Kun rock on elämää suurempaa – The Grammers: Dream In A Minor Key

Seitsemännen albuminsa julkaissut The Grammers on rikollisen vähälle huomiolle jäänyt retkue, huolimatta siitä, että takana on kahdenkymmenen vuoden ura Rock-SM -voittoineen, sekä lukemattomia hien ja jännityksen sävyttämiä keikkoja. Yhtye on jokaisella albumillaan kulkenut johdonmukaisesti luonnollista kehityksen tietä eteenpäin. Bändi on jaksanut kasvaa ja viedä hommaa aina seuraavalle askelmalle, vaikka Suomessa ei ole kauhean helppo tarpoa menneiltä vuosikymmeniltä vaikutteita ottavalla hard rockilla. Hard rock on tosin liian ahdas karsina bändille, joka on onnistunut ripauttamaan mukaan monia vaikutteita syvää etelää myöden, välillä jopa punkmaisella kiihkolla esitettynä. Kymmenisen vuotta sitten mukaan liittynyt Tuomo Pfaler laajensi yhtyeen sointia huomattavasti, ja tämän levyn myötä yhtye on naittanut itseensä seitsemännen jäsenen. Timo Toikan pääasiallinen tehtävä lienee multi-instrumentalistina värittää bändin luomaa äänimaisemaa, ja vallan rikas se uudella ”Dream In A Minor Key” -levyllä onkin.

Levyltä julkaistiin ennakkona mainion videon kylkeensä saanut ”Take It Or Leave It”-kappale. Sen perusteella yhtye oli ottanut aivan uudenlaisen askeleen kohti aikuisuutta. Biisissä soivat uuden mantereen kaiut aivan odottamattomalla tavalla, mutta jälkikäteen ajateltuna ehkä ihan loogisella jatkumolla. Kannattaa muuten tarkistaa tuo suistomaiden ja kotimetsien henkeä värikkäällä otteella yhdistävä video.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Avausbiisi ”Run & Hide” soi jopa kansanmusiikkimaisena, tai vaihtoehtoisesti irkkumeiningillä, jossa mukanalaulettavuus nousee suureen arvoon. Iloinen juomalaulu ei kuitenkaan ole kyseessä, vaikka kertosäe soi jylhänä. Kuitenkin kappaleessa kuultaa läpi tietynlainen kaiho. Vokalisti Hannu Vainionpää kertoo säkeistössä omaa elämäntarinaansa, jossa miehen kokemukset eivät aina kohtaa unelmia ja suunnitelmia. Tuttua varmasti aika monelle, ja biisiin onkin varsin helppo eläytyä.

Nimibiisi on rennosti kulkeva kappale, jonka aikana silmät sulkiessaan voi hyvin kuvitella olevansa vaikka villissä lännessä. Kappaleessa on hienolla sovituksella saatu aikaan mahtipontisuuden kohtaaminen minimaalisuuden kanssa. Säkeistöt soivat leppoisasti, mutta kertosäe lataa isoina soivat taustalaulut kehiin. Taustalla soiva hieno ja tunteikas kitara tuo kappaleeseen aivan oman tunnelmansa.
Jo aikaisemmin mainittu ”Take It Or Leave It” täräyttää eetteriin kaikki klassisen AOR-hitin ainekset. Nakuttavan kitaran päälle Pfaler taikoo kunnon synasoundit Vainionpään vetäessä kuin Lou Gramm tai Meat Loaf aikoinaan. Tosin heti ei tule mieleen amerikkalaisten versiota, jossa lauletaan kaljanjuonnista ja pössyttelystä. Tämähän on siis rajoja rikkovaa materiaalia! Tietysti tällaisten klassisten ainesten yhteen liittämisessä olisi heikkolahjaisten käsissä vaarana pudota parodiakuoppaan, mutta The Grammersin tapauksessa se vältetään suurella taidolla ja sydämellä. Plussana vielä Maria Hännisen laulu, joka tihkuu vastustamatonta erotiikkaa.
”Point Of View” on hengeltään surullisen kaunis, epätoivoisen melankolian puskiessa iholle. Vainionpää elää tulkinnallaan uskottavasti jokaisen sanan, eikä epävarmuutta tunteikkuudesta jää. Hienon kitarasoolon sävyttämä biisi ei ole kuitenkaan raskassoutuinen, vaan jollain ihmeen tavalla jopa toivoa antava. Ehkä se on sitä, että yhtye sijaiskärsijänä antaa kuuntelijalle puhdistavan kokemuksen. Kun en selvänä ollut varma, niin kuuntelin biisin myös pienessä pöhnässä. Itkuhan siinä tuli, joten lienee minulle levyn avainkappale.
Kansiin merkityn kuvitteellisen a-puolen päättää herkkä Simon & Garfunkel -henkinen akustinen laulu, joka kantaa komeaa ja arvokasta nimeä ”Satan”.

