Kun hiillos vielä hehkuu… – arviossa Slayerin ”Hell Awaits (40th Anniversary Edition)”

Slayerin toinen kokopitkä ”Hell Awaits” (1985) muodostaa yhä yhden raskaamman musiikin historian pimeimmistä, kunnianhimoisimmista ja vaikutusvaltaisimmista merkkipaaluista. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin julkaistu juhlaversio puhaltaa kalmanhajuisen monumentin ylle uudenlaista terävyyttä ilman, että sen alkuperäinen, vaarallisen arvaamaton aura menettäisi tippaakaan rujoudestaan. Jos bändin debyytti ”Show No Mercy” vannoi vielä NWOBHM:n ja nopean punkin sekä Mercyful Fate -henkiseen progeiluun, oli ”Hell Awaits” askel kohti brutaalimpaa ja ilkeämpää ilmaisua.

Onneksi albumin alkukantaista miksausta ei olla lähdetty sörkkimään ehostusmielessä. Patrick W. Engelin remasterointi leikkaa puolestaan esimerkillisesti pois vuosikymmenten tunkkaisuuden. Basso jymisee nimikkoraidalla, ”At Dawn They Sleepilla” ja ”Crypts of Eternitylla” nostattaen biisien julmuuskerrointa.

Kirveskaksikon, Jeff Hannemanin ja Kerry Kingin, repiväsoundiset ja suorasukaiset sahausriffit erottuvat miksauksesta aiempaa kirkkaammin menettämättä alkuvoimaista brutaaliuttaan. Dave Lombardon soiton luonnollisen hurja groove nousee rumpusoundien selkeytymisen myötä entistä paremmin keskiöön. Vielä näin vuosikymmenten jälkeen on tajuntaa laajentava kokemus havaita, kuinka tehokkaasti kuubalaissyntyinen speed-thrash-innovaattori kuljettaa kappaleita hallitun kaaoksen ja tiukan skank-beatin rajoilla murhaavalla tatsilla. Tom Arayan silmittömän raivokas vokalisointi tuntuu nykymittapuullakin yhtä repivältä ja säälimättömältä kuin neljä vuosikymmentä sitten. Ja vaikka teksteissä liikutaan vihtahousun, vampyyrien ja irvokkaiden sekopäiden maailmassa, kiteytyy kaikki lopulta uskottavasti yhteen sopivan poikamaisella överihuumorilla kyllästetyn bändin habituksen kanssa.

Juhlapaketin mielenkiintoisinta antia on aiemmin julkaisematon silloisessa Länsi-Saksassa, Bochumissa vuonna 1985 taltioitu keikka. Kahden ensimmäisen Slayer-albumin ja ”Haunting The Chapel” -EP:n (1984) materiaalista koostettu ryöpytys paljastaa nuoren nelikon raa’an ja hiomattoman live-kiiman, jossa vaaran tuntu, autenttinen uho ja kaahaamisen riemu voittavat tekniset pikkukömmähdykset mennen tullen. Kriittisesti tarkasteltuna uudelleenjulkaisun suurin kyseenalaisuus on sen tuotannollinen ylitsepursuavuus: lukuisat erikoisvinyylit, valtava kirjanen ja nostalgiamuistoesineet tuntuvat lähinnä keräilijöiden lompakon fanaattiselta tyhjentämiseltä. Hintaakin laatikolla alkaa olla lähemmäs satkun pintaan.

Raskaamman musiikin evoluution kannalta itse albumin musiikillinen sisältö on kuitenkin korvaamattoman arvokas dokumentaarisessakin mielessä. ”Hell Awaits” ei ollut vain välivaihe kohti ”Reign in Blood” -monumenttia, vaan se viitoitti pysyväluonteisesti tulevien vuosikymmenten äärimetallin pimeän puolen. Juhlaversio alleviivaa pysäyttävästi sitä faktaa, että kyseessä on edelleen yksi lajityyppinsä tinkimättömimmistä merkkiteoksista, joka kieltäytyy pölyttymästä levyhyllyssä ja metallimuseon naftaliinissa.