Kunnioittakaa artisteja elävinä

Glenn FreyTänä aamuna minua vitutti. Avasin aamuyöstä ennen töihin lähtöä Facebookin ja sain huomata lukuisista R.I.P.-postauksista, että Glenn Frey on kuollut. Sain myös ensimmäistä kertaa kuulla, kuka oli Glenn Frey: Eagles-yhtyeen laulaja ja perustajajäsen. Kyllä, myönnän sen rehellisesti. Eagles ei koskaan ole ollut meikäläisen juttu, siksi en myöskään herraa nimeltä aiemmin tiennyt. Rauha hänen muistolleen joka tapauksessa.

Glenn_FreySiinä työmatkalla pohdin sitten tunnettuja Eagles-kappaleita, kunnes totuus valkeni avatessani radion. ”Hotel California”, ”Hotel California”, ”Hotel California” – siinä kai ne tunnetuimmat Eaglesin kappaleet mainittuna, ainakin jos on eri radiokanavien tarjontaan uskominen. Enkä väitä olevani yhtään sen viisaampi, mitä Eaglesiin tai sen tuotantoon tulee. Mutta kuinka moni teistä väittää?

Koska ei minua vituttanut Glenn Freyn kuolema. Mies oli varmasti jo todistetustikin arvostettu muusikko, mutta kun ei hänen musiikkinsa minuun koskaan juuri vaikuttanut, en sitä suuremmin osannut surra. Minua vituttivat sekä radiokanavat että ihmiset, jotka muka surivat Freyn kuolemaa. Ihmiset, joilla samalla oli kuitenkin aivan yhtä suuri tietämys herrasta kuin minullakin. Tai siltä se ainakin vaikutti. Oletko sinä yksi niistä ihmisistä, jotka minua tänään aamulla vituttivat? Vastaa kolmeen kysymykseen rehellisesti mielessäsi: 1) Postasitko R.I.P.-postauksen Glenn Freyn muistolle? 2) Tiesitkö ennen tiistaiaamua, kuka oli Glenn Frey? 3) Tiesitkö/ tiedätkö vieläkään Eaglesilta muita kappaleita kuin ”Hotel California”? Jos vastasit kysymyksiin 1) Kyllä 2) En 3) En (tai edes jouduit pohtimaan asiaa vähänkään), olit ihminen, joka minua vitutti.

Lemmy Kilmister 2015Vitutukseni ei ainakaan helpottanut päästessäni iltapäivällä kotiin ja lukemaan päivän Helsingin Sanomat. Muuten terveisiä sinne HS:n toimitukseen, että loppuu kohta tilaus, jos ei se saatanan lehti ala tippua postiluukusta aikaisemmin, siis ennen kuin normi-ihmiset lähtevät töihin tuossa aamuneljän aikoihin. Mutta takaisin asiaan eli siihen vitutukseen. Viikatemieshän on korjannut viime aikoina melkoisen rankalla kädellä suuria artisteja, joista suurimmat nimet lienevät Lemmy Kilmister ja David Bowie. Vituttaahan sekin tietysti, itselleni erityisesti Kilmisterin poismeno oli suuri järkytys, mutta enemmän se kuitenkin surettaa kuin vituttaa.

Se vitutus löytyi HS:n pienestä uutisesta, joka kertoi David Bowien viimeisimmän ”Blackstar”-albumin painoksen loppuneen Euroopasta ja albumin myös nousseen USA:n myyntilistoilla listaykköseksi. Ensimmäistä kertaa Bowien uralla mies sai albuminsa Yhdysvaltojen listaykköseksi vasta kuolleena. Miksi?

David BowieMyönnetään toki se tosiasia, että David Bowien viimeisin albumi julkaistiin vasta hetki ennen hänen poismenoaan, mikä selittää osaltaan sen, että valtaosa ihmisistä on ostanut levyn vasta Bowien kuoltua. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, mikä minua varsinaisesti vituttaa. Tekikö Bowie oikeasti parhaimman levynsä vasta viimeisenä vai miksi yksikään herran aiemmasta 25 studioalbumista ei myynyt yhtä hyvin? Eikö Bowien musiikki kiinnostanut niin suurta yleisöä vielä silloin, kun mies eli? Kuolema myy ja osansa tekee varmasti myös markkinointiosasto, mutta kuka oikeasti ostaa artistin levyn ensimmäistä kertaa vasta, kun artisti on kuollut? Sairasta, sanon minä.

Artistin kuolemalla rahastaminen on jo itsessään sairasta, mutta pitää muistaa, kuinka julmaa bisnestä musiikkiteollisuus nykypäivänä on. Sitä en kuitenkaan jaksa ymmärtää, kuinka herkästi ihmiset tähän rahastukseen lankeavat. Jo ihan silkasta kunnioituksesta artistin pitkää uraa kohtaan ei itselläni tulisi mieleenkään kusta Bowien tai Freyn haudalle ostamalla herrojen uusimmat levyt vain ja ainoastaan kuoleman johdosta. Jos jommankumman herran musiikki olisi koskettanut edes jossain määrin aiemmin, asia olisi täysin eri.

Dale GriffinMuutama päivä sitten menehtyi myös rock-yhtye Mott The Hooplen perustajajäsen ja rumpali Dale Griffin, niin että kepeät mullat siihenkin suuntaan. Silti Facebookin uutisvirtani ei täyttynyt Mott The Hooplen suurimmasta hitistä, kappaleesta, jota en teille kerro, googlettakaa itse. Jännityksellä sen sijaan odotan, nouseeko myös Mott The Hooplen, Mottin tai British Lionsin albumeja myyntilistoille Griffinin menehtymisen myötä?

Jos kenellekään ei vielä tullut selväksi, niin minua vitutti lähinnä se, miksi artisteja kunnioitetaan vasta, kun viikatemies korjaa satoaan. Sitä, kenet kuopataan seuraavaksi, ei tiedä etukäteen kukaan. Mutta artisteja voi ja saa kunnioittaa myös heidän ollessa vielä elossa. Siis jos kunnioittamasi artisti tai yhtye julkaisee uuden levyn, osta se välittömästi, älä vasta hautajaisten jälkeen. Tai älä nyt jumalauta ainakaan osta sitä levyä vain ja ainoastaan artistin kuoleman takia, vaan musiikillisen sisällön. Ja suru-uutisista huolimatta, nauttikaa ihmiset musiikista, sillä musiikki ei kuole koskaan.

Tiistaina 19.01.2016. Suuren vitutuksen partaalla, eläviä ja kuolleita artisteja kunnioittaen
Riku Mäkinen

Kommentoi julkaisua