Kun ikuinen talvi saapuu – arviossa Earthgraven debyyttialbumi ”First Snow of the Final Winter”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 27.11.2018

Kotimaastamme on ponnistanut maailmankartalle monia kovan luokan melodeath-yhtyeitä. Nyt joukon jatkoksi lyöttäytyy muutaman vuoden ikäinen tulokas Earthgrave, joka julkaisi aiemmin tänä vuonna debyyttialbuminsa “First Snow of the Final Winter”. Kyseessä ei suinkaan ole lainkaan huonompi pelinavaus, sillä yhtyeen ensimmäinen täyspitkä on maistuva herkkupala jokaiselle melodisen kuolonmetallin ystävälle.

Alkuun on hyvä käydä läpi pakolliset marmatukset. Earthgrave ei räjäytä tajuntaa poikkeuksellisen tuoreella otteella tai oikeastaan yllätä millään muullakaan osa-alueella. Bändin melodinen death metal on tutunkuuloista kamaa, jonka perustukset seisovat samalla peruskalliolla, jolta monet muut vastaavaa tyylilajia edustavat yhtyeet ovat uraansa lähteneet rakentamaan. Earthgrave kuitenkin hyödyntää olemassa olevan aineiston varmalla otteella, jonka myötä “First Snow of the Final Winter” on kiinnostava ja taidolla toteutettu kokonaisuus. Kiekko on niin äänimaailmaltaan kuin soitonkin puolesta toimiva paketti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“First Snow of the Final Winter” tekee kuitenkin suurimman vaikutuksen erinomaisella biisikattauksellaan ja terävillä sävellyksillään. Pääosiin nousevat vahva kitaraosasto sekä kosketinosuudet, jotka loihtivat lähes jatkuvalla syötöllä komeita melodioita kuulijan ihmeteltäväksi. Kahdeksan kappaletta sisältävä ja reilun puolituntisen kellottava albumi soi läpi kestonsa kiinnostavalla ja komealla tavalla. Asiaankuuluvaa tunnelmaa on myös tarjolla täyslaidallinen, sillä “First Snow of the Final Winter” huokuu nimensä ja kansikuvansa mukaista hyytävää ilmapiiriä, johon sekoittuu sopivassa suhteessa pohjoista melankolisuutta. Irtonaisia kappaleita vahvasta kokonaisuudesta on tarpeetonta nimetä, mutta erityisesti mieleen jäävät albumin aloittava biisikaksikko ”Final Embrace” sekä ”Torn from the Void”, jotka tarjoavat hyvän tiivistelmän Earthgraven debyytin vahvuuksista.

Earthgrave kipuaa ensimmäisellä täyspitkällään kertalaakista yhtyeeksi, jonka edesottamuksia tulee seurattua tarkasti myös vastaisuudessa. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, mitä bändillä on tarjota tulevaisuudessa, sillä potentiaalia on vaikka mihin. Varman pohjan päälle on helppo lisätä erilaisia nyansseja omaa ääntään kadottamatta. Olipa suunta jatkossa mikä tahansa, tarjoaa “First Snow of the Final Winter” kiinnostavan elämyksen tässä ja nyt. Earthgraven debyyttialbumi on yksi tämän vuoden parhaimmista melodisen kuolonmetallin julkaisuista.

8½/10

Kappalelista:
1. Final Embrace
2. Torn from The Void
3. Funeral Of Gaia
4. My Blood, My Land
5. Forever Winter
6. My Home, My Tomb
7. Bleeding World
8. Buried By Grief

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy