Kuvittele mongolialaisten vastustamaton hyökkäys Ilosaarirockiin – tulisipa The Hu oikeasti ensi kesänä!

Viimeinen kuviteltu Rokkipäivä alkaa raukeasti, eikä päivästä bändipuolella tule erityisen kiireinen. The HU, Amorphis, Tehosekoitin ja Maustetytöt ovat tähtäimessä. Ja lisäksi vesipiste, koska nestetasapaino tuntuu kolmannen päivän herkässä hauraudessa erityisen tärkeältä. Juustodisco on hieno asia tapahtuessaan, mutta kun kokoaa niitä repaleita hitaista ysärihiteistä ja sumuisista kohtaamisista seuraavana aamuna, on vaikea sanoa, mitä todella tapahtui. Onneksi Maustetytöt on juuri hyvä tähän tilanteeseen, jossa maailma on tarjonnut hellää kuritusta.

2019 keikkakokemus jäi puolinaiseksi, kun Maustetytöt oli päällekkäin Huoran kanssa. Sen verran hahmotti jo silloin, että Maustetytöt on ehkä enemmän omiaan pienillä klubeilla kuin festarilavalla. Soundi-lava ei ole järin iso, mutta senkin avaruuteen lakoninen duo tuntuu hukkuvan. Nopeasti heräsi ajatuksia siitä, kuinka pitkälle tämä suomalaisen melankolian larppi voi kantaa. Konsepti oli yhden levyn verran toimiva, mutta en tiedä enää toisesta. Käy ilmi, että vielä se kuitenkin toimii. Maustetytöt ei vaadi yleisöltään paljoa, joten sen kuunteleminen on helppo kokemus. Ja kyllähän ne biisit ovat hyviä. Sunnuntain käynnistäjäksi sopivan hellävarainen kokemus.

Suomalaisen metallin ikuiset perusduunarit eli Amorphis päälavalla on tuttu kokemus jo niin pitkältä ajalta, että vaikka ei olisi koko kuluvana vuonna kuunnellut säettäkään bändiltä, saa hommasta kiinni sekunneissa, ja kyllä se helposti keikan verran kantaa. Seisoskelen taas siinä samalla paikalla miksaustornin vasemmalla puolella tiheimmän ihmismassan ulkopuolella kuin 90-luvulla, jolloin ”Tales From the Thousand Lakes” oli potkaissut kovaa. Keikan loppua kohti on pakko vaeltaa taas vähän lähemmäs lavaa, ja tippa meinaa vierähtää linssiin, kun käyntiin paukahtaa ”Into Hiding”. Nyt soundit ovat kyllä paremmat ja tulkinta huomattavan paljon varmempaa ja vakaampaa kuin silloin viime vuosituhannella.

The HU on folk metaliksi luettavien bändien joukosta tällä hetkellä ehkä maailman kiinnostavin. Mongolialaiset raivaavat hienosti tietään metallikansan sydämiin, eikä kyseessä ole pelkkä kiinnostus outoa lintua kohtaan. Kurkkulaulu yhdistettynä folk- ja country-vaikutteiseen, mutta toisaalta myös sumeilematta klassisesta rockista lainailevaan voimametalliin toimii todella hyvin. Yleisö on hiukan hämmentyneen näköistä, mutta yllätys on ehdottomasti positiivinen. Ja tiivis pakkautuma tosifaneja mellakka-aitaa vasten saa bändin liekkeihin. Tällaisten buukkausten takia Ilosaarirock on niin mahtava festari.

En oikeastaan tajunnut Tehosekoittimen hienoutta, ennen kuin katsoin ryhmän jäähyväiskeikkaa Ankkarockissa vuonna 2004. Siinä mielessä on hienoa, että poppoo taas kiertää. Hävytöntä rokkia maailma kaipaa aina. Poppoo on tässä kuvitellussakin todellisuudessa päälavalla ja pitkin keikkaa miettii, että tämä olisi pitänyt sijoittaa Tähtitelttaan. Mutta on meininki kova näinkin. Yleisö on jo täysin irti, eikä tällaisia tansseja ole rokkibändi saanut aikaan täällä aikoihin. Kuulemassa ovat niin nostalgikot kuin nuorempi väki. Ei tarvita ilotulitusta, koska Laulurinteellä räjähtelee ilmankin!

Kun Ilosaarirockia juhlitaan taas oikeasti ensi kesänä, niin toivottavasti kattauksesta löytyy tälle kesälle buukatuista ulkkareista vähintään The Hu, Of Monsters and Men ja Machine Gun Kelly. Nämä kokisi erittäin mieluusti myös ihan oikeasti. Ja saa se Mayhem tulla myös. Ensi kesä on Laulurinteellä juhlavuosi, joten suomalaisia nimiä paikalla on varmasti kova kattaus. Insomnium lienee lauteilla. Esimerkiksi Alangon veljeksiltä tuskin vältytään. Festivaalin historiaa kunnioittava ratkaisu olisi roudata paikalle myös sopiva hardcore-annos.

Ja en tiedä, mitä Mike Patton silloin puuhaa, mutta tavallaan en yllättyisi yhtään, jos hän haluaisi ensi kesänä tehdä paluun Joensuuhun ja rantasaunaan järven rannalle. Ja myös lavalle. Ensi kesänä tätä kaikkea ei toivottavasti tarvitse keksiä omasta päästä.