Kun on aika jättää talvi taakse – arvostelussa Lasten Hautausmaan Kevät

Lasten Hautausmaa on vajaassa kymmenessä vuodessa ehtinyt jo viidenteen albumiinsa. Aikaisemmin levyt ovat saaneet tittelikseen numeron järjestyksen mukaan, mutta tällä kertaa levy on saanut nimekseen ”Kevät”. Tämä johtuu yhtyeen mukaan siitä, että levyn kappaleet muodostavat tarinan, joka sijoittuu yhteen kevääseen. Kevät edustaa muutosta ja näin on kuulemma käynyt yhtyeellekin. ”Kevät-levyn myötä tuntuu, että ollaan otettu askel uusia valoja ja värejä kohti. Näiden biisien tekeminen on tuonut leveyttä ja syvyyttä koko bändin palettiin”, sanoo laulaja Kristiina Vaara. 

Olen aina ihaillut ja pitänyt miellyttävänä yhtyeen soundimaailmaa, mutta jostain syystä ”Kevät”-levyllä se tuntuu entistä lämpimämmältä. Siinä ei ole mitään hyökkäävää, vaan se on kuin rakkautta tulvillaan oleva syli, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Tähän on osaltaan syy myös vokalisti Kristiina Vaaran laulussa, jossa nimenomaan kaikuu kaiken tämän maailman hektisyyden keskellä kiireettömyys ja pehmeys. Vaaran laulu tuo myös hyvää kontrastia, kun heleän kaunis ääni ui sanoituksellisesti syvissä vesissä. Noista sanoituksista sen verran, että niin aikaisemmin kuin tälläkin levyllä rakastan teksteissä olevaa melankoliaa, joka ei kuitenkaan ole mitenkään masentavaa. Muutenkin teksteissä on hieno tunnelma ja niissä on osuvia sekä tarkkoja huomioita, jotka rakentavat kuulijan päälle leijailevaa musiikkia kokonaiseksi paketiksi. 

Avausraita ”Lumiukko” ottaa heti kuulijan mukaansa tarttuvalla melodialla ja osaa koskettaa tarinallaan. Soljuvalla svengillä eteenpäin kulkeva ”Pilvipoutaa” jatkaa koskettavuutta ollessaan suunnattoman hieno kuvaus rakkaudesta. ”Mä olen tässä ja nyt, niin paljon kun mä ikinä pystyn olee, näetkö mut” on hienosti sanottu lause voimakkaasta läsnä olemisesta, jota ei aina arjessa valitettavasti huomaa. Huolimatta siitä, että vaikka kappaleessa voi aistia kaipuun henkäyksen, niin lopputulos on kuitenkin positiivinen, koska seuraavaksi päiväksi luvataan pilvipoutaa.

Edellä mainittujen lisäksi mieleen jää erityisesti ”Koti”, joka kaikessa hauraudessaan soi itsensä suoraan iholle. Maailman melskeissä usein mietityn kysymyksen ”missä mun koti on” lisäksi minua viehättää suuresti kappaleen avauslause ”ei tää selväpäisyyskään näköjään kaikkii murheit ratkase”.

Videon itselleen saanut ”Puiset nuket” on minun korviin ihan klassikkokamaa. Menevä groove ja sanoissa ”nyt on perjantai tai lauantai, joku kutsui mut tänään jonnekin” on ihanaa välinpitämättömyyttä, joka ei ole kuitenkaan ylimielistä. Biisin tehoa ei laisinkaan vähennä lyhyen iskevä kertosäe. 

”Suovilla” on myös klassikkomateriaalia, joka sai ensikuuntelemalta kyyneleet silmiin. Biisin herkkyys on ihan omaa lajiaan ja sen teksti luo vahvaa visuaalisuutta sekä kosketuspintaa omiin tunteisiin. Hitto, ihan kuin olisin biisin myötä saanut käydä pikakelauksilla elämässäni olleet parisuhteet ja niiden raadollisen kauniit tuntemukset läpi.

Aiemmin mainittu yhtyeen lämmin soundimaailma sekä kiireettömyys ei lepää yksin vokalisti Vaaran varassa, vaan leimaa ihan koko yhtyeen soundia. ”Kevät”-levyn omanlainen letkeys saa kuulijallekin rauhoittuvan olon, vaikka välillä tempoa nostetaankin rokkaaviin lukemiin. Yhtye soi nimenomaan ehjänä yksikkönä eikä kukaan nouse kenenkään yläpuolelle vaan esimerkiksi ”Pilvipoudan” kosketinsoolo ja ”Ajokoiran” sekä ”Ratapihan” soolot soivat nimenomaan kokonaisuuden ehdoilla. Kertosäkeissä ei erityisesti rakennettua hokemallista tarttuvuutta, mutta silti tai juuri siksi ne soivat ihan omassa luokassaan. ”Kevät” on ehjä kokonaisuus ja yhtyeen rehellisen naiivissa olemuksessa ei ole mitään feikkiä.