Kymi Dark River Festival 2015
“Vielä on kesää jäljellä”, ajattelin, kun päivän varoitusajalla lähdettiin köröttelemään lakeuksilta Kotkaa kohti. Ex-temporé -reissuthan ovat usein ikimuistoisimpia. Soittoaikatauluja etukäteen tutkiessa oli selvää, ettei Kymiin lähdetä artistikattauksen vuoksi. Paikanpäälle saavuttaessa selkisi homman nimi: tämähän on kuin Nummirock, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa! Ennen festarialueelle säntäämistä edessä oli vielä leirin pystytys. Vaikka portit olivat jo auki, ei muita telttoja juuri näkynyt. Paikan sai siis valita rauhassa. Koska seurueestamme kaksi kolmesta oli ensimmäistä kertaa teltan kanssa festareilla, piti tietenkin kokea se klassisin vastoinkäyminen: teltta nousi aivan muurahaiskeon viereen. Jo leiriä pykätessä henkilökunnan avulias asenne sai hyvälle tuulelle. Myöhemmin tulikin huomattua, miten hyvin kymiläiset pitävät vieraistaan huolta, olivat he sitten artisteja tai muita kestitettäviä.
Kolmen rässipään voimin Dark Riveriin lähtenyt Ranger oli ensimmäinen yhtye, jota seurueemme ehti todistamaan. Vaikka toinen kitaristi joukosta tällä kertaa puuttuikin, saivat helsinkiläissällit silti tuutattua ulos energiaa neljän miehen edestä. Eturivillisen verran väkeä otti keikasta kaiken ilon irti. Rangerin esiintyessä sitä jälleen muisti, ettei hyvään keikkaan vaadita suurta yleisömäärää. Loppupuolella keikkaa rumpali Miko paukutti ilmoille mojovat soolot, thrash-mittaan sopivasti tietenkin.
Isomman lavan lisäksi alueelta löytyi myös Ramirent-lava, jolle oltiin bookattu sekä paikallisia että vähän pienempiä yhtyeitä näyttämään kykyjään. Perjantaina pikkulavan keikkojen kuuntelu oli lähinnä taustameteliä muulle häseltämiselle mitä illan aikana tuli suoritettua, mutta aika ajoin sitä pysähtyi kuulostelemaan, että onpas hyvälaatuista kymiläistä metallia.
Mainos päättyy
Vauhtia tiputettiin roimasti Radio City -lavalla, kun jyväskyläläinen Ghost Brigade saapui lumoamaan yleisön auringon jo hieman laskiessa. Itse en ollut ennen tätä perehtynyt juurikaan yhtyeen materiaaliin, mutta tyyli oli tiedossa. Sinne Swallow the Sunin ja Insomniumin välimaastoon bändi loksahtikin. Ja miten hyvin se toimikaan himmenevässä kesäillassa! Ympäröivät maisemat todella tekivät Ghost Brigaden esiintymistunnelmaan paljon. Omanlainen kauneutensa on näyssä, missä keskellä kesäistä peltoa pariskunnat valssaavat hautajaismarssien tahtiin. Setin loppua kohti alkoi olla jo niin pimeää, että yöperhosia hakeutui lavalle valospotteja seuraamaan. Vokalisti Manne Ikosta ympäri kiertäneet hyönteiset kruunasivat koko keikan visuaalisen puolen. Mahtoipa olla myös melko jyrkkä kontrasti yhtyeelle soittaa viikonlopun aikana ensin parille sadalle ihmiselle, ja seuraavana päivänä Summer Breeze -festivaalin yleisölle.
Illan viimeinen bändi oli Oulun ”huonosti käyttäytyvät miehet”, Poisonblack. 15 vuotta yhdessä soittaneet äijänperkeleet pelasivat setissään nostalgian piikkiin. Eikä siinä mitään; kahden ensimmäisen levyn kappaleet eivät ole menettäneet hohtoaan vuosien saatossa. Heti alkuun päräytettiin ”Bear the Cross”, ”Raivotar” ja ”The State” tunnelman korkealle asettamiseksi. Festivaalialueella ei suuria valonlähteitä ollut, joten pimeydessä ei ympärillään voinut nähdä kuin Poisonblackin. Laulaja-kitaristi Ville Laihiala kehui paikan hienoksi, eikä unohtanut tietenkään pahoitella olemassaoloaan. Jälkeenpäin sain kuulla, että kaikkien kierrettyjen vuosien jälkeen vasta Dark River Festivalilla Ville pääsi saunaan ennen keikkaa. Setissä väläyteltiin otoksia tasaisesti 15-vuotisen uran varrelta, mutta yleisön mieleen olivat selkeästi vanhemmat kappaleet.
