Kurmotusta, kikkaa ja konstikkuutta biisien kustannuksella – arviossa Suffocationin ”Hymns From The Apocrypha”

New Yorkin death metal -skenen OG-brutukset, Suffocation, on siitä mielenkiintoinen pitkän linjan kuolonmetalliryhmä, että sen levytystahti on ollut genrensä aikalaisiin verrattuna sangen maltillinen. Vuonna 1988 perustetun yhtyeen edellisestä albumista ”… Off the Dark Lightista” Long Islandin kuolon kurittajilta meni kuusi vuotta.

Yhtyeen yhdeksäs kokopitkä ”Hymns From The Apocrypha” on kunnianhimoinen teos, jonka teko venähti useastakin syystä. Korona-kurimuksen lisäksi tuossa ajassa yhtyeen alkuperäismiehistöön kuulunut, genren brutaaleimpiin tulkitsijoihin kuuluva murisija Frank Mullen ehti jättää yhtyeen ja tuli korvatuksi Disgorge-yhtyeen, sinällään myöskin möräkkä-äänisellä kurkun kurlaajalla, Ricky Myersilla. Muutoksen myötä uusimmalla albumilla ainoaksi Suffocationin alkuperäisjäseneksi jäi sekä kitaristi, että pääasiallinen biisintekijä Terrance Hobbs.

Vanhojen fanien ei pidä säikähtää uuden vokalistin otteiden vakuuttavuuden puolesta eikä senkään, etteikö Suffocationilla riittäisi musiikillista kunnianhimoa. Yhtye liiskaa haastavarakenteisia biisejä ankaralla kädellä tiskiin, mistä ei rytmiryhmän osaamista puutu. Teknisiltä ominaisuuksiltaan viimeisen päälle hommaansa pätevän rumpali Eric Morottin ja ilmeikkään basistin, Derek Boyerin täsmätulittaman fillitykityksen ja blastauksen tai Hobbsin ja Charlie Errigon millintarkan tremolo-pickauksen sekä dynaamisen riffittelyn osalta homma ei myöskään jää vajaaksi. Eikä siltä jää myöskään uupumaan niin ikään yhtyeelle tunnusomaisia äkkikäänteitä, jyrkkiä tempovaihdoksia eikä vääntyilevää, monivivahteista, brutaalia raskautta. Selkeä ja hyvin eroteltu soundimaisema on vielä tukemassa tuota kaikkea, ikäänkuin räjäyttämässä sirpalepommin lailla kuulijan tajunnan viimeisimmässä käänteessä.

Ainoa albumilta puuttuva, olennainen elementti on mielenkiintoiset, tuoreutta huokuvat oivallukset, jotka genretyypissään lopun viimein muodostavat optimaalisesti kohdalleen osuessaan mielenkiintoiset biisit. ”Hymns From The Apocrypha” on huippuunsa hiottua, genreopillisen ilkeää, ajanmukaiset, teknisen jenkkikuolon laatustandardit täyttävää, auditiivista muskelipullistelua, ilman tarvittavaa tietotaitoa nähdä metsä puilta. Tämä taas on estänyt yhtyettä tekemästä viime kädessä albumille todella laadukkaita biisejä.

Väistämättä mielen valtaa ajatus, että ehkä Mullenin poissaolo välittyy kokonaisuudella juuri tällä tavalla. Mitään umpi kehnoakaan albumin tarjonta ei toisaalta ole, ja osaamistahan yhtyeeltä löytyy. Kaikki tämä on kuitenkin onnistuttu tekemään useiden muiden, saman alan tämän päivän ykkösnimien (mm. Cattle Decapitation, Fit For An Autopsy tai Decapitated) toimesta viime aikoina uusimmille albumeilleen selkeästi ilmavammin. Albumin parhaiten toimivat, vähiten musiikillisteknisiä kiharoita alleviivaavat siivut ovat päätyneet sen loppupuolelle. Näistä mainittakoon ”Descendants”, matelevan painostava ”Delusions of Mortality” ja yhtyeen kakkosalbumilta ”Breeding The Spawnilta” alunperin löytyvän ”Ignorant Deprivantsin” räyhäkkä uusioversiointi.