Kun menneisyys ja nykyisyys törmäävät – arviossa Opethin livejulkaisu “Garden of the Titans: Live at Red Rocks Amphitheatre”

Ruotsalainen Opeth on julkaissut uransa varrella keikkatallenteita tasaiseen tahtiin. Yhtye palaa nyt samalle tielle uusimmalla live-DVD:llä “Garden of the Titans: Live at Red Rocks Amphitheatre”. Viime vuoden toukokuussa Yhdysvalloissa, Coloradon osavaltiossa soitettu keikka vaikuttaa paperilla ainutlaatuiselta elämykseltä: Red Rocks Amphitheatre on kallioon louhittu konserttipaikka, jonka jylhän kiviset maisemat tarjoavat ainutlaatuiset puitteet ulkoilmakonserteille. Siksi onkin yllättävää, kuinka mitäänsanomattoman keikkakokemuksen Ruotsin progeryhmä on noista aineksista saanut rakennettua.

Kymmenen kappaletta käsittävä esitys on lähtökohdiltaan lupaava, sillä settilistaan on valikoitunut mukavan laaja kattaus materiaalia yhtyeen uran varrelta. Pääosassa on luonnollisesti viimeisin albumi “Sorceress”, joka kaappaa settilistasta lähes kolmasosan. Albumilta kuullaan nimikkobiisin lisäksi “The Wilde Flowers” sekä kiivaasti etenevä “Era”. Muilta osin mukaan on valikoitunut tunnelmiltaan äärilaidasta toiseen seilaavaa musiikkia kuten raskaat “Heir Apparent” ja “Ghost of Perdition”, progerockin kiemuroihin sukeltavat “The Devil’s Orchard” ja “Cusp of Eternity” sekä kauniin rauhallinen “In my Time of Need”. Keikka on biisikattaukseltaan varsin mallikaasti koostettu, jotta niin vanhat kuin tuoreetkin fanit löytävät joukosta itseään kiinnostavaa materiaalia.

Settilistan monipuolisuus nostaa samalla esille myös yhtyeeseen liittyvän ristiriitaisuuden, joka syntyi bändin keventäessä soundiaan vuoden 2011 “Heritage”-albumilla. Vaikka tietyllä tavalla onkin hienoa, että Opeth kunnioittaa juuriaan, muodostaa se omanlaisiaan ongelmia bändin liveshow’ssa. Yhtyeen kevyempi ja raskaampi anti eivät muodosta saumatonta kokonaisuutta, jossa menneisyys ja nykyisyys paiskaavat sulavasti kättä. Lopputulos on päinvastoin kaikin puolin hämmentävä tuon kaksijakoisuuden korostuessa uusimmalla livejulkaisulla lähinnä negatiivisella tavalla.

Opeth on nykyisellään parhaimmillaan uuden materiaalin parissa. Tuohon teknisesti taitava soitanta ja vähäeleinen esiintyminen istuvalle yleisölle sopii kuin nenä päähän, mutta ongelmat nostavat päätään raskaamman materiaalin muodossa. Staattinen ja eleetön esitys kun ei saa puristettua vanhempaan tuotantoon minkäänlaista tunteenpaloa, jota tämä ehdottomasti kaipaisi. Kaikki asiaan kuuluva raivokkuus ja tekemisen meininki loistavat poissaolollaan. Lisäksi on surullista huomata, että monipuolisella ulosannillaan aina vakuuttanut Mikael Åkerfeldt on kadottanut parhaimman terän murinavokaaleistaan. Yllätys on suuri, kun mies aloittaa vokalisoinnin “Ghost of Perdition” -kappaleessa: laulajan murinasta puuttuu se palleasta kumpuava syvyys, joka sai niskakarvat nousemaan pystyyn esimerkiksi “The Roundhouse Tapes” -livetallenteella. Puhtaat osuudet irtoavat totutun monivivahteisesti ja taidokkaasti, mutta matalalta lähtevä tulkinta on muuttunut häkellyttävän tasapaksuksi. Keikkaa katsoessa herää pohtimaan, että eikö murinat enää vain lähde, vai eikö miestä nykyisellään enää näitä kiinnosta vetää. Molemmat vaihtoehdot voivat viime vuosien tekemiset huomioon ottaen olla mahdollisia.

“Garden of the Titans: Live at Red Rocks Amphitheatre” on muutenkin ongelmallinen tapaus. Red Rocks Amphitheatre ei tallenteella muodostu niin ikimuistoiseksi keikkapaikaksi kuin voisi luulla. Illan pimeydessä kyllä päästään nauttimaan keikkapaikkaa ympäröivien kallioiden valaistusta jylhyydestä sekä taustalla näkyvän Denverin valoista, mutta muuten keikka olisi voitu kuvata aivan missä tahansa. Opeth ei myöskään luo mitään varsinaista visuaalista spektaakkelia, sillä hillitysti valoilla sekä savulla aikaan saatu ilmapiiri on peruskauraa jokaisen yhtyeen keikalla. Rauhallisimpiin hetkiin valojen ja varjojen leikki istuu osuvasti tarjoten silmäkarkkia katsojalle, mutta muuten kaikesta jää kädenlämpöinen fiilis. On hämmästyttävää, ettei näistä puitteista ole saatu luotua jotain aidosti mieleen jäävää.

“Garden of the Titans: Live at Red Rocks Amphitheatre” on livejulkaisu, josta haluaisi pitää enemmän, kuin se antaa siihen mahdollisuuksia. Biisikattaus on mukavan monipuolinen ja teknisesti kaikki toimii moitteettomasti. Äänen- sekä kuvanlaatu ovat ensiluokkaisia. Lisäksi lukuisia kameroita käytetään malttillisesti, joten ympäriinsä poukkoilevasta kuvakulmatulituksesta ei tarvitse kärsiä. Muuten kokonaisuus tuntuu hätäisesti kasaan kyhätyltä, sillä mukaan ei ole ympätty minkäänlaista ekstramateriaalia. Jokin pieni kurkistus kiertueen kulisseihin tai tapahtumapaikan anatomiaan olisi nostanut livejulkaisun arvoa huomattavasti.

Lopputuloksena on laihaksi jäävä keikkatallenne, jolla Opeth käy lävitse varmasti mutta yllätyksettömästi tuotantonsa kohokohtia. Kokonaisuuden luulisi olevan hieno tribuutti bändin pitkälle ja monivivahteiselle uralle, mutta lähinnä mieleen jää eri aikakausien yhteensopimattomuus, joka jättää esityksestä ristiriitaisen olon. Livemuodossa Opeth on nykyisellään hankalasti lähestyttävä tapaus ja “Garden of the Titans: Live at Red Rocks Amphitheatre” on valitettavan selvä osoitus siitä.

5/10

Kappalelista:
1. Sorceress
2. Ghost Of Perdition
3. Demon Of The Fall
4. The Wilde Flowers
5. In My Time Of Need
6. The Devil’s Orchard
7. Cusp Of Eternity
8. Heir Apparent
9. Era
10. Deliverance

 

Kommentit