Lauantaina herätys huonosti nukutun yön jälkeen ei harmittanut, kun leirintäalueen valvoja järjesti erään leiriytyjän kanssa pienen ohjelmanumeron. Suihkuvuorossa kun olivat vielä naiset, ei ryytynyt äijäfestaroitsija kestänyt enää odottaa peseytymään pääsemistä, vaan otti vastaan puutarhaletkusuihkun alasti keskellä leirintäaluetta. Eipä taideta muilla kesäfestareilla pestä asiakkaiden perseitä mittatilaustyönä.
Mainos päättyy
Päälavan päivän aloitti lappeenrantalainen Madred. Kolmen kitaran kaahausrock ilman bassoa potki bootseilla naamaan. Yleisöstä kuulikin keikan aikaa, että aamu lähtee käyntiin oikein kunnolla, kun kuulee leiriin asti nopeasti soitettua rock-musiikkia.
Aikaisin paikalle saapuneet karvaiset nuoret esiintyivät vimmalla, kuten myös seuraavaksi lavalle nousseet Oulun pojat Apina-orkesterista. Vaikka itse en bändin sanoituksia pysty irvistelemättä kuuntelemaan, on kuitenkin annettava jätkille velinyrkkiä panostuksesta musiikintekoon ja keikkailuun.Vaikka lauantain sanottiin olevan kemujen pääpäivä, ei yleisö siltikään jaksanut raahautua paikalle kovin aikaisin. Leirissä ryyppääminenhän se festareiden pointti pääosin onkin?
Seuraavana lauteille saunomaan nousi Curimus. 
Loimaalaisnelikko sai uteliaimmat hevanderin ystävät rynnimään aluetta kohti, ja jälleen sivukorvalla kuulin, miten “veri rupesi kiertämään ihan eri lailla”, kun synkeää döödistä laskettiin ilmoille lavalta käsin. Curimuksen kappalemateriaali tuntuu olevan vähän vaitelevaa. Välillä pudotaan väliin, eikä yhtye oikein erotu niistä tuhansista b-luokan metallibändeistä, kun taas muutamat kappaleet tuntuvat olevan ihan toista kastia. Mikäs sen voimaannuttavampaa kuunneltavaa, kuin tuplien takominen ihan kyrpänä!
Alkavan illan koristeli mahtipontisella musiikillaan Arion. Lukiolaispojista koostuva viisikko soitti ehdottomasti koko viikonlopun korkealentoisimmat kappaleet. Viimeistä kertaa laulaja Viljami Holopaisen kanssa esiintynyt yhtyehän on keikkaillut jo Japanissa asti, ja ties mihin tiet vielä vievät. Materiaalista se ei ainakaan ole kiinni.
Ensimmäistä kertaa festarin aikana anniskelualue alkoi näyttää täydeltä. Keski-Suomesta laskeutunut Red Eleven suoritti rockahtavaa metalliaan kasvavalle yleisölle, joka oli ilmeisesti tullut ajoissa paikalle lauantain kahta pääbändiä odottamaan. Kolmen ja puolen vuoden tauolta palannut Entwine ei ollut vajonnut unholaan. Eturivin fanit kirkuivat läpi keikan, ja huutojen seasta sai selville, että he olivat kaivanneet lahtelaisia takaisin jo pidemmän aikaa. Erityisesti naisyleisöön vedonnut emon puolelle kallistuva rock toi kieltämättä nostalgiset tunnelmat pintaan. Kukapa ei olisi herkässä teini-iässä samaistunut “Bleeding For The Cureen” tai “Break Me” -valitusvirteen.
Bändi oli erityisen hyväntuulinen. Keikkatauolla kasvanut nälkä soittamiseen näkyi, ja Entwine antoikin palaa täysillä. Keikalla kuultiin vanhemman materiaalin lisäksi uusi sinkku “Plastic World”.
Mainos päättyy
Ramirent-lavalla ei paljoa tarvinnut roudata, sillä Red Eleven, sekä tämän jälkeen esiintynyt tribuuttibändi Men In The Box koostuivat samoista soittajista. Festarin ehkä suotuisin soittoaika koitui tälle Alice In Chainsia coveroineelle sakille. Itse hieman skeptisesti suhtaudun tribuutteihin, mutta tämä toimi. Soitto pelasi ammattimaisesti, alkuperäisiä sovituksia kunnioittaen. Fiksua oli myös soittaa jotain muutakin kuin niitä suurimpia hittejä tuolta ysärin angstiselta soundtrackilta. Kaikki grungen ulkomusiikilliset seikt oli otettu huomioon. Ei kuitenkaan kaikki saman äijän päällä, mutta lavalta löytyi trucker-lippistä, flanellipaitaa, Layne Staley -tyyliset vauhdikkaat lasit ja huolimaton olemus. Tämä jos mikä oli oikea tapa päästä siihen fiilikseen, mitä ei itse päässyt kokemaan noina kultavuosina, kun rock oli vielä vaarallista, ja päihteet kuuluivat bändin rideriin.
Viimeiseksi esiintyjäksi Dark Rivereille oli tilattu Lemin lehmipojat, hieman jarrua keikkarintamalla painanut Stam1na. Vuoden toiseksi viimeinen show alkoi vajaan puoli tuntia myöhässä teknisistä ongelmista johtuen. Sitkeästi tuon viivästyksen ajan lavalla seissyt soolokitaristi Pexi kävi läpi ilmeisen näkyvän antikliimaksin, kun soittamaan ei päässytkään sovittuun aikaan. Intronauhat vittuun, kuten solisti Hyrde sen hienosti muotoili, ja kemut vielä hetkeksi käyntiin. Viime kiertueilla encoreen sijoitetut kappaleet “Panzerfaust” ja “Lääke” kuultiin yllättäen heti kärkeen. Luulot pois kättelyssä – viivästyksen aiheuttama turhautuminen ohjattiin selkeästi soittosuoritukseen. Siitähän seurasi tässä tapauksessa vain hyvää.Energiaa piisasi, ja uudempaan materiaaliin painottunut setti sopi pimeään yöhön täydellisesti. Äiti-Hyyryselle lähetettiin terveiset kahteenkin kertaan keikan aikana, ja muutkin välispiikit olivat sitä Stam1nan tyylille ominaista sketsiviihdettä. Yleisö silminnähden nautti keikasta, ja pitti pieni pyöri. Keikan päättäneen “SLK”:n jälkeen festariorganisaatio laukkasi lavalle ottamaan yhteiskuvaa bändin kanssa, jonka johdosta ainakin seurueemme kohdalla fiilis lopahti täysin. Tämä bändiselfie yleisön kanssa alkaa olemaan jo puuduttava muoti-ilmiö. Tuntuu hieman feikiltä huudattaa yleisöä minuutin verran, että saataisiin foto näyttämään siltä, että kaikilla on tuossa hetkessä kivaa.
Kotkan vanhalla ampumahiihtostadionilla järjestetty pikkufestari on oikein sympaattinen tapaus. Maaseutumiljöö on hieno alue viettää kesän viimeisiä viikonloppuja, kun aurinko vielä lämmittää. Asiakaspalveluun selkeästi panostetaan, ja siihen pyritään, että jokaisella on hyvä mieli. Noottia ei voi antaa kuin ruokapuolesta; alueella kun oli mahdollista saada vain kahviotyyppistä makkara/voileipä/lettu-evästä, jonka lisäksi Texas BBQ -kojusta sai kahta eri lihalla täytettyä hampurilaista. Kasvissyöjille ei siis ollut tarjolla minkäänlaista ruokaa, tuo ruokavalio kun tuntuu olevan tapetilla ja muodissa nykypäivänä. Kaikenkaikkiaan Kymi Dark Riverissä oli hyvä tunnelma, hieno ympäristö, ja mukavia ihmisiä. Joten jos olet sitä tyyppiä joka vain tykkää hengata ja nauttia hyvällä porukalla, lähde ensi kesänä Kotkan Laajakoskelle!
Kirjoittanut: Ville Kangasniemi
Kuvat: Anna Heinola
Mainos päättyy