Kymmenen vuotta avaruuskahvittelua – synttäriarviossa Ziltoid The Omniscient!

Kirjoittanut Tom Frankton - 14.6.2017

Strapping Young Ladin viimeisestä levytyksestä ja kuolemasta on jo kymmenisen vuotta. Tarkempia syitä tälle ei ole tässä syytä jäädä pohtimaan ja käymään läpi miljoonatta kertaa, mutta typistetysti hommalle kävi näin: bändin johtohahmo Devin Townsendia alkoi kyllästyttää itsensä asettaminen muottiin, johon ei tuntenut sopivansa, eikä hän siksi kestänyt bändin jatkamista. Mikäli tarkempaa tietoa hajoamisesta haluat, tästä jutusta et sitä tämän enempää löydä. Nyt keskityn hajoamisen jälkeiseen tuotokseen, josta on tullut noin kymmenen vuoden elinaikanaan Townsendin fanikunnan keskeisimpiä ylpeyden kohteita.

”Ziltoid the Omniscient” kertoo tarinan toiselta puolelta omniversumia kulkeneesta nimensä mukaisesti kaikkitietävästä, neliulottuvuudellisesta avaruusolennosta, jonka kahvintarve johtaa hänet planeettamme luo. Paskaa kahvia saatuaan (”FETID!”) Ziltoid armeijoineen hyökkää ja valtaa planeetan kitaransoittotaidoillaan, mutta pieni vastarinta karkaa. Ziltoid lähtee perään ja yrittää saada avukseen kuusiulottuvuudellisen Planet Smasherin (nimeltä Herman) mutta epäonnistuu ja alkaa potea eksistentiaalista kriisiä nukkena olemisesta. Näin siis hieman typistettynä.

”ZTO” on konseptialbumi esitettynä hieman vanhanaikaisten radionäytelmien tapaan. Kappaleet sisältävät paljon dialogia ja kerrontaa loistavalla radioystävällisellä äänellä, joista varsinainen tarina ammentaa. Levyn edetessä dialogin ja kerronnan määrä vähenee ja tuo astetta epävarmemman tunnelman tarinan teemojen edetessä samalla tavalla epävarmoille vesille eksistentiaalisen kriiseilyn myötä. Levy onkin parhaimmillaan kuunneltuna kokonaisena eikä osittain, sillä levyn alusta loppuun kuunteleminen luo kappalemateriaalin hitaan muutoksen myötä hienon ja tyhjentävän jatkumon – toki huvittavan selkeästi tulkinnanvaraisen tarinan lisäksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

En voi väittää tietäväni ihmispsykologiasta lukion ensimmäisen kurssin oppimäärää enempää, mutta Ziltoid on selvästi hahmona analogia luojalleen Townsendille, jota hän käyttää humoristisesti itsensä pilkkaamiseen. Kitarataiturointi, kahvinhalu, ”Color Your World” -kappaleen lopun ”you are a puppet!” -huudahtelut… Hahmosta tuntuu löytävän jatkuvasti lisää puolia, joita verrata Townsendiin. Hahmon pääkarvoituskin on selvä viittaus Townsendin 2000-luvun alkupään, heh, mielenkiintoiseen pääkarvoitukseen, jota hän on myös käyttänyt varsinaisen fyysisen Ziltoid-nuken hiuksina. Townsend äänitti koko levyn ja ohjelmoi rummut käytännössä yksin kotistudiossaan muutamaa lisä-äännähtelyä lukuunottamatta.

Jokseenkin yllättäen levy ei saanut julkaisuaikanaan kriitikoita puolelleen, vaikka itse paatuneena Townsend-fanina sanoisin suurimman osan levyn materiaalista kuuluvan vahvimpien kappaleiden joukkoon. Levyä pidettiin asteen verran liian outona ja humoristisena verrattuna Townsendin aiempaan tuotantoon. Fanit ovat kuitenkin sittemmin omaksuneet levyn ja hahmon keskeiseksi osaksi Townsendin mythosta, eikä ole mitenkään epätavallista nähdä hepun keikkojen eturivissä muutamaakin Ziltoid-käsinukkea – jollaisen itsekin tietysti omistan viiden Ziltoid-aiheisen paidan lisäksi. Levyn kappalemateriaalista vain ”Hyperdrive” – jonka Townsend äänitti myöhemmin uudestaan Project-bändinsä ”Addicted”-levylle – on jäänyt vakituisemmaksi osaksi Townsendin livemateriaalia, vaikka helmikuun lopun Circus-keikalla saimmekin kuulla lyhyen pätkän ”By Your Command” -kappaletta koomisen kiusallisena akustisena vetona.

Levy on myös siinä suhteessa merkittävä suomalaiselle kuuntelijakunnalle, että Townsend saapui levyn myötä ensimmäiselle omalle Suomen-keikalleen Tuska Open Airiin vuonna 2010, jossa levy soitettiin kokonaisuudessaan – käsittääkseni myös ainoa kerta, jolloin levy on kokonaisuudessaan soitettu. Tuo keikka oli myös minun Townsend-innostukseni aloittaja, vaikka en itse keikalla ollutkaan, vaan luin siitä vain Soundin raportin. Kiinnostukseni kuitenkin heräsi, ja päätin tutkia artistin materiaalia, ja loput onkin (ei niin kiinnostavaa) historiaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mikäli et ole levystä koskaan kuullutkaan ja päätät tämän juttusen myötä hypätä fanikunnan joukkoon, suosittelen myös katsastamaan vuonna 2014 julkaistun ”Z²”-levyn – ja sen myötä loppuunmyydyssä legendaarisessa Royal Albert Hallissa kuvatun live-DVD:n – joka jatkaa levyn tarinaa koomisin kääntein ja uusin hahmoin. You have five Earth minutes.

Kappalelista:

  1. ZTO
  2. By Your Command
  3. Ziltoidia Attaxx!!!
  4. Solar Winds
  5. Hyperdrive
  6. N9
  7. Planet Smasher
  8. Omnidimensional Creator
  9. Color Your World
  10. The Greys
  11. Tall Latte

Devin Townsend Facebookissa
Townsendin kotisivut

Koska levyltä ei juuri varsinaista hienoa musiikkivideota kuvattu, tässä on lyhyt pätkä Ziltoidista kertomassa lyhyesti mielipidettään MySpace-palvelusta ja Tom-nimisistä ihmisistä. Enjoy!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy