Kuva: Santtu Paananen

Kuopiolaislähtöinen progemetalliyhtye Heaven-Gemini kuvasi musiikkivideotaan muun muassa elokuvateatterissa – kuuntele “Pathomania” -single

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.4.2024

Kuopiolaislähtöinen progressiivista metallia soittava Heaven-Gemini on julkaissut ensimmäisen sinkun tulevalta albumiltaan.

”“Pathomania” sukeltaa simuloituihin maailmoihin. ”Luonnonoikku”-nimeä kantava konseptilevy kertoo tarinan, josta ei eettisiä dilemmoja puutu. Sinkkubiisi esittää niistä yhden: jos elämä tapahtuisi joskus loputtomassa simulaatioiden luupissa, mitä oma tai toisen kuolema merkitsee”, bändi valottaa.

Vuonna 2018 perustettu yhtye julkaisi esikois-EP:nsä “Dolores” syksyllä 2022. “Pathomania” on bändin raskainta antia tähän mennessä.

“”Pathomania” on rakennettu simppeleistä peruspalikoista, ykkösistä ja nollista. Biisin työnimi ”Riffiest riff” kertookin olennaisimman”, säveltäjä ja laulaja-kitaristi Aleksi Kokko sanoo.

“Muistaakseni ensireaktioni Aleksin lähettämään ensidemoon oli ‘ei saatana’ tai jotakin sinne suuntaan. Riffiosasto on melkoista rankaisemista. Tekstistäkin tuli sitten melko julmaa ripitystä”, sanoittaja Santtu Paananen sanoo.

Musiikkivideota kuvattiin marraskuussa 2023 viidessä eri lokaatiossa, muun muassa rekan perävaunussa ja mikkeliläisessä elokuvateatterissa. Videosta vastasi Santtu Paananen.

Musiikillisesti kappaleessa on aineksia Gojira-henkisestä riffitulituksesta rytmikkääseen djenttailuun.

“Levyä on valmisteltu studioiden ja kotistudioiden hämärissä sekä mielen pimeimmissä peränurkissa viimeiset puolitoista vuotta. Rima on ollut korkealla”, bändi kertoo.

“Luonnonoikku” ilmestyy Inverse Recordsin kautta syksyllä 2024. Levyn on miksannut Seppo Nummela ja masteroinut Joni Borodavkin. Kansitaiteen takana on Jussi Huttunen.