”Kun esirippu aukeaa…” – Arviossa Late Noir Theaterin ”Veil”

Kymenlaaksolainen rock-kabaree-yhtye Late Noir Theater julkaisi debyyttialbuminsa ”Veil” marraskuussa. Yhtye on ollut mukana Kouvolan Rock Academy -hankkeessa, jossa syntyi yhtyeen singlelohkaisu ”Ferris Wheel”. Yhtye ammentaa musiikillisen inspiraationsa niin mytologian maailmasta kuin valkokankaan mykkä-ja kauhuelokuvista.

Yhtyeen musiikissa on läsnä erittäin vahva teatraalisuus sekä hyvin kehittynyt dramatiikan taju. Läpi koko ”Veil”-albumin voi maalata visuaalisia maisemia albumin kappaleista. Kappaleet voi helposti nähdä osana näyttämötaideproduktiota, ja esirippu aukeaa kappale toisensa perään yhä uudelleen ja uudelleen.

Yhtyeen vokalistin Mr. Johnny Vainin tulkinnasta huokuu vahva musikaalisuus ja taiteellinen tapa tuottaa ääntä. Etenkin miehen matalat äänet saavat minut puolelleen. Kahden miehen orkesteriin kuuluu Vainin lisäksi Ozmo, joka tukee Vainin vahvaa tulkintaa luoden samalla illuusion siitä, että yhtyeen takana olisi kokonainen orkesteri.

”Veil” matkaa niin sirkusmaailman hektisyyteen kuin suomalaiseen mytologiaan. Molemmat maailmat on kuitenkin tulkittu yllättävän surumielisesti. Se saa oloni haikeaksi mutta uskon, että juuri tuo haikeus lisää yhtyeen musiikin tarttumapintaa. Melankolia on ajoittain kuin nupullaan oleva kasvi, joka odottaa kevään saapumista.

Albumin kappaleiden marssimainen tempo ottaa albumin edetessä kuunteluelämyksestä turhan tiukan niskaotteen. Marssimaisuutta rikkoo kuitenkin äärimmäisen kauniit pianomelodiat, jotka luovat vastapainoa marssimaiselle sykkeelle. Albumi sisältää myös runsaasti erilaista efektimaailmaa, jonka kanssa kuuntelija elää ikään kuin reunalta putoamisen vaarassa, jossa on mukana pelko siitä, että efektit nielaisee kuunteluelämyksestä liian suuren osan.

Late Noir Theaterin debyyttialbumi ”Veil” on taiteellinen kokonaisuus, jonka pystyy helposti visualisoimaan niin sateiseen Pariisin yöhön kuin pähkähulluun sirkustelttaan. Albumi on mielikuvituksellinen ja varsin kehityskelpoinen tuotos.