Kvelertak – Meir
Kvelertak räjäytti pankin debyyttialbumillaan kolme vuotta sitten. Se oli vuoden parhaimpia lättyjä ja mielestäni yksi parhaimmista esikoisalbumeista ikinä. Heidän musiikkinsa on hauska yhdistelmä vanhaa rokkia, punkkia ja bläkkistä sekä muita metalligenrejä. Kappaleet olivat suoraviivaisia, karuja, nopeasti iskeviä, rivakoita, fiilikseltään kesäyömäisiä ja riehakkaita, mutta sisälsivät samalla syvyyttä, persoonallista kauneutta ja ajattomia rokkimelodioita. Itselleni bändi on kuin metalliversio Hellacoptersista. Nyt heiltä on viimein ilmestynyt odotettu kakkosalbumi ”Meir”, jonka yhtyeen jäsenet kuvasivat olevan kuin ykkösalbumin juomaillan jälkeinen krapula, minkä sorttinen krapula kyseessä onkaan, kahellaas!
Jo kansitaiteen samankaltaisuudesta edelliseen osasi odottaa, ettei mitään järkyttävän erilaista tulla ykkösalbumin nähden kuulemaan, ja siltä ensimmäinen kuuntelukertakin tuntuu. Sama vauhti ja raivo on tallella ja moni ralli lähtee liikkeelle tutulla rumpumäiskeellä sekä karjunnalla kuin ennenkin. Kappaleet edelleen ovat nopeasti sisäistettyjä ilman kummempia sulattamisia, joka yleensä lupaa valtavaa määrää toistokertoja heti alkuun, jonka jälkeen albumi menettää äkkiä vetovoimaansa. Aivan kuin hakisi kovaan kankkuseen korjaussarjaa, tietäen hyvin kuitenkin sen olevan vain tilapäisratkaisu – se paha olo jaksaa kyllä odottaa vuoroaan.
Nimikkoalbumi kuitenkin oli yhdeltä istumalta kuunneltuna hengästyttävä ja ajoittain puuduttava kokemus, siihen nähden ”Meir” on ottanut rauhallisemman lähestymistavan. Välillä musiikki kyllä tarjoaa maassa makaavalle kättä apuun, kunnes taas kiskaisee kuuntelijaa vastapalloon viimeistään Erlendin karjunnan lävähtäessä kehiin. Muutaman kuuntelukerran jälkeen huomaa pientä muutosta entiseen. Yhtye uskaltaa yhä useammin löysätä ranteitaan, jotta musiikki saa hieman happea hengittääkseen vapaammin. Äskettäin mainitun laulajan ulosanti on saanut lisäväriä, joka vähentää sen monotonisuutta. Saundimaailma on keventynyt metallimaisemmasta ilmeestä vielä enemmän äksönrokhenkisemmäksi. Vedänpä tähän vaikkapa pääsiäisaiheisen vertauksen: ensimmäinen albumi oli kuin mignon-suklaamuna, täyttä tiukkaa tavaraa ilman yllätyksiä, nopeasti hotkittuna aiheuttaa kuitenkin pientä äklötystä. Kun taas ”Meir” on kindermunamaisempi: enemmän makuja, vivahteita ja jonka nautittua siitä löytää mukavan yllätyksen sekä mielesi tekee ostaa vielä muutaman lisääkin. Hieman namusetämäinen vertaus kyllä, mutta uskon teidän finniperseiden ymmärtävän mistä puhun.
Mainos päättyy
Loistavien ja vauhdikkaiden sinkkulohkaisujen ”Bruane Brennin” ja ”Månelystin” seuraksi on kourallinen helmiäkin löytynyt hurjan hiekkamyrskyn jälkeen. Levyn potkaisee hitaasti, mutta varmasti käyntiin ”Åpenbaring”, jonka tunnelmissa jatkaa mainio keväinen ”Spring Fra Livet”. ”Trepan” esittelee yhtyeen kyvyt yhdistää ripeätä bläkkisvaikutelmia monikitararokkaukseen. ”Evig Vandrar” lähtee liikkeelle kuin Backyard Babiesin biisi, kunnes mikkitelineen valtaa raivoava mielipuoli, johon taustabändin on vastattava samalla intensiivisyydellä. ”Snilepiskin” ja aiemmin mainitun ”Månelystin” jälkeen loppulevy menee alkuun verrattuna kevyemmällä otteella, joka sekin on suhteellista kuitenkin. Miltei yhdeksän minuuttinen ”Tordenbrak” kuulostaa jo konseptina liian pitkältä Kvelertak-kappaleelta, mutta jonkun kumman reitin kautta he saavat sen kuulostamaan toimivalta. Kuitenkaan mistään proge-eepoksesta ei voi puhua, mutta komeasti ja kiireettömästi se kasaantuu välillä henkeä ottaen ja taas raivoisan tasaisesti lähtien liikkeelle. Se olisi ollut komea päätös levylle, mutta kuin loppuskoolaukseksi lähtee käyntiin vielä bändin nimeä kantava kivasti hard rock-mainen kipale. Siinä olikin 50 minuuttinen annos Kvelertakia jättäen hyvän maun suuhun ja tahtomaan lisää, eli hyvä krapulahan tästä tuli!
”Meir” jatkaa siis hienosti yhtyeen uraa ilman sen kummempia oikoreittejä ja kokeiluja. Alun perin olisin toivonut yhtyeen kokeilevan jotain yllättävän uutta mukavuusalueensa ulkopuolelta ja venyttävän ulosantiaan entisestään, mutta kun resepti toimii, ei valmista annosta kannata lähteä liikamaustamisella pilaamaan. Pikaisen ensihurmion jälkeistä kyllästymistä en vielä uskalla pois sulkea, mutta kuka nyt semmoisia jaksaakaan ajatella, kun tämä hyppyrinnokka tuntuu niin jännittävältä!
Hellacoptersin lopetettua jäi musamaailmaani yhtyeen mentävä aukko, jonka Kvelertak on tullut täyttämään ylitsevuotavasti. Ei ole montaa yhtyettä maailmassa, joka osaa armottoman perseenruhjovan mäiskeen lisäksi myös tanssittaa naisten lantiot pyöreiksi ilman että se jättäisi metalcoremaista ällöä pophuoraamisen tunnetta. Laulavat vielä norjaakin päälle, joka viimeistään kertoo sen, ettei tekstien ymmärtäminen metelimusiikissa ole välttämättömyys vaan ylimääräinen bonari. Aivan kuten saisi loistavan lahjan mukana onnittelukortin, niitä harvemmin tulee kuitenkaan luettua.
9/10
Kappalelista:
01. Åpenbaring
02. Spring Fra Livet
03. Trepan
04. Bruane Brenn
05. Evig Vandrar
06. Snilepisk
07. Månelyst
08. Nekrokosmos
09. Undertro
10. Tordenbrak
11. Kvelertak
Kirjoittanut: Ville Syrjälä