Kuumaa kamaa: Judas Priestin Point of Entry 40 vuotta
Englannin Birminghamissa 1969 perustettu Judas Priest on yksi brittiläisen heavy metallin veteraaneja, jonka viidelle vuosikymmenelle yltävälle uralle mahtuu 18 studioalbumia, päihdeongelmia ja monia kokoonpanovaihdoksia. Kaikesta tästä huolimatta yhtye on vieläkin aktiivinen sekä keikkalavoilla että studiossa. Yhtye debytoi vuonna 1974 albumilla ”Rocka Rolla”, mikä sisälsi suoraviivaista rockia progevaikutteilla. Priest esiintyi brittiläisessä pitkäaikaisessa musiikkiohjelmassa The Old Grey Whistle Test, mikä on harvoja virallisia tallenteita bändin kyseiseltä aikakaudelta. Levyn ”Sad Wings of Destiny” jälkeen bändi siirtyi 1970-luvun puolivälissä pieneltä levy-yhtiöltä Gull amerikkalaisen Columbia Recordsin talliin, mikä merkitsi lopullista läpimurtoa molemmilla puolin Atlanttia. Varsinaiseen heavy metallin kermaan Judas Priest nousi ikiklassikolla ”British Steel”, mitä pidetään yhtenä suurimmista heavy metal -albumeista kautta aikojen. Albumin menestyksen siivittämä bändi levytti seitsemännen studioalbuminsa ”Point of Entry”, minkä julkaisusta tulee 26.02.2021 täyteen 40 vuotta.
”Point of Entryllä” yhtye siirtyi hevimpään saundiin, mikä vastasi edellisiä albumeita paremmin heidän rouheaa live-saundia. Toisaalta levy-yhtiö painosti edeltäjänsä menestyksen johdosta bändiä kaupallisempaan suuntaan, jonka vuoksi albumi on tyyliltään myös entistä radioystävällisempää. Albumin mieleenpainuvimpia biisejä on ehdottomasti aloitusraita, livesuosikki ”Heading Out to the Highway”, mikä jyrää eteenpäin tiukalla riffillä. Biisi huipentuu kitaristien K.K. Downing ja Glenn Tiptonin sävellettyyn, melodiseen kahden kitaran sooloon. Tarttuva, hieman AOR-henkinen kertosäe tekee biisistä täydellisen hitin.
Mainos päättyy
Erikoisella soinnulla käynnistyvällä, albumin toisella singlellä ”Don’t Go” basisti Ian Hillin ja rumpali Dave Holland muodostama rytmiryhmä esittelee pelkistettyä kellontarkkaa poljentoaan. Kappaleen miellyttävästä pop-tyylistä ja tiukasta riffittelystä huolimatta kappale on ehkä albumin unohdettavimpia hetkiä, jonka vuoksi se on tavallisesti loistanut poissaolollaan bändin live-settilistoista. Taas kolmas sinkku ”Hot Rockin’” on nimensä veroisesti hehkuvan kuumaa, riffivetoista heviä. Varsinkin kitaristit antavat parastaan, eikä laulaja Rob Halfordin korkea ja kova laulu jätä kylmäksi. Yksi henkilökohtaisia suosikkejani on ska-musiikkia muistuttavalla kitararytmillä käynnistyvä ”Turning Circles”, mikä yhdistää suoraviivaisia rock-riffejä ja seesteistä pop-fiilistä. Soolokitarassa on mukavasti bluesia, mikä tuo kappaleeseen kiehtovaa lisäväriä. Yhtyeen live-bravuurissa ”Desert Plain” voi kuulla aavan autiomaan polttavan auringon ja seesteiset tuulet, mikä tekee biisistä yhden levyn kohokohdista.
Hidastempoinen, voimasointuvetoinen ”Solar Angels” -biisi tasoittaa räyhäkästä fiilistä, saatellen tarttuvaan riffittelyyn ”You Say Yes”. Biisiin tuo tyylikästä vaihtelua tasapainottelua tiukkojen riffien ja kuulaiden suvantojen välillä, mikä ilmenee erityisesti toisen kertsin jälkeisessä osassa, jossa basso aksentoi synkoopeille rumpujen soittaessa suoraa biittiä. Laulajan salaperäiset huokailut tuovat kuulaaseen kudokseen kirjaimellisesti ilmaa. Kappaleen”All the Way” hieman Rolling Stones -tyylinen riffittely muistuttaa hieman glam rockia, mikä yhdistää onnistuneesti rock-asennetta popin makeuteen. Tiukka riffibiisi ”Troubleshooter” petaa suurta finaalia ”On the Run”, minkä raskaasti groovaava heavy shuffle -tuo mieleen bändin hitin ”Rock Forever”.
”Point of Entry” on melko eheä kokonaisuus, jolla yhdistyy heavy metallin räyhäkäs asenne ja radioystävällinen pop-saundi. Levyn yleissaundi on kasarin alun timanttista laatua aikana, jolloin rummut kuulostivat rummuilta ja meiningistä puuttui liika imelyys. Albumikokonaisuutta syö valitettavasti fillereiden määrä, joita löytyy levyn loppupuoliskolla melkoisesti. ”Point of Entry” on ikään kuin välityö kahden klassikkoalbumin ”British Steel” ja ”Screaming for Vengeance” (1983) välissä: se ei sisällä ainuttakaan susihuonoa kappaletta, mutta ei myöskään kokonaisuudessa yhtä mieleenpainuvia biisejä, kuten ”Rapid Fire”, ”Grinder” tai ”Hellion/Electric Eye”.
Mainos päättyy
