Kuopiolainen Dear Moon levytyssopimukseen Revolver Recordsin kanssa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 28.2.2020

Kuopiolainen elektroninen rockyhtye Dear Moon on tehnyt sopimuksen englantilaisen Revolver Recordsin kanssa. Vuonna 1978 perustettu pitkän linjan indie levy-yhtiö on muun muassa signannut ensimmäisenä brittiläisen vaihtoehtorocklegendan, The Stone Rosesin, sekä ollut julkaisemassa punkin ensimmäisen aallon yhtyeitä, kuten UK Subsia. Lisäksi Revolver on sisaryhtiöidensä kautta julkaissut mm. The Scorpionsia ja Acceptia.

“Loppujen lopuksi sopimus ja yhteisymmärrys syntyivät melko nopeasti. Meillä oli paketti valmiina, ja Revolver innostui kuultuaan sinkun. Ladoimme pöytään lisää biisejä, ja homma oli selvä”, yhtyeen laulaja Tommi kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dear Moon on perustettu vuonna 2019. Ensimmäisen keikkansa se soitti Kuopiossa Pannuhuoneella elokuussa 2019. Yhtye koostuu viidestä kokeneesta muusikosta, osa taannoisen musiikkivientiylpeys Rubikin, osa Ylen soittolistoilla keikkuneen Terhon riveistä. Single “Queen of Silence” ilmestyi joulukuussa ja se sai samantien laajalti kansainvälistä huomiota musiikkimedioilta ja pääsi soittolistoille niin Yhdysvalloissa, Englannissa kuin Pohjoismaissakin.

“Kyllä tämä oli erittäin tarkasti suunniteltu taktiikka. Lyriikan ollessa englanniksi katse kotimaan rajojen ulkopuolelle on välttämätöntä. Musabisnes on muuttunut valtavasti viime vuosina, ja kaikki ulkomusiikilliset asiat täytyi opetella uudestaan. Hyvien biisien ja kovan työn merkitys on onneksi vielä arvossaan ja se tuotti samantien tulosta! Aivan mahtavaa!” Tommi hehkuttaa.

Sopimus kattaa kahden singlen sekä albumin julkaisun vuonna 2020. Ensimmäinen single ”AFTERLIFE” ilmestyy maaliskuun 27. päivä ja levy huhtikuun lopulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat