdissa.

Välittömästi perään alkava ”Inner Self” on raskaudessaan keskitempoisempi lanaus. Samaa draaman kaarta käytettiin myös seuraavassa ”Arise”-levyssä. Avauslause ”walking these dirty streets, with hate in my mind” kiteyttää Maxin mukaan koko ”Beneath The Remains” -levyn hengen, ja hän muistelee tekstiä ikään kuin omakohtaisena päiväkirjana. Kappale sisältää tempovaihteluita ja mielestäni varsinkin Igor Cavalera on rummuissa aivan liekeissä. Myöhemmin uudelleen masteroidulla CD:llä on kappaleesta demoversio, josta on helposti kuultavissa aiemmin puhutun bassonsoiton suoraviivaisuus ja yksinkertaisuus, kuka sitten lopulta sen soittaakaan. Kappale on kuulunut säännöllisesti ilmestymisestään lähtien yhtyeen settilistaan. Biisin nimen on muuten keksinyt Atheistin Kelly Shaefer, ja kappale oli levyn ensimmäinen virallinen video. Kundit eivät kuuleman mukaan juurikaan tienneet videon tekemisestä, joten mainostoimiston omistanut kaveri kuvaili kundien toimintaa kaupungin sykkeessä.

Kolmantena soivan ”Stronger Than Hate” -kappaleen sanat on tehnyt jo aiemmin mainittu Kelly Shaefer. Samalla hän ja Obituaryn John Tardy käyvät muraisemassa taustavokaalit. Kappale on ehkä jäänyt yhtyeen diskografiassa (ja koko deathin/thrashin historiassa) aliarvostettuun asemaan, sillä jo alun kitarakuviot ovat huomionarvoiset. Sävellys on monimuotoinen tempovaihteluineen ja pitkine sooloineen, eikä lähes kuusiminuuttiseen biisiin tylsää hetkeä mahdu, vaikka kieltämättä sitä ehkä olisi voinut tiivistääkin. Kappaleen lopun bassosoolon Paulo Jr. on kuitenkin kaikesta aiemmin puhutusta huolimatta soittanut itse, eikä hän ollenkaan huonosti soitakaan.

A-puolen päättää ainoana alle viisi minuuttia kestävänä kappaleena loistava ”Mass Hypnosis”. Viiltävän kitarakuvion sävyttämä biisi oli avauskappale Ylen legendaarisessa taltioinnissa Sepulturan ensimmäiseltä Suomen keikalta Giants Of Rockissa. Itse keikalla kappale ei tosin ollut ensimmäinen. Kappale kuului myös niihin, joiden tahtiin nuokkarin seinä sai kolhuja. Tarttuvalla kertosäkeellä varustettu biisi sisältää sanoitukset, joiden kautta voi ymmärtää parikymppisten kundien maistaneen elämää muutenkin kuin kultalusikalla. Max ja Andreas näyttävät kuusikielisillä melkoiset kuviot, ja biisissä on sävyjä huomattavasti normaalia runttausta enemmän.

Rummuilla alkava ”Sarcastic Existence” käynnistää B-puolen ja se sisältää bändille tyypillistä tempojen vaihtelua. Bändi soittaa muutenkin huikeasti, ja etenkin kitaristi Kisser on ihan päällikkö. Kappale on kuuntelemisen arvoinen jo yksistään hänen suorituksensa vuoksi. Itse asiassa samat kriteerit sopivat lähes sellaisenaan myös seuraavaan ”Slaves Of Pain” -kappaleeseen, jota tosin on vielä siunattu päähän varmasti jäävällä kertosäkeellä.

”Lobotomy”-biisin rummut kuulostavat välillä siltä, että lähteekö mopo käsistä, mutta hienosti biisi pysyy kuitenkin kasassa. Kappaleen aikana kävi mielessä, että kyllä bändin on täytynyt melkoisen hyvin tosiaan treenata ennen levytystä, koska näin hienosti soitettu paketti on kaikista ongelmista huolimatta saatu läjään vajaassa kahdessa viikossa. ”Hungry” on osuva kuvaus ihmisen loputtomasta ahneudesta ja kappaleessa – kuten koko levyssä – viehättää sen loputon ideoiden sampo ja niiden lähes täydellisen saumaton sovittaminen toisiinsa.

Levyn päättävässä ”Primitive Futuressa” tuntuu taas alussa, että rumpali Igor sekoaa omiin jalkoihinsa, mutta kuin ihmeen kaupalla hän selviää aina kunnialla. Jälleen tekstissä on onnistuttu kuvaamaan hienosti ihmisen yksinäisyys ja mielen järkkyminen ympäröivän maailman melskeissä. Loistava lopetus loistavalle levylle.

Levyn vaikutus niin bändin edustamaan genreen kuin heille itselleenkin oli järisyttävä. Kutsutaan bändin tyyliä sitten miksi tahansa, niin mielestäni he onnistuivat täydellisesti naittamaan vanhan koulukunnan thrashin myöhemmin suureen suosioon nousseen death metalin kanssa. ”Beneath The Remains” -levyllä Max Cavaleran ulosanti oli vielä vähän raakilemaista, mutta hänellä on muutenkin aina ollut oma tyylinsä; örinää olematta örinää. Levy vei yhtyeen keikoille ympäri maailmaa, ja kesäkuussa 1989 se pääsi ”Agent Orange” -levyn myötä kovassa huudossa olleen Sodomin lämmittely-yhtyeeksi Euroopan-kiertueelle. Kiertueen myötä alkoi Sepulturan voittokulku, joka oikeastaan sammui vasta Max Cavaleran erottua yhtyeestä joulukuussa 1996.

Levyn ilmestyessä bändin kundit olivat nuoria ja nälkäisiä, eikä heille tullut varmaan mieleenkään jäädä paistattelemaan loistavan levyn valoon. Yhtye ei suinkaan halunnut pysäyttää kehitystään, vaan seuraavalla ”Arise”-levyllä se saattoi itsensä jälleen seuraavalle korokkeelle niin kaupallisesti kuin taiteellisestikin. Itselleni ”Beneath The Remains” tulee kuitenkin aina säilymään ensikosketuksena Sepulturaan, ja rakkauteni levyä kohtaan on sammumaton. Albumi on klassikko kaikilla mittapuilla.

Kappalejärjestys:

Beneath The Remains
Inner Self
Stronger Than Hate
Mass Hypnosis
Sarcastic Existence
Slaves Of Pain
Lobotomy
Hungry
Primitive Future

Kommentoi julkaisua