”Liar Liar” on bändille tyypillistä svengaavaa soittoa, ja käy niiden kimppuun, jotka uskonnollisella tavalla antavat itselleen oikeuden päättää muiden elämästä ja valinnoista. ”’79” hurmaa rokkaavalla otteella ja hienoilla taustavokaaleilla. ”Sundown Man” ja ”Seven Out Of Seven” soivat isossa hengessä, ja varsinkin jälkimmäinen rokkaa sha-na-na -fiiliksessä oikein mainiosti. Levyn päättävä ”Long Gone” on haikean oloinen katsaus menneisyyteen, mihin ei enää paluuta ole. Jostain syystä Vainionpään äänestä ja tulkitsemisesta tule välillä mieleen Blackie Lawlessin jylhyys hänen hitaammissa teoksissaan. Biisi on koskettava, ja saa miettimään omienkin demonien tansseja. Levyllä muutenkin loistanut Pfaler luo koskettimilla alle vahvan maton, johon muu bändi taikoo kuvioita päälle. Kerta kaikkiaan hieno päätös vaikuttavalle levylle.
Maria Hännisen laulua kuullaan usean kappaleen aikana, ja se luo hienon vokaalisen kokonaisuuden Vainionpään laulun kanssa. Huomioitavaa on, että Vainionpään laulu on saanut vuosien varrella syvyyttä ja elämänkokemusta tulkintaansa. Sama syvyys koskee koko bändin ulosantia, sillä ensilevyiltä tuttu nuorten kollien riehakkuus on vaihtunut kypsempään ilmaisuun. Yhtyeen sointi on vapautunutta ja rentoa, ilman pakollista tarvetta olla rankka. Nuoruuden voittamattomuuden uho on vaihtunut keski-ikää lähestyvien miesten pohdinnoiksi eletystä elämästä. Sehän on aivan luonnollista, että jossain elämän vaiheessa tarinoiden muoto muuttuu pääasiassa imperfektiin. Kaikesta huolimatta bändi pystyy edelleen esittämään asiansa moni-ilmeisesti, ja siirtymään nopeasti tunnelmasta toiseen jokaisen jäsenen suorituksen ollessa huikeaa tasoa.
Lämpimässä soundimaailmassa on havaittavissa hard rockin lisäksi niin Mellencampia, Pettyä kuin Springsteeniä, unohtamatta ripauksellista Lynyrd Skynyrdiä. Edellä kirjoitetut lauseet eivät tarkoita, että yhtye olisi mitenkään löystynyt tai menettänyt teräänsä. Ei suinkaan, vaan yhtye on muuttunut oman ilmaisunsa mukaan, ja niin kehityksen täytyykin kulkea. Albumi on jälleen vahva kokonaisuus, ja huomaamatta biisien melodiat jäävät päähän soimaan. Levy on täynnä musiikillisia oivalluksia ja nyansseja, joilla on biiseihin suuri vaikutus. Niitä on sijoiteltu lauluihin niin taidolla, että kaiken kuuleminen yhdellä kertaa on mahdottomuus. Toivottavasti yhtyeen tie jatkuu, sillä maailmalla ei liiaksi tämän tyylisiä ja näin uniikilla tavalla vaikutteita yhdistäviä bändejä ole.

9/10

Kappalejärjestys
Run & Hide
Dream In A Minor Key
Take It Or Leave It
The Way I Did Before
Point Of View
Satan
Liar Liar
’79
Sundown Man
Seven Out Of Seven
Long Gone