Kun sanat eivät riitä kuvailemaan – River String Lizardsin debyytti tulvii inspiraatiota

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.1.2019

River String Lizardsin musiikki on todella omaperäistä. Yhtyeen musiikissa loistava banjo, vokalisti-kitaristi Juha Vattulaisen miellyttävä ääni ja kappaleiden rytmikkyys vievät mukanaan. Kappaleet ovat rennon letkeitä ja lennokkaita, ja joistakin kappaleista löytyy jopa psykedeelisiä piirteitä kuten ”Eastern Hillsistä”, ”Lacertasta” ja ”Mania Mindista”. ”Eastern Hillsissä” kuullaan laulussa yllättävästi basisti Matti Heinijokea, jonka äänessä on miellyttävästi syvyyttä ja tummuutta. Sen sijaan ”Mania Mind” lukeutuu täyspitkän rokkaavimpiin vetoihin.

Joensuulaisyhtye ei tosiaan ole tehnyt perinteistä albumia edes albumin rakenteen puolesta. Useinhan albumit noudattavat tuttua kaavaa, jossa kevyitä kappaleita on sijoitettu vauhdikkaampien kappaleiden sekaan ja korkeintaan yksi tai kaksi kappaletta on instrumentaalisia. River String Lizards on ripotellut instrumentaalisia kappaleita sinne tänne ja on onnistunut siinä erityisen hyvin. Instrumentaalit eivät ole tylsiä eivätkä väkinäisiä vaan saumaton osa kokonaisuutta. Esimerkiksi ”Murder” on reippaasti svengaava kappale, jossa kuultavia vihellysosuuksia voi kuuntelijakin laulaa mukana. Kappaleessa kuultavat pasuuna ja trumpetti ovat vierailevan muusikko Joonas Pihlajan käsialaa ja kruunaavat koko komeuden. Vastaavasti ”Moonfarmer” on southern rock -höysteinen jammailukappale, jota Pihlaja tähdittää huuliharpun kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

River String Lizardsin debyyttialbumi on todella kekseliäs ja kankeita genrerajoja rikkova. Albumilla seikkaillaan niin rockin, folkin, stoner rockin, kantrin kuin southern rockin reviireillä. Täyspitkä on kuitenkin eheä kokonaisuus kaiken groovinsa, rämäpäisyytensä kuin hulvattomuutensakin kanssa. Albumilta ei kannata ohittaa yhtään kappaletta, sillä jokainen kappaleista antaa kuuntelijalle jotain uutta. On sanomattakin selvää, että River String Lizards on onnistunut luomaan omaperäisen soundin. Toivon mukaan yhtye saa tulevaisuudessa ansaitsemansa huomion, sillä poppoossa on potentiaalia lämmitellä vaikka Steve ’n’ Seagullsia. Tai ottaa heidän paikkansa.

9/10

Kappalelista:

  1. Surf
  2. Morphine
  3. Eastern Hills
  4. Murder
  5. Mania Mind
  6. Moonfarmer
  7. Desert
  8. Endless Maze
  9. Lacerta

River String Lizards Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat