Kuopio RockCockissa lauantaina: Tiukkoja housuja ja iloisia yllätyksiä
Lauantai lähti käyntiin pikakahvin ja maksalaatikon voimalla. Nopeasti vilkaistuna päivä näytti bändien kannalta perjantaita paremmalta ainakin määrällisesti. Keli näytti jatkavan edellisen päivän teemaa, joskin hiukan kosteampana, ja illaksi oli luvattu sadetta. No, tennarit jalkaan, rässiliivi päälle ja alueelle.
Lauantain ensimmäinen esiintyjä oli paljon kehuja saanut Lazy Bonez. Tämä Tommi Salmelan luotsaama perinteistä heavy metallia soittava bändi oli ihan pirteä valinta ensimmäiseksi bändiksi. Kuten oli odotettavissa, katsojia ei bändillä ollut kovinkaan paljoa, mutta se ei menoa haitannut. Bändin kappaleet olivat meneviä ja mukavan tarttuvia. ”Mother, I Like Flowers” -biisi sai kyllä hymyn huulille, varsinkin bändin kannustaessa katsojia ”milf”-huutoihin. Herra Zachary Hietala kävi myös näyttämässä soittotaitojaan parin biisin verran. Hyvänmielen keikka ja loistava päivän aloitus.
Stadionlavan pääsi tänä vuonna avaamaan Klamydia, jota katsomaan oli saapunut yllättävän paljon väkeä. Olen varmaankin useasti sanonut saman, mutta Vaasan pojat ovat kyllä takuuvarma valinta alkupään bändiksi. Soitto on aina tiukan tarttuvaa, ja ihmisiä saapuu paikalle, vaikka keikka alkaisi aamulla yhdeksältä. Näin oli nytkin. Tutut rallit saivat yleisön laulamaan kuorossa mukana, ja parit harvinaisemmat vedot miellyttivät vanhempaakin fania. Klamydia jakaa kyllä mielipiteitä, ja levyltä bändiä en jaksa kuunnella, mutta nyt bändi oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Bändiä tuskin tarvitsee taas pariin vuoteen nähdä. Takaisin Rantalavan suuntaan, ja ihmettelemään siellä aloittavaa Raaka-Ainetta.
Raaka-Aine pääsi pinnalle seitsemän vuotta sitten, jolloin he julkaisivat musiikkivideon”Miehen Työ” -biisistä, joka tuntui soivan joka paikassa tuolloin. Sinkkua seurannut levy jakoi mielipiteitä ja jätti toivomisen varaa. Tämän jälkeen suurin osa unohti bändin olemassaolon, vaikka he jatkoivat uuden materiaalin tekoa ja keikkailua. Vuonna 2016 bändi on julkaisemassa neljättä levyään, ja viimein näin heidät livenä. Raaka-Aineen aloittaessa soiton ensimmäisenä reaktiona oli tarkistaa Wikipediasta, että olenko oikean bändin keikalla. Internet osasi kertoa, että vuosien varrella on bändissä vaihtunut reippaasti miehistö ja joka julkaisulla on tyylisuunta hieman muuttunut. Tämän kyllä huomasi keikasta, joka oli aika sekavan kuuloinen. Bändin materiaali liikkui popin, suomirockin, suomihevin ja punkin välimaastossa omaksumatta mitään selkeää linjaa. Kappaleissa ei ollut lainkaan särmää eikä tarttumapintaa. Koko soppa vedettiin vielä voimattomalla kitarasoundilla. Bändi näytti hyvältä ja veti sinänsä hyvän shown, mutta hyvin erityylisten biisien takia tuntui kuin katsoisi tuntemattomia covereita vetävää bilebändiä. Ei näin! Turhautuneena etsin alueen hiljaisimman nurkan ja tuijotin tyhjyyteen, kunnes Turmion Kätilöt aloitti keikkansa.
Aah, Turmion Kätilöt on kyllä paras asia, joka Kuopiosta on koskaan tullut. Tätä keikkaa olinkin odottanut yli vuoden, sillä bändi jäi viime vuonna näkemättä. Kotikylän poikia oli katsomassa todella paljon porukkaa, ja se tuntui bändiä miellyttävän. Tekno soimaan ja tanssit pystyyn! Ja kansa tanssi, lauloi ja teki oikeastaan mitä tahansa bändin vokalisti MC Raaka Pee keksi yleisöltä pyytää. Biisien väliset hulluttelut kestivätkin niin pitkään, että soittoaika meinasi loppukeikalla olla tiukilla. Setti koostui pääosin parin uusimman levyn biiseistä, vanhoista helmistä ja muutamasta yllätyksestä. Bändin nimikko-olutta juhlistamaan tehty uusi versio ”Pimeyden Morsian” -kappaleesta soi komeasti, ja ”Stormbringer” -laina taittui Marco Hietalan sekä Tommi Salmelan voimin. Kuultiinpa keikalla myös Rob Zombielta lainattu ”Superbeast”, eli sangen yllättäviä ja harvemmin kuultuja vetoja. Turmion Kätilöt on armottoman tiukka livebändi, joka viihdyttää joka kerta. Festarit oli polkaistu hyvin käyntiin, väkeä oli mukavasti paikalla, aurinko paistoi ja olut oli kylmää. Hyväntuulisena siirryin Puistolavalle odottamaan seuraavaa esiintyjää.
