Kun konserttipaikka itsessään on jo elämys – Wheel, Arion ja Battle Beast järisyttivät Olavinlinnaa
Savonlinnassa juhlitaan parhaillaan perinteisiä oopperajuhlia useamman viikon ajan. Tätä varten Olavinlinna tarjoaa mainiot puitteet. Linnan ohjelmisto ei kuitenkaan tarjoa elämyksiä pelkästään oopperan ja klassisen musiikin ystäville, vaan Olavinlinnassa on ollut jo useampana kesänä esiintymässä raskaampia yhtyeitä. Vuosien varrella tässä keskiaikaisessa linnassa on esiintynyt niin Amorphis, Stam1na kuin Children Of Bodomkin. Tänä vuonna linnassa esiintyivät kolme kotimaista yhtyettä Wheel, Arion sekä Battle Beast, jotka järisyttivät linnaa usean tunnin ajan.
Illan ensimmäinen esiintyjä oli progressiivinen metalliyhtye Wheel, joka julkaisi keväällä debyyttialbuminsa ja viime syksynä neliraitaisen EP:n. Kyseinen yhtye oli itselleni entuudestaan jo tuttu ja olinkin odottanut kovasti, että pääsisin näkemään tämän voimanelikon lavalla. Wheelin debyyttialbumi kuten ”The Divide EP” ovat sen verran hienoa kuultavaa, että ne olivat nostaneet odotuksiani keikan suhteen.
Wheel aloitti väkevästi soittaen transsimaisia melodioitaan. Soundi oli jykevää ja aaltomaisen murjovaa, mutta yhtyeen jäsenten olemus oli aluksi ujoa ja kohmeista. Keikan edetessä muusikot hieman rentoutuivat lavalla, mutta eivät juurikaan hyödyntäneet lavalla liikkumismahdollisuuksia vaan olivat lähes staattisesti paikoillaan. Lavalle tullessaan jäsenillä oli huput päässä, mutta he luopuivat niiden käytöstä yksi toisensa perään. Ehkä heille tuli yksinkertaisesti kuuma. Joka tapauksessa huppujen riisuminen elävöitti yhtyeen esiintymistä, kun muusikoiden kasvojen eleitä pystyi seuraamaan.
Mainos päättyy
Wheelin esityksen alkupuoli painottui progempaan antiin. Soundeissa sukellettiin välillä hienoisen psykedelian ja stonerin utuisuuden puolelle. Riffit olivat kuin muhkeita tyynnyttäviä aaltoja. Muutamassa kappaleessa vokalisti-kitaristi James Lascelles näytti myös aggressiivisempaa tulkintaa, joka olisi varmasti uponnut yleisöön paremmin, mikäli miksaus olisi ollut parempi. Koko Wheelin keikkaa vaivasi Lascellesin lauluosuuksien hukkuminen kaiken muun alle, mikä tietenkin söi kuunteluelämystä melkoisesti.
Vaikka Wheel onkin kotimainen yhtye, toimitti Lascelles spiikkinsä englanniksi. Tämä johtui siitä että hän on juuriltaan brittiläinen, mutta ne jotka eivät tunne yhtyeen taustoja tarkemmin saattoivat ihmetellä miksi kotimainen yhtye piti puheensa englanniksi. Kokonaisuudessaan Wheelin esiintyminen oli toimivaa, mutta tunnelma ei päässyt kunnolla lämpenemään. Huolimatta siitä, että yhtye soitti 45 minuutin ajan kunnon progemetallin murjontaa. Kuitenkin lauluosuuksien epäselvyys ja yhtyeen vähäinen kommunikointi yleisön kanssa aiheuttivat sen, että tunnelma Olavinlinnassa oli jännittynyt koko keikan ajan. Ehkä yhtye ei ollut tuona päivänä parhaassa vedossa tai sitten Olavinlinnan kaltainen erilainen ympäristö sai Wheelin jäätymään.
Vaikka Wheel jätti hienoisen pettymyksen maun suuhuni, oli toivoa illan suhteen vielä paljon. Illan toinen esiintyjä Arion ei ollut minulle entuudestaan tuttu eikä minulla ollut mitään odotuksia yhtyettä kohtaan, mutta Arion yllätti kaikin puolin mieluisasti. Yhtyeen power metallia ja perinteistä heviä yhdistelevä tyyli oli mainio kombinaatio, joka tuntui purevan myös muuhun yleisöön välittömästi. Ennen kaikkea minua ilahdutti Arionin välittömyys ja innokkuus. Yhtyeestä huomasi jo heti kättelyssä, että he nauttivat lavalla olemisesta. Iso plussa tuli myös siitä, ettei yhtye ollut vain omissa sfääreissään vaan kommunikoi aktiivisesti yleisön kanssa. Vokalisti Lassi Vääränen saattoi tehdä kaikki lavakliseet yleisön kanssa aina käsien rytmikkäästä taputtelusta yhteislauluosuuksiin, mutta se oli myös merkki siitä, että Arion oli tullut myös viihdyttämään yleisöä.
Mainos päättyy
Arionin tunnin mittainen keikka koostui pitkälti reippaista, tuplabasarin kyllästyttämistä ja taivasta hipovien riffien sisältämistä kappaleista. Kappaleita soitettiin runsaalla energialla ja voimalla, eikä sitä kuunnellessa voinut täysin istua paikallaan. Illan aikana kuultiin myös muutama hidastempoisempi kappale, jotka ilahduttivat myös yleisöä. Monien kuuntelijoiden iloksi kuultiin myös taidokas kitarasoolo. Kitaristi Iivo Kaipainen on aikanaan ollut perustamassa yhtyettä ja hänen suvereenisuutensa kitaran kurittajana tuli illan aikana useita kertoja esille. Kaipainen kuten muutkin yhtyeen jäsenet ansaitsivat kaikki raikuvat aplodit, joita illan aikana saivatkin.
Kaiken kaikkiaan Arionin keikkaa oli hauska seurata ja tunti kirjaimellisesti sujahti ohi. Lavaesiintymisen perusteella oli helppo todeta, että yhtyeellä on takanaan paljon lavakokemusta. Tähän tuli myös vahvistusta, kun vokalisti Vääränen mainosti yhtyeen albumeja ja totesi Arionin keikkailleen ahkerasti toisen albumin julkaisun jälkeen. Yhtyeen jäsenet liikkuivat ahkerasti lavalla ja ottivat katsekontaktia yleisöön. Kun keikka päättyi, huomasin monella ihmisillä olevan hymyn huulillaan – ja se on vain hyvä merkki.
On sanomattakin selvää, että Arion sai keikkansa aikana yleisön inostumaan ja varmasti usean uuden kuuntelijan itselleen. Yleisö heräsi kuitenkin vasta kunnolla eloon, kun tämän hetken yksi tunnetummista kotimaisen metallimusiikin nimistä nousi lauteille. Kuusihenkinen Battle Beast saapui lavalla raikuvien aplodien ja taputusten kera ja aloittikin keikkansa korvia huumaavalla rynkytyksellään. Yhtyeen jäsenet liikkuivat lavalla aktiivisesti lukuun ottamatta rumpalia tietenkään. Kuusihenkisestä jäsenistöstä yksi varasti huomiota ylitse muiden ja se oli vokalisti Noora Louhimo. Louhimo esiintyi hopeisessa mekossa ja esiintyi suurieleisesti. Suoraan sanottuna hän dominoi lavatilaa. Sarvipäinen vokalisti piiskasi Battle Beastin kappaleet vauhtiin nyrkkiä helistämällä ja huudahduksilla. Kontrasti kappaleita esittäessä ja välispiikkejä puhuessa oli melkoinen, ja olikin hauska kuunnella kuinka aggressiivisesta laulajasta tuli hetkeksi lempeääninen.
Jos Battle Beastin keikkaa vertaa illan muihin esiintyjiin, erottui se illan muista yhtyeistä teatraalisuudellaan. Toki näitä piirteitä on itsessään yhtyeen musiikissakin, mutta myös lavaolemuksessa. Louhimolla on selvät omat maneerinsa, joita hän esittää yhdessä muiden jäsenten kanssa. Louhimo esimerkiksi ”vietteli” muita muusikoita sekä sai yhden kappaleen ajaksi valtikan, jonka hän heitti pois avustajalle kappaleen päätyttyä. Vastaavasti ”No More Hollywood Endingsin” aikana lavalla nähtiin kaksi tanssijatarta lisäämässä visuaalista viihdykettä. Näiden lisäksi illan aikana nähtiin monta kertaa savupilvipatsaita ja pieniä räiskyviä ilotulitteita.
Mahtipontisuuden vastapainoksi tarjolla oli myös huumoria. Basisti Eero Sipilä piti osan välispiikeistä, joissa hän viljeli rohkeasti huumoria. Rumpali Pyry Vikki ja kosketinsoittaja Janne Björnkroth pitivät oman pienen ohjelmanumeronsa, johon sisältyi lavalla ravaamista kosketinsoittimien ja perkussioiden kanssa. Eräässä vaiheessa Louhimo piiskasi yhtyeen kitaristia ja basistia liikkumaan, jonka pohjalta hän innosti myös yleisöä nousemaan istuimiltaan. Ja yleisöhän nousi, kun rautatahtoinen nainen nätisti käski.
Ilta Olavinlinnassa päättyi iloisissa tunnelmissa hieman puoli yhdentoista jälkeen. Illan esiintyjät antoivat parastaan ja moni paikalle tulleista sai varmasti sitä mitä oli halunnutkin, ja kenties enemmänkin. Oman lisämausteensa illan esityksiin antoi taatusti se, että Helsingin Sanomat streemasi illan konsertit sivustolleen. Koska en ole aiemmin nähnyt Wheeliä, Arionia taikka Battle Beastiä esiintymässä, en osaa arvioida missä määrin illan keikat poikkesivat tavallisesta kaavasta. Toisaalta, sillä ei ole mitään merkitystäkään. Esiintyminen itsessään Olavinlinnassa on spesiaalia mille tahansa yhtyeelle. Arionin Lassi Vääränen totesi tämän illan kohoavan ikimuistoisimmaksi keikaksi. Myös Battle Beastin Noora Louhimo tunnusti illan jäävän elämään muistoihin. Näiden ajatusten kanssa on helppo olla samaa mieltä, sillä kun metallimusiikki istutetaan Olavinlinnan kaltaiseen miljööseen, on lopputulos vaikuttava.
Mainos päättyy
Raportti: Aleksi Parkkonen
Kuvat: Anne Kosonen
