Kuoleman sointuja Kalifornian suunnasta – arviossa Skeletal Remainsin kolmas kokopitkä ”Devouring Morality”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 10.4.2018

Kalifornian syövereistä astuu näytille melko nuori kokoonpano Skeletal Remains, joka painii death metal -sarjassa. Yhtye on painanut tallaa pohjaan vuodesta 2011 lähtien ja puskenut ulos kaksi kokopitkää. ”Beyond the Flesh” (2012) ja ”Condemned to Misery” (2015) ovat omissa piireissään saaneet positiivista palautetta. On melko harmi, että Skeletal Remains on jäänyt jokseenkin pieneen suosioon eikä bändistä tiedetä niin paljon, kuin voisi alustavasti kuvitella. No, ehkäpä suosion nostetta voidaan hakea muun muassa tämän arvion kautta. Tämän vuoden keväälle on luvassa tuoretta lihakimpaletta Skeletal Remainsin tyyliin, kun bändi julkaisee kolmannen täyspitkänsä ”Devouring Morality”.

Jo kansitaiteen perusteella voisi arvailla, että Skeletal Remainsin taiteellinen suuntaus osoittaa brutaaliin kuolonmusiikkiin. No, death metalia musiikki kyllä on, mutta mistään brutal death metal -tyylistä ei voida puhua. Tarkemmin ajatellen Skeletal Remainsin ja etenkin uusin julkaisu ”Devouring Morality” muistuttaa Vaderin ja Obituaryn sekoittavaa raakiletta. Pituutta levyltä löytyy lähelle kolme varttia, mikä kuulostaa ensikättelyssä hieman pitkältä, kun luvassa on myrskyisää ja raivoavaa taidetta.

Death metal -skenen pienehköissä piireissä annetut positiiviset palautteet eivät todellakaan ole liioiteltuja, sillä yhtye on osannut rakentaa ja hioa kappaleista näyttäviä. Viiden ja puolen minuutin mittaisten ”Ripperology”- ja ”Catastrophic Retribution” –starttiraitojen parissa ei koe tylsää hetkeä, vaikka täysin tajunnanräjäyttäviä biisejä ei sentään tulla kokemaan. Siitä huolimatta kappaleet ovat tarpeeksi kelvollisia, että levyyn jaksaa perehtyä tarkemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Synkkä ”Torture Labyrinth” ja levyn puolivälin raaka ja räväkkä ”Mortal Decimation” ovat vahvimmat lenkit, joita albumilta voi kuulla. Erityisesti albumin puolessavälissä olevat kappaleet jaksavat nostattaa uudelleen kuunteluarvoa, sillä kappaleita ei ole venytetty mahdottoman pitkiksi kuten albumin starttirallit. Päätösraita ”Infernal Detestation” laittaa mallikkaasti päätepisteen julkaisulle, vaikka sitä ennen hutilyöntejä on osunut matkan varrella vastaan. Esimerkiksi intromainen ”Lifeless Manifestation” on todella turha lisäke, jonka olemassaoloa levyllä ei ymmärrä.

Skeletal Remainsin ”Devouring Morality” ei ole hullumpi julkaisu, ja se on lähtenyt kuolonmetallipiireihin hakemaan hyväksyntää. Täysin omaperäinen julkaisu ei ole, mutta kappaleista on onnistuttu hiomaan (lukuun ottamatta sitä yhtä turhaa täytettä) mallikkaita teoksia. Jos minulta kysytään, Skeletal Remains ansaitsee saada enemmän huomiota omassa genressään.

8-/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. Ripperology
02. Seismic Abyss
03. Catastrophic Retribution
04. Devouring Morality
05. Torture Labyrinth
06. Grotesque Creation
07. Parasitic Horrors
08. Mortal Decimation
09. Lifeless Manifestation
10. Reanimating Pathogen
11. Infernal Detestation

Skeletal Remains Facebook

Skeletal Remains Bandcamp

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Luetuimmat

Uusimmat