Kymmenen vuotta Suomen raskainta saarta – Saarihelvetin kymmenes vuosi oli raskaan musiikin juhlaa parhaimmillaan

Jos luulitte, että kesä on kääntymässä kohti syksyä, on Saarihelvetti osoittamassa, että metallia juhlitaan säässä kuin säässä. Saaressa paistaa aurinko aina(kin välillä) ja tunnelma oli tänäkin vuonna loistava. Saarihelvetti on miljööltään oman näkemykseni mukaan Suomen mielenkiintoisin raskaan musiikin festivaali, jossa genrestä katsomatta raskas soundi soi aina disco metalista niin synkistä synkimpään death metalliin. Viikonloppu oli täynnä niin tuttuja suosikkeja kuin uusia yllätyksiä kansainvälisin artistein – sanomattakin on tosin selvää, että Saarihelvetti on monelle se festarikesän kohokohta, ja syinä artistien lisäksi on alueen uniikki miljöö ja vuodesta toiseen yhteisöllinen tunnelma – kymmenen vuotta Saarihelvettiä on aina elämys, varmasti myös seuraavina kymmenenä vuonna.

Perjantai

Festarit polkaistiin käyntiin Rytmihäiriön johdolla, ja Gambinan korkit saivat kyytiä. Matkalla saarelle kuulin Hopealinjojen laineilla upean kommentin festarille matkaavalta, jota sain luvan lainata: ”Rytmihäiriön keikka on kuin glory hole – Koskaan ei tiedä mitä sieltä tulee, mutta kaiken otan vastaan innolla”. Sangen poskia punastuttava kommentti, mutta sitäkin kuvaavampi: Rytmihäiriö osaa viihdyttää sanan aidoimmassa merkityksessä, eikä pittiä tarvinnut taaskaan edes pyytää avaamaan. Kaikessa rosoisuudessaan bändillä on rempseä ote esiintymisessä, ja yleisö otetaan huomioon alkumetreistä lähtien. Kun Rytmihäiriö kysyy, ”Osaako huora uida?” oli suoranainen helvetti irti, puhumattakaan kappaleesta ”Koska Saatana Sanoo Niin”. Rytmihäiriö oli erinomainen valinta Saarihelvetin alkuillan ensimmäiseksi artistiksi päälavalla, kun niskat sekä jalat päästiin lämmittelemään juhlien etiketin mukaisesti raivokkaalla punk-energialla. Kiitos Rytmihäiriö, äläkä koskaan muutu!

Jos northcore ei ole sinulle genrenä tuttu, suosittelisin lämpimästi ottamaan Atlaksen tuotannon haltuun. Bändin jo muutamaan otteeseen aikaisemmin nähneenä totean, että Atlas on yksi mielenkiintoisimmista suomalaisista artisteista, ja vielä kaiken lisäksi kotoisin Tampereelta! Vuoden 2021 albumi ”Ukko” on koukuttavan enigmaattinen teos, jonka sisällön kuuleminen livenä on aivokemiaa muokkaava kokemus. Atlas tuo pohjolan synkkyyden musiikissaan esille brutaalilla tavalla, ja kun setin avasi ambient-tunnelman luovan intron jälkeen ”Synti” olin valmis uhraamaan niskalihakseni vaikka ilta toisi mukanaan toinen toistaan parempia artisteja. Atlas soitti myös vielä toistaiseksi julkaisematonta musiikkia kappaleella ”Anodyne”, ja yllätyksettömästi, kun setin loppupäässä ilmoille kajahtivat ensimmäiset soinnut kappaleesta ”Ukko”, oli yleisö täysin myyty – Atlas oli yksi perjantain upeimmista keikoista.

Päälavalla rytisi jälleen, kun Warmen soitti settinsä moshaavalle yleisölleen. Warmenin tuotanto ei itselleni ole (hävettävästi) liian tuttua, mutta settiä seuratessani nurmialueelta fiilistellen tulin vakuuttuneeksi bändin soundista, jossa Children of Bodom-tyyli kuului selkeästi läpi Janne Wirmanin taidonnäytteillä. Warmenin power metal upposi erityisesti festivaalin varttuneimpiin kävijöihin, ja päälavan tuntumassa oli hyvä tunnelma koko setin lävitse. Moshpit pyöri keikalla villisti mutaisista olosuhteista huolimatta, ja fiilis oli bändin uskollisella fanikunnalla katossa.Tällä kokemuksella on hyvä perehtyä bändin tuotantoon tarkemmin, sillä Warmenin soundi maistui itselleni paremmin livenä, kuin levyltä nautittuna.

Mitä olisi Saarihelvetti ilman aitoa thrash deathia? Deathchain otti lavan haltuunsa, ja yleisö nautti täysillä. Kuopiosta kotoisin oleva bändi soitti todella tuhdin setin jossa brutaalius oli päivän sana, ja niskat saivat kyytiä. Yleisöstä oli parasta havaita, kuinka metalli yhdistää, ja soundi saattelee transsinomaiseen tilaan. Bändin solistin, Kai Jaakkolan ääntä on vain pakko ihailla, ja aito thrash fiilis tuntuu koko olemuksessa, niin raskaassa soundissa, kuin niitein ja piikein koristelluin liivein. Toivon pääseväni pian bändin keikoille jatkossakin, sillä tämä performanssi oli kaikessa komeudessaan erinomainen keikka.

Seuraavaksi oli luvassa kenties eniten odottamani artisti Saarihelvetin ensimmäiselle illalle. Italialainen Fleshgod Apocalypse toi mukanaan symfoniset death metal sävelet suoraan Italian Perugiasta. Eturivi suorastaan pursuili, vaikka perjantain sadesää oli perinteisesti saanut Viikinsaaren tantereesta mutaisen. Setin avasi ”Healing Through War” ja yleisö repeili liitoksistaan. Fleshgod Apocalypsen setti oli kaikessa brutaaliudessaan pysäyttävä, ja itselläni kyyneliä silmiin nostattivat Veronica Bordacchinin upeat tulkinnat puhtaalla laulullaan jokaisessa setin kappaaleessa. Toivoin ennen keikkaa sormet ristissä, että Fleshgod Apocalypse soittaisi keväällä julkaisemansa singlen ”Pendulumin”. Toiveisiini vastattiin kaikkien odotuksien mukaan, ja keikan tunnelma oli upea. Bordacchini esitteli setissä suomenkielen taitojaan hurraavalle yleisölle, ja uskonpa, että bändi palaa Suomeen jälleen yleisön ollessa hurmiossa death metal soundista. Fleshgod Apocalypsen setti vuoden 2024 Saarihelvetissä oli loistava, ja juhlavuosi todella sai ansaitsemaansa tähtipölyä tunnelmaansa.

Kun Nekrogoblikon joutui harmillisesti peruuttamaan settinsä logistisista ongelmista johtuen, otti Assemble The Chariots isot saappaat täytettäväkseen illan viimeisenä artistina – tämä harjoitus sujui bändiltä enemmän kuin paremmin, kun hiljattain upean debyyttialbuminsa julkaissut Assemble the Chariots avasi portaalit kosmiseen pimeyteen perjantai-iltaan laskeutuvassa hämärässä. Jösses, että kokoonpanon soundi ei petä. Bändillä on uskomaton lavaolemus, ja yleisö kuin syö Chariotsin kädestä. Oli upeaa kuulla uunituoreen albumin satoa livenä, ja kun setin avasi kenties albumin mahtipontisin kappale ”Departure” oli ylitsevuotava energia irti Saarihelvetin illassa. Ihailen Assemble the Chariotsin kykyä esiintyä – jokainen näkemistäni keikoista on ollut energinen ja taidokas. Lahjakkuus uhkuu bändin olemuksesta, kuten olla pitääkin. Perjantai paketoitui artistien osalta upeaksi kokonaisuudeksi, josta parhaita paloja on lähes mahdotonta valita. Alueelta poistuminen sen sijaan oli hieman epämiellyttävämpi operaatio, kun jonot venyivät puolentoista tunnin mittaisiksi Hopealinjan kyytiä odottaessa. Onneksi myös laivalla on tunnelmaa, ja hyvähenkinen festarikansa siirtyi jatkoille keskustaan sankoin joukoin, niin Olympiaan kuin Thrasherieenkin. Muina artisteina perjantaissa esiintyivät Detset, Hero Dishonest ja Kiuas: Kuvagallerian perjantain upeista artisteista löydät tästä.

