Pohjois-Ruotsista ponnistava Persuader on mielenkiintoinen tapaus power metal -yhtyeeksi. Jo viime vuosituhannen puolella perustettu bändi vietti ainakin levyttämisen osalta taukoa vuosien 2014 ja 2020 välillä ja teki hiljattain paluun albumikantaan ”Necromancy”-nimen saaneella pitkäsoitollaan. Tämä viides täyspitkä on samalla yhtyeen ensimmäinen levytys Frontiers Recordsille, joten jonkinlaista uuden alkua on havaittavissa – etenkin, kun kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia aivan hiljattain. Allekirjoittanut joutuu toteamaan valmistautumattomuutensa heti kättelyssä: Persuaderin aiempi materiaali ei ole minulle tuttua, joten arvioitakoon tätä uutuusalbumia sen omilla ehdoilla, ilman vertailua edeltäjiinsä.

Siinäm missä moni voimametallin nimiin laskettava tuotos väljähtyy valitettavan usein stereotyyppiseksi fantasialaukaksi, on ”Necromancyn” tulokulma genreen selvästi synkempi ja aggressiivisempi. Yliluonnollisilta teemoilta tosin ei vältytä nytkään: kyseessä on konseptialbumi kuoleman valtakunnan saapumisesta maan päälle sekä minäkertojan kamppailusta ja kärsimyksestä paholaisen palveluksessa. Seitsemän kappaletta sisältävä ja vajaa kolme varttia kestävä levy ei siis ole mitään hupihumppaa, vaikka muutama duurisointu siellä täällä kuullaankin. Kosketinsoittimia käytetään lähinnä tunnelmanluojina biisien alkumetreillä ja siinäkin roolissa säästeliäästi, joten kiipparitiluttelua kaipaavat voivat saman tien kääntyä jonkin toisen julkaisun puoleen. Kitarasooloja viljellään sitten senkin edestä, joten kaikkia power metalin kliseitä ei ole kuitenkaan hylätty.

Persuaderin sävellyskynä on ollut ”Necromancya” luodessa tasavahvassa terässä, eikä albumilla ole selkeitä notkahduksia laadussa suuntaan tai toiseen. Kokonaisuus paranee loppua kohti, ja levyn kaksi mainiointa kappaletta kuullaankin joukon viimeisinä. Erityisesti ”The Infernal Fires” miellyttää erinomaisella kertosäemelodiallaan ja jättää albumista paremman jälkimaun kuin mitä ennakkomaistiaisena tarjoiltu, heikoimmaksi lenkiksi jäävä ”Scars” pystyy antamaan. Juuri melodioissa on ”Necromancyn” suurin vahvuus ja pelastus; perinteiseen muotoon sidotut ja raskasta paahtoa alusta loppuun olevat kappaleet kävisivät nopeasti ikävystyttäviksi, elleivät sävel- ja sointukulut sisältäisi pieniä yllätyksiä. Erityisen herkullisia ovat itämaissävytteiset koukut, joita on siroteltu sinne tänne lähestulkoon huomaamattomasti. Radiosoittomitan yli venyvät kappaleet ovat kenties moniosaisia, mutta sen verran suoraviivaisia ja itseään toistavia, että progeilusta ei juuri voi puhua. Ennalta-arvattavuus voi kuulijasta riippuen olla hyvä tai huono seikka, mutta yhtyeen biisinkirjoitustaidot ovat onneksi sen verran vahvalla pohjalla, ettei perinteinen kappalerakenne muodostu esteeksi mukiinmenevälle musiikille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Musiikki ”Necromancyllä” on ehdottoman kitaravoittoista, ja kyseisten instrumenttien äänimaailmassa on miellyttävää mureutta ja syvyyttä. Itse riffeistä ja sooloista ei ole juuri sanottavaa: suoriutuminen on teknisesti pätevää muttei jätä erityisiä muistijälkiä vielä puolenkymmenen kuuntelukerran jälkeenkään. Sen sijaan huomio kiinnittyy vokalisti-basisti Jens Karlssonin laulutyyliin,; mies kun on albumin tekijätietojen mukaan ainoana äänessä. Enimmäkseen Karlsson esittää melodista, raspista laulua, ja silloin tällöin kuullaan äkäistä murinaakin. Lauluraitoja kerrostamalla vokalisointiin on saatu hyvää ulottuvuuden tuntua, mutta toisinaan äänenkorkeus ylittää osaamisen rajat ja kiekuminen kuulostaa ennemmin vaivaannuttavalta kuin vakuuttavalta. Mikään kultakurkku Karlsson ei siis ole, mutta toisaalta tällainen hampaat irvessä ulos puskettu ääntely sopii levyn angstiin ja sanoitusten tuskaisiin teemoihin. Rumpali Efraim Juntusella kuulostaa niin ikään olleen melkoinen sarka kynnettävänään ”Necromancyä” nauhoittaessa: mies paukuttaa rumpusettinsä takana läpi albumin niin raivokkaasti, että hiki tulee kuunnellessakin.

Pienistä soitto- ja lauluteknisistä kauneusvirheistä ja sävellysten kaavamaisuudesta huolimatta Persuader onnistuu ilahduttamaan uusimmalla julkaisullaan. ”Necromancyn” lyyrinen maailma vetää mukaansa; olkoonkin, että fantasiateemaisten metallikappaleiden perussynnistä eli kököstä englannin kielen käytöstä ei tällä(kään) albumilla olla päästy kokonaan eroon. Viivan alle jää lopulta keskitasoa parempi ”aika kiva” levy, joka ei erityisesti sävähdytä mutta ei myöskään ärsytä tai uhkaa hautautua mitäänsanomattomien julkaisujen pinoon pyörähtämättä soittimessa enää koskaan. ”Necromancyä” voi hyvillä mielin suositella kaikille melodisen keskiraskaan metallin ystäville. Etenkin ne power metalin fanit, jotka alkavat jo leipiintyä genrensä kliseisiin, saanevat tästä hieman jotakin uutta – ei maailmoja mullistavaa, mutta ilmaa raikastavaa – kuunneltavaa alan tunnetumpien yhtyeiden oheen.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

1. The Curse Unbound
2. Scars
3. Raise the Dead
4. Reign of Darkness
5. Hells Command
6. Gateways
7. The Infernal Fires

Persuader Facebookissa