Viikate on pysynyt yleisön kestosuosikkina vuosien ajan, vaikka bändillä on ollut ongelmansa livevedoissa. Laulaja Kaarle Viikatteen ääni hapuilee välillä ja varsinkin ulkokeikoilla. Levyllä laatu on ollut tasaisen toimivaa, ja jätkät onnistuivat Motörhead-covereita sisältävällä levyllään. Olin iloisesti yllättynyt, kun bändi aloitti keikkansa ja palaset osuivat kohdalleen. Soitto kulki äärettömän hyvin, ja Kaarlen ääni toimi kuten kuuluukin. On kyllä mukava katsella ja kuunnella taitavaa kitarointia. Viikate tarjoili todella hyvän keikan, joka kelpasi myös ”Aputontuille”, jotka eivät normaalisti bändistä ole välittänyt. Harmi sinänsä, että samaan aikaan soittanut Battle Beast veti pitemmän korren katsojissa. Viikatteen jälkeen olikin hyvin aikaa tutustua alueella olevaan muuhun toimintaan.
Mainos päättyy
Kuopiorock keksii joka vuosi enemmän ja enemmän aktiviteetteja alueella pyöriville juhlijoille. Tarjolla oli taas kerran benjihyppyä, SUP-lautailua, nimikirjoitusten jakoa, rock-visaa, artistien välisiä lentopallo-otteluita, kojuja, Ysäridisco ja ehkä parhaimpana paikallinen improvisaatioräp-ryhmä Wappaat Tyylit. Bändi heitti viikonlopun aikana useita pieniä keikkoja alueella. Kaikki kappaleiden ideat otettiin yleisöltä, ja semiakustinen taustabändi jamitteli rennosti taustalla. Meno oli sopivan hölmöä, että sitä oli hauska kuunnella ja heittää ideoita bändille. Hienoa pojat, jatkakaa samaan tahtiin! Kävin myös tutustumassa Youth Against Drugs -järjestön kojuun, josta mukaan lähti kasa tarroja kitaraan laitettavaksi. Ylimääräinen aika saatiin kulutettua, ja suuntasin taas Rantalavan suuntaan, jossa Reckless Love aloitteli soittoaan.
Olli Hermannin tukka oli pörröinen ja housut niin tiukat, että eturivin pikkutyttöjen huuto meinasi peittää bändin alleen. Reckless Love osoitti kyllä, miksi juuri se on niin arvostettu livebändi maailmalla. Bändi paukutti hirveällä sykkeellä ja asenteella keikkansa läpi. Vaikka bändin musiikki ei ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini, jaksoin katsoa lähes koko keikan läpi. Olli Herman otti yleisön huomioon, ja bändi toimi ammattimaisen tarkasti, mutta näytti silti pitävän hauskaa lavalla. Eräs bändi perjantailta voisi ottaa mallia, kuinka ”isot pojat” hoitaa keikkansa. Yllättävän hyvä keikka kaikin puolin, josta iso kiitos bändille!
Illan hämärtyessä väki alkoi kerääntyä päälavan suuntaan, jossa illan pääesiintyjä The Sounds oli aloittamassa keikkaansa. Bändi juhlisti toisen levynsä 10-vuotissynttäreitä Kuopiossa, mikä tarkoitti koko ”Dying To Say This To You” levyn läpi soittamista. Kyllähän sieltä tuttuja kappaleita rupesi tulemaan. Bändin vokalisti Maja Ivarsson otti yleisön haltuunsa ja festarikansa katsoi haltioituneena naisen seksikästä esiintymistä. Soitto kulki tiukan rokkaavasti ja bändin indie poprock sai tanssijalan vipattamaan. Yleisöä ei ehkä ollut niin paljon kuin perjantain Whitesnaken keikalla, mutta väki oli sitäkin innostuneempaa ja lauloi kaikki bändin kappaleet mukana. Keikan hienoimpia hetkiä oli, kun Maja pyysi yleisöä nostamaan sytkärit ja kännykät ilmaan erään biisin lopuksi. Valomeri oli pimenevässä illassa hypnoottisen näköinen. Väsymys alkoi kumminkin painaa, ja päätin lähteä kohti yöpaikkaani keikan loppupuolella. Lähtö ajoittuikin sopivasti, sillä astuttuani alueelta ulos taivas aukesi ja vettä alkoi sataa kuin saavista kaatamalla. Eipähän tarvitse pestä rässiliiviä.
Mitä jäi käteen? Alueen järjestelyt olivat mainiot, ja uudet isommat juoma-alueet olivat hyvä ratkaisu. Joka paikka oli myös aidattu todella hyvin, ja järjestyksenvalvojia oli todella paljon. Festarihenkilökunta oli ammattimaista ja avuliasta kuten aina. Perjantain soittoajat olisivat kaivanneet säätöä, ja mielestäni luppoaikaa oli liian paljon. Lauantaina homma toimi paremmin. Vessajonot olivat usein todella pahoja, joskin pienellä suunnittelulla pystyi ennakoimaan, missä alueella olisi vähiten väkeä. Juomapuoli oli kylmää ja ihan festarihinnoissa. Bändikattaus oli hieman heikko, mutta muutamat yllättäjät pelastivat paljon. Kuten joka vuonna, toivon ensi vuodelle enemmän raskaampia bändejä ja vaihtuvuutta esiintyjiin. Iso kiitos järjestäjille, Aputonttu Mikalle ja Aputonttu Minnalle, sekä kaikille tutuille ja uusille tuttavuuksille.
Mainos päättyy
Kirjoittanut & kuvat: Janne Partanen