Kuopio RockCock kävijäennätykseeen: festivaali laajenee kolmepäiväiseksi ensi vuonna

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.7.2017

Kuopion Väinölänniemellä järjestettävä Kuopiorock festivaali on viettänyt 15-vuotisjuhliaan juhlavissa tunnelmissa. Festivaalilla rokkasi viikonlopun aikana yhteensä 22 000 asiakasta tehden tapahtumasta suurimman Kuopiorockin koskaan. Festivaalilla loppuunmyytyjä olivat mm. 2 päivän ja perjantain VIP-liput, autopaikat sekä caravanpaikat.

Festivaalivaaliyleisöä villitsivät viikonlopun aikana mm. Suomen kovin poptähti Antti Tuisku, kuopiolaislähtöinen, paluun keikkalavoille tehnyt Jenni Vartiainen, räpduo JVG sekä tietenkin yhdysvaltalainen thrash metal -legenda Megadeth, joka päätti festivaalin perjantai-illan jykevään show’hunsa. Festivaalilla nähdään vielä tänään lauantaina mm. Puistolavan viikonlopun päättävä Juha Tapio, edellisen kerran Kuopiorockissa peräti 14 vuotta sitten nähty Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus sekä Popeda. Tapahtuman päättää Haloo Helsingin esiintyminen upeine valoshow’neen hämärtyvällä Väinölänniemen Stadionilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kyllä nyt on juhlittu kaikkien aikojen Rokki! Yleisö on viihtynyt kaikilla keikoilla musiikkigenrestä riippumatta, nauttinut oheisohjelmasta ja palveluista sekä tietenkin pitänyt hauskaa! Myös sää on suosinut, sillä helle saapui viimeinkin Kuopioon. Tästä on hienoa lähteä rakentamaan seuraavaa 15 vuotta!”, hehkuttaa viikonloppua Festivaalipäällikkö Allu Koskinen.

Ensi vuonna Kuopiorock kasvaa kolmepäiväiseksi tapahtumaksi. Järjestyksessään 16. Kuopiorock festivaali vietetään 26.-28.7.2018. Tapahtuman ennakkolipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 31.7.2017 klo 8:00, jolloin myyntiin tulee rajoitettu erä 99 euron hintaisia 3 päivän pääsylippuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat