Kymmenvuotias esikoisalbumi ei kalpene Strikerin myöhempien julkaisujen rinnalla – arviossa ”Eyes In The Night”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 24.4.2020

”Eyes In The Night” on Strikerin esikoisalbumi, joka täytti eilen kymmenen vuotta. Debyytin jälkeen kanadalaisyhtye on julkaissut viisi pitkäsoittoa, jotka kaikki ovat soundiltaan hengästyttävän tiukkaa ja teknistä heviä. Luonnollisesti Strikerin soundi on kehittynyt ja syventynyt vuosien saatossa, mutta yhtyeestä on kuultavissa vielä tänäkin päivänä samanlaista patoutunutta energiaa, kuin mitä debyytille on taltioitu.

”Eyes In The Night” -albumilta kuulee muutamassa suhteessa, että kyseessä on kanadalaisyhtyeen esikoispitkäsoitto. Vokalisti Dan Clearyn ääni kuulostaa vielä karkealta ja suhteellisen hiomattomalta, minkä voi huomata esimerkiksi ”We Don’t Play By The Rules” -kappaletta kuunnellessa. Asia on kuitenkin korjaantunut vuosien saatossa, kun Clearyn ääniala on laajentunut. Kehityksen seurauksena Clearyltä taittuvat niin puhtaat lauluosuudet kuin räkäisemmätkin rääkymiset entistä paremmin.

Strikerin soundi on kypsynyt varhain, ja sen takia ”Eyes In The Night” kuulostaa hyvin kanadalaisyhtyeelle ominaiselta mielipuolisine riffeineen, sekä aggressiivisuutensa puolesta. Mikäli sinulta sattuu löytymään hyppysistäsi vuoden 2012 uusintapainos, on levyn loppuun lisätty mukaan ”Road Warrior” -EP. Viisi kappaletta kattava EP on mainio kylkiäinen, mutta EP:ltä voi kuulla selvemmin Iron Maiden -vaikutteita, joka on aikoinaan selvästi lukeutunut yhtyeelle merkittäväksi esikuvaksi. Ja onhan Striker muun muassa coveroinut kyseisen yhtyeen ”Two Minutes To Midnight” -kappaleen ”City Of Gold” -albumilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Eyes In The Night” jyrähtää, tai oikeastaan räjähtää käyntiin turboahdetulla ”Full Speed Or No Speed” –kitararevittelyllä, jolla otetaan heti kättelyssä luulot pois kyynisimmiltäkin hevin kuuntelijoilta. Nimikkokappale ja ”We Don’t Play By The Rules” eivät kalpene aloitusraidan rinnalla, vaan ylläpitävät Strikerin väkevää vauhtia. ”Never Ending Nights” sen sijaan laskee kierroksia, mutta kertosäkeistöissä ei kuitenkaan täysin malteta olla revittelemättä. Eeppisesti nimetty sekä siltä kuulostava ”The White Knight” mylvii kuin ukkosrintama raivokkaan tuplabasarin ja sahaavien riffien kyllästyttämänä. Yhteishuudot kruunaavat kappaleen mahtipontisuudessaan.

Kun albumilla edetään Strikerille tyypillisellä apinanraivolla, on vaarana, että kuulija alkaa turtua tällaiselle verilöylylle. Kanadalaisyhtye on taatusti havahtunut tähän vuosien varrella, ja siksi Strikerin monilla myöhemmillä julkaisuilla on hengähdystaukoja kevyempien kappaleiden muodossa. ”Eyes In The Nightilla” näin ei kuitenkaan ole, vaan albumi paahdetaan loppuun asti hikeä säästelemättä. Se ei haittaa, sillä albumia kuunnellessa ei jää kaipaamaan hengähdystaukoja. Lähinnä pitkäsoiton kaksi viimeistä kappaletta voi katsoa aavistuksen kevyemmiksi, mutta ei niitäkään voi hyvällä omallatunnolla kutsua kevyiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Eyes In The Night” on kaikkien kymmenen kappaleensa suhteen raivokas, intensiivinen ja hevimäinen kuuntelukokemus. Jos hyllyssäsi on vuoden 2012 painos, jatkuu riehuminen vielä viiden kappaleen verran. Reilu 20-minuuttinen EP ei ehkä yllä energisyydessään ihan debyytin tasolle, mutta ei ”Road Warrior” mikään harmoninen kuuntelukokemus ole. EP:ltä esiin hyppäävät parhaiten ”Dark Heart Of The City” ja ”The Keg That Crushed New York”, joista ensimmäinen erottuu kestonsa puolesta. Strikerin tuotannosta kun ei löydy montaa yli kuusiminuuttista kappaletta. Jälkimmäisessä kappaleessa on vastaavasti niin erikoiset sanat, että ne jäävät taatusti mieleen, kun kerran kuuntelet kappaleen.

Kaiken kaikkiaan ”Eyes In The Night” yksin tai ”Road Warrior” -EP:n kanssa on loistava paketti traditionaalista heviä juuri niille, jotka rakastavat vauhdikasta, teknistä ja perinteitä kunnioittavaa heviä. Mikäli Striker on jäänyt sinulle tuntemattomaksi yhtyeeksi, suosittelen tutustumaan niin tähän albumiin kuin yhtyeen myöhempiinkin teoksiin.

Kappalelista:

  1. Full Speed Or No Speed
  2. Eyes In The Night
  3. We Don’t Play By The Rules
  4. Never Ending Nights
  5. The White Knight
  6. The Voice Of Rock
  7. Ice Cold
  8. Terrorizer
  9. Believe In Me
  10. Hang On

Road Warrior EP:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
  1. Road Warrior
  2. Lord Of The Sword
  3. Fire
  4. Dark Heart Of The City
  5. The Keg That Crushed New York

Striker Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen