Kuva: Toni Pitkänen

Kuopiolaiselta Ode In Blackilta video tulevalta kakkoslevyltä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.4.2023

Kymmenisen vuotta kasassa ollut kuopiolaisorkesteri Ode In Black on julkaissut ensimmäisen videoksikin tehdyn singlen myöhemmin Rockshotsin kautta ilmestyvältä kakkoslevyltään. Viime vuosien aikana yhä raskaammaksi ja synkemmäksi muuttuneen yhtyeen musiikista voi kaiken rouheuden ja tarttuvuuden alta löytää myös vaikutteita niin suomalaisesta melankolisesta metallista kuin 80-luvun permanenttirokistakin.

Kaikesta siitä käy hyvänä esimerkkinä nyt ilmestynyt suoraviivainen ”Until We Fall”. Single jyrää vastustamattomasti raiteillaan kuin maailmanlopusta ihmeen kaupalla selvinnyt veturi, joka paahtaa eteenpäin täyttä höyryä törmäten lopulta vuoreen kohdaten vääjäämättömän loppunsa. Bändin kitaristi Iiro Saarinen avaa kappaleen sanoituksia:

”Biisin melankolinen viesti on, että kaikki tiet johtavat lopulta kuolemaan, ja elämä on vain mollivoittoinen alkusoitto. Kaiken synkkyyden keskellä on silti hyvä muistaa, että niin elämässä kuin myös tässä kappaleessa on kosolti hetkiä, jolloin on parasta unohtaa kaikki muu ja laittaa vain tukka pyörimään.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat