Kuopiolaisen rock-yhtye SLIXXX:n dokumenttisarja ”Got Your SLIXXX” sai jatkoa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 12.9.2021

Kuopiolainen SLIXXX julkaisi perjantaina 10.9.2021 ”Got Your SLIXXX”-nimeä kantavan dokumenttisarjan toisen osan ”The Music”.

Jaksossa päästään pureutumaan syvemmin bändin musiikkiin, vaikutteisiin, jo julkaistuun ensimmäiseen demoon sekä tulevaan sinkkubiisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ääneen pääsee myös bändin laulaja Blaze Hrovat, joka kertoo oman taustansa lisäksi kokemuksistaan bändissä sekä ajastaan Suomessa.

”Oli siistiä päästä taas jatkamaan sarjan tekoa! Meillä oli paljon kerrottavaa musiikkiimme liittyen ja odotamme innolla ensimmäisen virallisen sinkkumme julkaisua!
Mikä parasta, saamme myös vihdoin esitellä huikean laulajamme Blazen katsojille!”, kommentoivat bändin perustajat Nippe ja Tomppa Junnilainen.

SLIXXX on vuonna 2018 perustettu rock-yhtye Kuopiosta. Bändiin kuuluvat veljeskaksikko soolokitaristi Nippe ja rumpali Toni ”Tomppa” Junnilainen, basisti Jani Pasanen, rytmikitaristi Iikka Jääskeläinen sekä laulussa slovenialainen Blaze Hrovat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi julkaisi sarjan ensimmäisen osan heinäkuussa 2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat