Kuopion Rock In The City -festivaalin aikataulut julki

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.5.2022

Kuopion Satamatorilla kesäkuun alussa järjestettävä Rock In The City -festivaali aloittaa yhdessä Vantaan kanssa tulevan kesän Rock In The City -festivaalit. Nyt näiden useita kansainvälisiä rock-suuruuksia ja kotimaan raskaan musiikin kärkinimiä sisältävien festivaalien aikataulut on julkaistu.

Kuopiossa rokki raikaa perjantaina klo 15.00 alkaen, lauantaina ensimmäinen esiintyjä aloittaa klo 14.15. Perjantain päättää legendaarinen Alice Cooper, lauantai huipentuu maineikkaan walesilaisbändi Bullet For My Valentinen keikkaan. Festivaalin line-up on säilynyt muuten ennallaan, ainoastaan australialainen RinRin on joutunut perumaan tulonsa. Kuopiossa toista kertaa järjestettävän festivaalin ennakkolipunmyynti on sujunut hyvin. Katso festivaalin tarkemmat aikataulut alta.

Livemusiikin lisäksi Rock In The City panostaa myös monipuoliseen ruoka- ja olutvalikoimaan.

Kesällä 2019 lanseerattu ja silloin yli 50 000 kävijää kerännyt Rock In The City -festivaalikiertue järjestetään tulevana kesänä Kuopiossa, Vantaalla, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Keravalla ja Porissa.

KUOPIO ROCK IN THE CITY 10.-11.6.2022
Satamatori
K 18
Portit auki päivittäin klo 14-01

AIKATAULUT :
PE 10.6.
Päälava:
15.00 Michael Monroe
17.00 The 69 Eyes
19.15 Lordi
21.00 Uriah Heep (UK)
22.45 Alice Cooper (USA)

Kakkoslava:
16.00 Arion
18.00 Dea Matrona (IE)
20.15 Uniklubi
22.00 Temple Balls

LA 11.6.
Päälava:
14.15 Melrose
16.00 Turmion Kätilöt
17.30 Stam1na
19.15 Klamydia
21.00 Accept (DE)
22.45 Bullet For My Valentine (UK)

Kakkoslava:
15.15 Negatiiviset Nuoret
17.00 Kissa
18.30 Antony Parvianen Trio
20.15 Fear Of Domination
22.00 Brother Firetribe

Liput:
Yhden päivän lippu 69,90€
Kahden päivän lippu 119,90€*
*Hinta voimassa toukokuun loppuun, 1.6.2022 alkaen hinta on 129,90€

Yhden päivän priority-lippu 99,90€
Kahden päivän priority-lippu 159,90€

Priority-lippu sisältää passin ja Rock In The City -kaulanauhan, pääsyn omalle priority-alueelle, jossa on oma teltta, baari ja omat saniteettipalvelut. Priority-alueelta on näkyvyys lavalle. Tarjolla on lisäksi pientä suolaista naposteltavaa. Huom! Lippu ei sisällä omia istumapaikkoja eikä ruokailua.