Lauantai

Lauantai polkaistiin käyntiin saarella sateisissa tunnelmissa, joka ei onneksi vaikuttanut festariväen tunnelmaan, kun St. Aurora avasi päivän Inferno-lavan lauteilla. St. Aurora soittaa alt-rockia omalla soundillaan, joka upposi aikaisille festarivieraille hyvin, vaikka päivä oli vasta alkamassa riehakkaan perjantain jälkeen. Saarihelvetti kuuli bändin tuotannon tuoreinta materiaalia kappaleella ”Alive and Well”, ja lämmitteli niskalihaksiaan St. Auroran johdolla. Bändin olemuksesta itselleni jäi erityisesti mieleen kokoonpanon kyky ottaa huomioon yleisö, sekä jäsenten rokkaavat asukokonaisuudet. Alt-henkinen olemus välittyy vahvasti bändistä, ja uskonkin että tämä on yksi suurista syistä St. Auroran uskolliselle fanikunnalle. Setin päätti Cyberpunk 2077-pelissäkin kuuluva ”Going to Heaven”, ja uskonpa, että viimeistään nekin paikallaolijat, joille kokoonpano ei vielä toistaiseksi ole tullut tutuksi tuli vakuuttuneeksi bändin mukaansatempaavasta soundista. Loistava startti lauantaille, ja kohti synkempiä vesiä!

Voi Ikinä, miten upea keikka! Ikinä on aivan mieletön purkaus femiiniä energiaa, jossa huomaan hymyileväni solistien upeille äänille, jotka skaalautuvat aina vakuuttavista örinöistä korvia hiveleviin puhtaisiin ääniin. Ikinä on energinen lataus hyvää fiilistä, ja ehkä itselleni yksi parhaista Saarihelvetin keikoista tänä vuonna. Olin suorastaan mykistynyt kappaleen ”Tie” mukana tulleesta energiasta, ja tuntui siltä että muukin yleisö oli myyty tästä vedosta moshaavista päistä päätellen. Ikinä yritti saada keikkansa aikana parhaan kykynsä mukaan pittiä vauhtiin, mutta valitettavasti heikommalla menestyksellä. Ehkäpä perjantai painoi vielä alkuillasta kävijöitä, ja Katariina Sorsan sanoin ”etanapitti” heräili vasta lauantaita varten. Pitin puutteesta huolimatta yleisö jammaili bändin mukana, ja kun setin päätti ”Riivaaja”, oli jo yleisössä railakkaampi fiilis ilmoilla. Pieneksi pettymyksekseni Ikinä ei soittanut keikallaan punastuttavaa ”Magic Mike” kappalettaan, jota salaa olin odottanut jo ennen koko festivaalin alkua. Pettymys oli kuitenkin pieni setin ollessa upean energinen ja viihdyttävä – Odotankin tulevia keikkoja ”Magic Miken” toivossa.

Kaaoszine-lavalle oli seuraavaksi astelemassa Before the Dawn, jonka melodinen death metal soundi vei yleisön mennessään. Vuonna 1999 perustettu bändi on käynyt läpi useita muutoksia kokoonpanossaan vuosiensa aikana, ja bändiin ennakkoon tutustuessani itseni vakuutti kappale toisensa jälkeen synkkä soundi ja atmosfäärinen tunnelma. Kokoonpanoa enempää tuntematta olin vakuuttunut bändin setistä, ja erityisesti kappale ”My Darkness” toimi livenä vielä upeammin kuin kuulokkeistani ennakkoon kuunneltuna. Saarihelvetin parhaita ominaisuuksia on mielestäni bändien monipuolisuus, ja se, kuinka Saarihelvetistä jää aina itselleni uusia bändejä soittolistoille upeiden live-esitysten tiimoilta. Before the Dawn todella oli itselleni yksi näistä artisteista, ja kylläpä yleisöstä päätellen bändiä onkin syytä kuunnella antaumuksella.

I Am Your God oli itselleni (taas) erinomainen löytö Inferno-lavalta yleisöään hurmaten. Rovaniemellä vuonna 2018 perustettu bändi soittaa tyylipuhdasta melodista death metalia, joka puhutteli livenä kuultuna vahvasti. Setin avasi mahtipontinen ”Warriors” kappale, joka asetti vankan pohjan keikan läpikantavalle energialle. I Am Your God soitti tyylikkään teknisen ja säväyttävän setin, jossa erityisesti vuoden 2020 albumin kappaleet ”Betrayal” ja ”Flowers On Your Grave” nostittavat oman ihoni kananlihalle. Setin päätti kappale ”Believe Again”, ja keikka oli kaikessa komeudessaan maittava kokemus.

Lauantain esiintyjäkaartista kenties eniten odottamani artisti oli belgialainen Aborted, joka tarjoili Saarihelvetin 2024 yleisölle tuhtiakin tuhdimman setin, jossa heikkohermoisten oli hyvä pitää kiinni hatuistaan. Bändi oli törmännyt logistisiin ongelmiin Suomeen saapuessaan instrumenttien jäädessä matkan varrelle: Bändi sai lainaksi soittimensa muilta lauantaina esiintyneiltä artisteilta, ja show pelastettiin upealla yhteishengellä. Setti se vasta sitten olikin paahtoa alusta loppuun saakka, ja muta lensi urheiden pittaajien laittaessa maastoa uuteen kuntoon. Kappaleet kuten ”Insect Politics” ja ”Death Cult” saivat aikaiseksi euforian kaltaisia reaktioita yleisössä, ja moshaus kantoi läpi lavaa edustavan yleisömassan. Lainasoittimista huolimatta bändin soundi oli vertaansa vailla, ja koin, että kyseinen performanssi tulisi jäämään yhdeksi parhaista keikoista, jonka näin kesänä 2024. Grindcoren elementit kuuluivat ansaitsemallaan upeudella Viikinsaaren idyllissä miljöössä, ja uskonpa, että Abortedin keikka puhututtaa kävijöitä vielä silloinkin, kun pääsemme juhlimaan Saarihelvetin 20 vuotta.

Ad Infinitum oli lauantain artisteista itselleni vierain esiintyjä, joka todisti Inferno-lavan haltuunsa ottaen olevansa jokaisen festarikävijän ajan ja kuulemisen arvoinen. Sveitsiläis-saksalainen kokoonpano soitti mielettömän kauniin setin, jossa solisti Melissa Bonnyn vangitseva lavaolemus kantoi settiä loistavan bändin soittaessa symfonisen metallin upeimpia säveliä. Keikka merkitsi Ad Infinitumin debyyttiä Suomessa, ja yleisönsä läsnäolosta haltioitunut bändi kiitteli yleisöään vuolaasti Viikinsaaren hämärtyvässä lauantai-illassa. Setissä soivat muunmuassa kappaleet ”Somewhere Better”, tuore ”My Halo”, ja vangitseva ”See You in Hell”. Melissa Bonny laskeutui Inferno-lavalta eturiviä pidättelevän paineaidan reunalle laulamaan yleisölleen, ja heitti ylävitosia innokkaan eturivistön kanssa. Setin päätti komeasti kappale ”Animals”, joka kruunasi Ad Infinitumin voitokkaan debyytin Suomessa. Bändi on julkaisemassa pian uuden ”Abyss” albuminsa, jonka sisällöstä pääsee nauttimaan 11. lokakuuta 2024. Mikäli bändi teki vaikutuksen keikallaan, suosittelen merkkaamaan päivämäärän kalenteriin!

Mitä olisi Saarihelvetti ilman Turmion Kätilöitä? Kätilöt ovat saapuneet Viikinsaarelle vuosi toisensa jälkeen laittamaan vauhtia festarikansan lanteisiin, ja olipa tämä yhdeksäs kerta saarella, ja kunniakas paluu bändiltä riehakkaan legendaariselle päälavalle. Olen nähnyt Turmion Kätilöt useita kertoja vuosien varrella, mutta jostain syystä Saarihelvetin ilmassa on jotain taikaa, joka tekee seteistä uskomattoman hauskat ja railakkaat! Erityisenä herkkuna Kätilöiden tunnuksenomaisen mukanaanvievstä setistä oli yllätyksekäs saksankielinen versio kappaleesta ”Teurastaja”, eli ”Schlachter”, jonka aikana mutainen päälavan tanner pyöri villisti Kätilöiden johdolla. Setti oli tapansa mukaan kattava läpileikkaus bändin tuotannosta, jossa yleisö kuuli kappaleet kuten ”Isä Meidän”, ”Jalopiina”, ”Dance Panique” ja ”Naitu”. Turmion Kätilöiden yhdeksännen kerran Viikinsaarella päätti legendaarinen ”Sikiö”, joka soi itselläni päässä vielä viikonkin päästä keikasta. Kiitos jälleen Kätilöt!

Saarihelvetti 2024 päättyi lauantai-illan hämärässä mystisissä tunnelmissa, kun Mortiis saapui kummaksuttamaan ja viihdyttämään uskaliasta yleisöään ”pimeällä tyrmämusiikilla”, kuten lavalle asetettu banneri artistia kuvasi. Mortiisia aikaisemmin kuuntelematta piti tämä mainos täysin paikkansa, kun keikka oli sisällöltään oudon kiehtova ja synkkä. Mortiisin setin aikana oli mielenkiintoista huomata, kuinka tarkkaavaisesti Inferno-lavan edustalle pakkautunut yleisö keskittyi nauttimaan ja omaksumaan kuulemaansa. Mortiisin synkkä, peikkomainen olemus ja tyylikäs eleettömyys lavalla oli vertaansa vailla, ja vaikken setistä yhtäkään kappaletta osaisi nimetä, oli kokemus kaikessa synkkyydessään upea päätös Saarihelvetin kymmenennelle juhlavuodelle. Lauantaina Saarihelvetissä soitti yhteensä 11 artistia, jotka olivat mainitsemieni lisäksi Mors Subita, Ensiferum ja Fintroll. Lauantain keikkojen upeisiin kuvatunnelmiin pääset tutustumaan tästä.

Festivaali oli järjestetty jälleen mitä parhaimmin, ja alueella oli paljon tekemistä lavalla esiintyvien upeiden artistien lisäksi. Kuulin, että erityisesti hevikaraoke oli ollut osalle kävijöistä unohtumaton osa kokemusta, kun Teräsbetoni ja Lordi raikasivat oman elämänsä rock-starojen voimin Viikinsaaren paviljonki-rakennuksessa. Parasta Saarihelvetissä on kuitenkin ainutlaatuinen tunnelma, jonka kaltaista en ole tavannut muualla. Lämmin ja hyvä yhteishenki huokuu yleisöstä iloisin hymyin, upein asukokonaisuuksin ja mutaisina riehuvin moshpitein. Hyvä tunne säilyy saarelta kotiin saakka, jonka takia festarille palataan vuosi toisensa jälkeen – Toivottavasti ensi vuonnakin festivaali juhlitaan perinteilleen uskollisine elementteineen upeassa metallihengessä.